Mutta tähän liittyykin aasinsilta. No joo, tänään juhlitaan vähän viiveellä mieheni synttäreitä ja sitä varten piti tietysti leipoa.
(kuvat suurenee klikkaamalla)
Ja nämähän ovat:
Tadaa, jääkaappimagneetti!
Tuo on tosi kämänen mustavalkotuloste mutta kunhan saan aikaiseksi teetettyä kuvia oikeiksi valokuviksi niin sitten on sen verran selkeämpi että sitä en sitten julkaisekaan täällä, haha xD Mulla on tuollaisia magneettipolaroidkehyksiä, niin ja dymo.
Bonuskuvana minihampparikarkkeja. Normaalisti en ostaisi tuollaista yksittäispakattua paskaa mutta mikä sopisi paremmin 30-vuotissynttäreille?
Sivut
lauantai 29. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
Norsis on ihan :O
Seuraava teksti kopioitu:
Pohjoismainen taidekasvatuksen menetelmäseminaari Kulttuuritutka 11.–12.2.2011
Viidettä kertaa järjestettävä Kulttuuritutka-seminaari tuo Jyväskylään joukon kiinnostavia tutkijoita, taiteilijoita ja taidekasvattajia, jotka pohtivat taiteen mahdollisuuksia nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen välineenä.
Seminaarin aikana kuullaan muun muassa Karri Miettisen a.k.a Palefacen kokemuksia Harvialan koulukodissa työskentelystä ja elokuvaohjaaja Arto Halosen ajatuksia vaikuttamisesta elokuvataiteen keinoin. Tukholmalaisen taideyliopisto Konstfackin vanhempi lehtori Cecilia Andersson kertoo katutaiteesta nuorten kapinan ja itseilmaisun muotona. Luentojen lisäksi Kulttuuritutkassa on toiminnallisia työpajoja, joista kasvatus- ja kulttuurialan ammattilaiset saavat työkaluja omaan työhönsä.
Seminaari on tarkoitettu kaikille kulttuuri- ja kasvatusalan ammattilaisille, opiskelijoille ja tutkijoille. Tämän vuoden ohjelma sopii erityisen hyvin nuorten parissa töitä tekeville, mutta sieltä löytyy myös pienempien lasten taidekasvatukseen vinkkejä.
Järjestäjät: Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta, Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Pohjoismainen tiedotustoimisto Jyväskylässä, Keski-Suomen taidetoimikunta ja Taikalamppu-verkosto.
Yhteistyössä mukana: Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Arktisen Upeeta ry, Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Jyväskylän kampus.
Seminaari on saanut avustusta Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta.
* * *
Ja miten minä liityn tähän? Minua pyydettiin seminaariin pitään neulegraffitityöpajaa. Saan siitä jopa oikeata palkkaa, matkat ja majoituksen (hehkuttamisen arvoista koska en ole tottunut "työmatkoihin" joten tuntuu niin makeelta että saa korvausta jostain). Minä, täysin pystymetsästä revitty ilman minkäänlaista kulttuuri/taidekoulutusta. MINÄ! Taidekasvatusseminaarissa! Töissä!
Sain tietää tästä syksyllä mutta nyt vasta avaan suuni asiasta täällä vaikka ohjelmakin on jo julkistettu ajat sitten :D Työpajani oli täynnä jo ennen kuin ilmottautumisaika umpeutui. Pikkusen jänskättää ja pelottaa mutta eiköhän se siitä suju sitten :)
Bongatkaa tittelini muutamien muiden joukosta! :D
[ ] teatteri-ilmaisun ohjaajaja
[ ] kuvataiteilija
[ ] tekstiilitaiteilija
[ ] sosiaalisen sirkuksen ohjaaja
[ ] nuorten erityisohjaaja
[ ] kulttuurituottaja
[ ] kansalaisyhteiskunnan asiantuntija
[x] neulomiseen hurahtanut insinööri
Hieman sellainen "kuka ei kuulu joukkoon" -fiilis mutta lähinnä positiivisella tavalla :) Tai siis että näillä mennään mitä on ja ylpeänä kannan junttiuteni.
Olen tietenkin aivan innoissani, pääsen kuunteleen luennot ja saan VIP-kortin samaan aikaan järjestettäville elokuvafestareille ja oon muutenkin ihan jee jee jee, pääsen Jyväskylään! Reissailu on aina kivaa. Ja tykkään kulttuuritapahtumista tosi paljon :)
Huh huh.

torstai 27. tammikuuta 2011
pimpelipom
Ostin Novitan kevätlankoja. Oli pakko saada persikan väristä koska erinäisellä neulefoorumilla sitä on haukuttu niin hirveästi että mulle iski väkisinkin vastareaktio: "oi miten kiva ja nostalginen väri!" Sitä paitsi ei persikka paskempi väri ole, vaikkakaan en pastellisävyistä piittaakaan. Mulla oli lapsena persikan värinen Tunturin Poni -polkupyörä. Ja persikan värinen neulepaita.
Ja pitihän sitä homoraitaista 7 bröderiäkin saada. Tuskin siitä mitään ns oikeeta teen, mutta ehkä neulegraffiteja (ai miten niin jämälankaprojekteja, e-hei!)
Itse asiassa neulegraffiteihin liittyen mulla olisi vähän hehkutettavaa mutta jotenkaan en vaan ole saanut ilmoitettua. Noh, jospa tässä joku päivä.
Oon nyt vähän angstituulella koska meidät irtisanottiin eilen meidän kämpästä (uusi vuokranantaja muuttaa tähän itse). Ja sitten tänään hukkasin toisen zoo keeper -lapaseni :'C

tiistai 25. tammikuuta 2011
Läskipaita
Kun nyt kerran ompeluvermeet on esillä niin ommellaan! Tässä toinen paita vanhoista paidoista. Yläosan harmaa paita oli ihan sikalyhyt, ei sitä voinut käyttää missään. Ruskeasta Zaran paidasta (etuosan kuva) repesi saumat ekassa pesussa. Ninpä saksin siitä vaan kuvan. Petroolin värisestä paidasta oli painatus kulunut niin kauheeksi ettei sitä enää viitsinyt käyttää.
Ihan kiva tuli mutta ei se kyllä mahdu päälle! 8D No mut, kolmesta huonosta paidasta sai yhden huonon. Se tarkoittaa sitä että vaatekaapissa on kuitenkin taas tilaa kahdelle paidalle. Ja yksi paita siirtyy osastolle "kiva mutta liian pieni".
Piti se kuitenkin pingottaa päälle jos siitä sais kuvan sillä tiukan ja ihan vitusti liian tiukan raja on kuitenkin häilyvä. Mutta ei tätä voi näillä läskeillä käyttää. Kun otin nämä kuvat, sain kummasti inspistä lähteä jumppaan vaikka vähän olisi laiskottanut. SILLÄ NÄKISITTEPÄ SEN KUVAN MISSÄ OIKEASTI HENGITIN! Hyi helv.
Aloin myös neuloon villapaitaa, ensimmäistä eläissäni. Kun olin saanut siitä 7 cm korkean, tajusin että olen neulonut sen siten että helma kiertää (pyörönä siis neuloin). No siis, tiedättehän, se mistä amerikkalaisissa neuleohjeissa aina varoitetaan ja aina olen naureskellut että kuka oikeesti on niin dorka että yhdistäisi silmukat killiin mutta minäpä olen, juurikin minä! Ehkä teen sitten vaan niitä neulegraffiteja.
(Tuosta t-paidasta sen verran että toki sitä voi suurentaa mutta en nyt tähän hätään jaksa)

Tunnisteet:
fail,
kierrätettyä,
ommeltua,
paita
maanantai 24. tammikuuta 2011
Lintuhäkki, orava ja juustohöylä
Kaisan neuleblogissa näin marraskuussa ihanan kassin Ikean Annamoa-kankaasta. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä itsekin Ikeaan. Sitten se kangaskasa lojui yli kuukauden nojatuolilla mutta eilen repäsin!
Lintuhäkit ja oravat on niin trendikkäitä joo, mutta miksi tuolla oravalla on juustohöylä? Ei se mitään, sillä juustohöylät on ihan parhautta nekin mutta mua vaan aina vähän arveluttaa jutut joita en varsinaisesti tajua.
Laitoin vuorikankaaksi ruosteenpunaista lakanakangasta ja kahvat on kirpparilakanasta.
Tässä tärähtänyt ja keltainen kuva mutta saa ehkä käsitystä kokoluokasta. (Huom, mä oon iso.)
Ja minä en sanoisi että kangaskasseja ei ole koskaan liikaa sillä niitä on AINA liikaa. Mutta kait sitä yksi aina joukkoon mahtuu silti :) Tää on niin ihana!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Sukanvarsiresori!
Heipä hei! Ehkä joku muistaa viime keväänä ompelemani räikylitopin. Tämä on vähän samalla meiningillä eli silppusin vanhoja, kulahtaneita, venähtäneitä tai jopa hmm.. valmiiksi liian pieninä ostettuja t-paitoja. Ja mukana on myös yhdet ihan oikeat pappakalsarit!!! Siitä on jo monta vuotta kun ostin sellaiset ajatuksena käyttää niitä legginsseinä mutta olivatkin liian lörppöä materiaalia ja muutenkin huonon malliset.
Harmaa t-paita jossa on nuo luurit ja mp3-soitin, oli alunperinkin liian piukea ja aivan liian lyhyt. Mutta se oli niin kiva ja halpa (oikeesti makso tyyliin pari euroa ja oli ostoshysteria päällä, siitä on jo 3 vuotta siitäkin). Tyhmä minä! Mutta siitä lähdin sitten rakenteleen tätä. Takaosa on keltaisesta paidasta (ihan vaan yksivärinen, en jaksanut erikseen kuvata), jonka etupuoli oli avoin ja lörpähti käytössä aina siten että sai varoa milloin tavara tursuaa kauluksesta ulos. Sivuille vaaleansinisestä t-paidasta suikaleet jotta jokainen varmasti bongaa että toi on niin läski että joutui ompeleen lisäleveyttä. Alaosa ja taskut on niistä kalsareista. Pirullista ommeltavaa joten ei ihan symmetrinen tullut, mutta mitä väliä.
Entäs nuo resorit? En löytänyt resoria mistään mutta sitten keksin että rikkinäisten polvisukkien varret on melkein samaa materiaalia ja kokeilin. Kas, toimii oikein hyvin! Kellä muulla on raidallista resoria? Niinpä! Hitto että oon hyvä!
Tuli kyllä kiva :) Vaikkakin on vähän raskaan mallinen tuollainen laatikko mutta nuo luurit eivät olisi mahtuneet jos olisin tehnyt erilaisen. Hihat tähän olisi paremmin sopineet mutta en sitten jaksanut alkaa kikkaileen.
Tää oli ensin ilman naamasensuuria mutta oli se niin karsee että pakko oli blurrata. Ei mulla riitä kärsivällisyys ottaan 80 otosta joista yhdessä olisi sekä tyydyttävä naamavärkki että vatsa vedettynä sisään.

lauantai 22. tammikuuta 2011
Humpalla
Mulla oli teknosammakolle yllätys :) Hotelli Vantaan jokavuotiset ysäribileet!
Kaivelin vähän museolaatikoitani luodakseni ysäritunnelmaa. Miten oisi Class of '96 -luokkasormus? :D
Naamaglitteriä hyvin marinoituneena suoraan 90-luvulta!
Mieheni sanoi että aika paljon sulla on tota tavaraa naamassa. Mutta hän onkin jo 90-luvulla kuunnellut Metallicaa, ei siis voi ymmärtää glitterin ja ysärihumpan päälle!
En sentään sammakon kanssa kahdestaan ollut liikenteessä, seuralaisena oli ihana Sarppa :) Mutta kuvia nyt lähinnä sammakosta kuitenkin :D
Olin luullut että Basic Elementissä olisi naislaulajakin mutta eipä näkynyt. Lisäksi ei tiedetty niiltä kuin yksi biisi (The Ride) jota eivät kuitenkaan soittaneet. Mutta discossa soi ainakin kahdesti :D Ei kai niillä tarpeeksi omia biisejä sitten edes ollut kun veivasivat esim Insomniaa ja Mr. Vainia. Mutta parempi niin kuin että olisivat vetäneet ainoan hittinsä kaksi kertaa ja lähteneet pois. Niitäkin keikkoja on nähty. Biisilistakin pöllittiin, tosin se on niin likainen että taidan heittää meneen. Olihan tossa paljon tuttuja biisejä, en vaan ollut tiennyt että ne on Basic Elementin :D
Loppuun vielä videomateriaalia ;D Kokonaiset 11 sekuntia!
Pitää ehkä luoda teknosammakko-tunniste tähän blogiin vaikka se ei varsinaisesti liity millään tavalla blogin aihepiiriin :D
Loppuun vielä bonuskuvaksi AITO ysärinorsis vuodelta 1998, koulukuvassa ei ollut glitteriä.

torstai 20. tammikuuta 2011
Trikooriekale
(Nyt kun nämä alkaa oleen jo varmaan out.)
Tämän t-paidan tuunasin joskus opiskeluaikoina, se oli kiva haalareiden kanssa. Noh, mähän en enää opiskele enkä oikein näe itseäni tuo paita päällä koska en edes käy kuin tyyliin töissä ja baaripukeutuminenkin on saanut uusia ulottuvuuksia sitten opiskelijahaalareiden ja lisäksi painatuskin oli jo alkanut lohkeileen joten ei sitä kirpparillekaan viitsi laittaa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut tuunata jotain siihen päälle (heh, muut ottaa peitetatuointeja ja meikä peittelis vanhoja t-paitatekstejä) mutta tällä kertaa sai sakset laulaa.
Tällanen riekaleröykkiö siitä sitten tuli.
Muokkasin tämän tällaiseksi jotta erottuisi edes jotain muuta kuin musta möykky.
Hankala sitä siis kuvatakaan kun se nyt vaan on musta kasa.
Paitsi että sitä voi dramaattisesti venytellä.
Olen tässä niin leuhkan näköinen että oli pakko laittaa tämäkin.
Miten hassuilta korvanlehdet näyttääkään tällaisessa kuvakulmassa :D :D
Det var det. Kivahan se on, mutta ei se tarkoita sitä että sitä tulisi käytettyä. Noh, ainakin sain yhden turhan merkinnän blogiini. Sääli ettei mulle makseta tästä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Smoothie
Smoothieksi nimesin nämä sukat vaikka ensin ajattelin marjaoksennusta ja olisin voinut kirjoittaa alkutekstiin kuinka kakarana söin liikaa raakoja karviaismarjoja ja laattailin koko yön enkä ole sen jälkeen uskaltanut syödä kyseisiä marjoja kuin max kolme kappaletta kerrallaan, jos sitäkään. Raadin mielestä smoothie kuulosti paremmalta.
Tein nämä lähinnä siksi että luistimiini ei mahdu paksut villasukat ja aiemmin neulomani ohuet ovat liian isot ja menevät siis ruttuun. Nyt on ohuet ja timmit villasukat eikä varpaita oletettavasti palella luistellessa. Tykkään näistä aivan hirmu paljon!
Lanka: Drops Fabel
Sävyt: sunset ja berry dreams.
Juju: Neulottu joka toinen kerros punasävyisellä ja joka toinen violettisävyisellä.
Puikot: 3 mm
Menekki: Alle 50 g kumpaistakin väriä vaikka ostin 100 g molempia kun en tajunnut ettei ohutta lankaa kulu niin paljoa, aargh!
Blurrattu mäkkärin paperipussi tiskipöydällä: Ei ainakaan mun, oikeesti! Huomasin vasta kuvista että ukko perkele 8D
Kukkakuviosukkikset: kuvausrekvisiittaa, eivät oikeasti ylety ylös asti. Eli sen lisäksi että on niin iso jalka ettei saa tarpeeksi suuria luistimia johon mahtuisi kunnon saapassukat, on myös sen verran läski että toisinaan tulee ostettua sukkahousuja jotka jäävät auttamatta puolitankoon.

tiistai 18. tammikuuta 2011
Ylläriboltseja sekä jakkaravaras
Siis mä en virallisesti kestä! Kolmas magic yarn ball -swappi johon osallistuin ja saan TAAS SAMALTA TYYPILTÄ, jolta ne kaksi aiempaakin. Miten paska tuuri voi olla, häh? Varsinkin kun ne ei ole mitenkään ylikivoja olleet. En ehkä viitsi yrittää enää neljättä kertaa, kuitenkin edes vähän yritän panostaa näihin omiini niin harmittaa kun itelle osuu aina sama tyyppi. Onneksi sentään itse saan aina lähettää eri ihmisille koska ärsyttää muuten varmaan sitäkin joka mulle lähettää jo kolmatta kertaa :P
No mut tässä tän kertainen aikaansaannos. Kaveri toivoi huopuvaa lankaa (ja sitähän Puro on, huopuu jo ennen kuin saa sen kerältä ulos) ja sokerittomia karkkeja (jotka ei nyt oikein näy). Koko komeus lähtee maailmalle tällä kertaa Muumipappalodjussa.
Tästä tuli nätti!
Rappukäytävään oli joku dumbannut joitain viikkoja sitten hirveesti kamaa ja sitten tuo epämääräinen jakkara vaan oli ja oli siellä. Odotin monta viikkoa kunnes eilen otin sen mukaani. Toki ensin tarkistin ettei siinä näy merkkejä luteista, termiiteistä, muurahaisista, torakoista tai muista elävistä eikä myöskään näyttänyt siltä että siihen olisi läikytetty ihmis- tai eläinperäisiä eritteitä. Tosi rumahan se on (mikä lie ala-asteikäisen kyhäämä) mutta mä ajattelinkin vähän tuunata ;) Jos saan joskus aikaiseksi.
Sori Anne, mut kopioin tähän mitä kommentoit kun kerroin pöllineeni rappukäytävässä lojuneen jakkaran.
"Iltalehti: Suosittu bloggari varasti naapurin jakkaran / Iltasanomat: Jakkaravaras puolustautuu - halusin vain adoptoida sen / Seiska: Varastettu jakkara avautuu - Terhiltä sain lämpöä / Alibi: Jakkaravarkaan salattu blogihistoria"
---
Vähän hajotti kun Flickrissä nimeän joitain kuvia englanniksi ja kysyin mieheltäni että onhan stool jakkara niin hän (eli kävelevä sanakirja) kertoi sen tarkoittavan myös ulostetta :O Joo, found stool, perhana.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Rastilaatikon rakastajalle
Tässä nyt tämä "salaperäinen" ristipistotaulu jonka tein miehelleni synttärilahjaksi :D Sopii hänelle kuin nenä päähän. Vielä ei ole päättänyt minne tuon ripustaa mutta eiköhän se kunniapaikkansa löydä :)
Kuva suurenee klikkaamalla
Malli löytyi täältä. Nyt en muista mistä löysin linkin siihen mutta mä selailin aika paljon asenneuskottavia ristipistojuttuja ja jostain sen bongasin :)
ON MEINAAN HIANO!

maanantai 10. tammikuuta 2011
Unohdin lesoilla mun joululahjoilla!!!!
Tuli paskasta laadusta (edellinen postaus) mieleen parempi laatu ja esittelen ylpeänä muutaman joululahjan mitä sain perheeltäni :)
Äidiltä ja isältä sain Marimekon iloisen takin ^____^ Ja superiloista on se että se on kokoa 42 vaikka en ikinä mahtuisi normaalisti kokoon 42. Tuokin oli vähän tilavahko mutta kokoon 40 ei mahtuneet mun hartiat :D Oli hieno tunne sovituskopissa kun joutu uudelleen ja uudelleen hakeen pienempää kokoa tilalle xD Toi on niiiiiin ihana! Olen pitkään halunnut tuollaisen vaikka en mikään kerhotäti olekaan, nyt sain!
Äipältä ja iskältä tuli myös kauan himoitsemani Muumikannu :]
Mieheltäni sain Marimekon "sukat makkaralla" -lasin joka on eniten mun näköinen ikinä. Kyllä mun mies vaan osaa! (oikeesti ostin sen itse, paketoin, ja pyysin ukolta rahat). En juo enää muista laseista, heh :D
Sain mieheltä myös uuden USB hubin, vanha on ollut paskana jo pitkän aikaa eikä se ilmeisesti jaksanut enää kuunnella kun päivittäin kiroan kuinka joudun nyppiin johtoja irti ja laittaan takas pitkin päivää jotta kone tajuaisi että mulla jotain johtoja ylipäätään on kiinni. Itsehän olen sekä laiska että pihi mitä teknisiin laitteisiin tulee.
Siskolta (toiselta, sillä toiselta sain sen magic yarn ballin jonka jo esittelinkin) sain kaikkea kivaa pientä, esimerkiksi nämä superihanat Oulu-läpykät! :)
Veljeltäni sain mm. SILMUKKAMERKKEJÄ! Pistäkää paremmaksi, kenen veli osaa ostaa silmukkamerkkejä? No mun! :D Niistä ei nyt ole kuvaa tosin.

Norsis muotibloggaa
Monki.
Tuo rättikauppa, jonka Suomeen rantautumista kaikki odottivat muna pystyssä ja jonottivat avajaispäivänä korttelin ympäri. Olen itse ostanut Monkista kaksi riepua ja kahdet kengät. Katsokaas.
Kesällä ostin pinkit maailman IHANIMMAT kengät. Hyvässä alennuksessa, maksoivat muistaakseni 15 e.
Käytin niitä taukoamatta kaksi viikkoa. Siis KAKSI VIIKKOA jonka jälkeen ne näytti tältä:
Jep, kantapääosa irtosi.
Samalla kertaa ostin myös mustat kiilakorkokengät, olivat myös hyvässä halvennuksessa, alle 20 e. Tämä on ainoa kuva koska olen erinäisistä syistä uskaltanut käyttää näitä vain kolme kertaa
Koska jo sen KOLMANNEN käyttökerran jälkeen ne näyttivät tältä:
Ostin eilen Monkin alesta viidellä eurolla tämän paidan koska siinä oli niin kivat reiät hihoissa. Tässä työlook eli meikki ei sallittu, silmäpussit senkin edestä. Tussitahra sormessa sisältyy työsuhde-etuihin.
Ja kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen kainalo näytti tältä. Kuva suurenee klikkaamalla jos ette näe kuin mahdollisia hikitahroja mutta pointtini on se etten halua että paita nyppääntyy yhdessä päivässä noin! Varmaan repeää koko paska pesukoneessa.
No, yksi on sentään ylittänyt odotukset. Tämä raitakummajainen (ostin kokoa XS koska halusin siitä boleron enkä lörppäjäistä kuten oli sen tarkoitus) joka on ollut hyvin ahkerassa käytössä jo 4,5 kuukautta. Harmi että paras kuva siitä sattuu olemaan "vuoden turistikuva" Oslosta jonka sensuroin pois jopa Facebookista mutta sitten näemmä julkaisen kuitenkin blogissa, hohhoo.
Eikä siitä tullut kuin vuoden nukkapallero -voittaja 2010! Mutta en usko että mikään muukaan halparätti kestäisi sen sitkeämmin, joten tämän annan anteeksi. Kun sille näyttää vähän nukkaleikkuria niin se on taas ihan käypä. Mutta nuo kolme ensimmäistä eivät ole yhtä helposti anteeksiannettavissa.
En ymmärrä kuka ostaa Monkista täysihintaisena mitään, itse olen onneksi ostanut kaiken vähintään 50 % aleista. Ihania riepujahan siellä tosin on mutta matonkudetta saa varmaan valmiiksi leikattunakin halvemmalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)