Sivut

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Lappi ja aarre

Hyvä ystäväni muuttaa Rovaniemelle opiskelemaan, joten hänelle piti tietysti läksiäislahjaksi tehdä asiaan kuuluva paita:



Päivänsankari kun asui kotopuolessani, niin kävin samalla pikavisiitillä vanhempieni luona. Etsiessäni jonkinlaista hiuspantaa juhlakampaustani koristamaan, löysin aarteita!

Esim. OMPELUKONEAJOKORTTINI!!! :D



keskiviikko 13. elokuuta 2008

Unohdus ja siitä aasinsillan kautta vanhojakin töitä

Heeh, joskus tossa jo aikoja sitten lupasin esitellä onnistuneehkon ompeluhomman. Ystävälläni kun oli Marimekon Appelsiini-kappaverho lojunut kaapissa ja pyysi, että tekisin siitä laukun.

Oon vähän huono symmetristen kuvioitten kanssa, joten tuosta tuli vähän oudon mallinen. Itse asiassa siitä tuli aika hervottoman iso! Kangasta jäi sen verran, että siitä sai vielä hurautettua kauppakassin mallisenkin, mutta siitäkin tuli aika oudon kokoinen ja mallinen. En ole ehtinyt vielä antaan näitä omistajalleen, kun ei olla nähty pitkään aikaan muuta kuin tilanteissa, jolloin ei ole etukäteen tiennyt aamulla lähtiessään, että voisi ottaa nuo mukaan.



Mutta jos ei mallia ja muotoa kritisoi, niin ompelujälki on ihmeen onnistunutta, enkä hirveesti muutenkaan mokaillut mitään. Oon vähän arka tekeen "tilaustöitä", koska en ihan oikeesti ole kovinkaan huolellinen ja inspiraationi kuolee herkästi, jos olen luvannut jotain tehdä. Olen enempi extempore-näpertelijä :D Ja jos on luvanut tehdä jotain, niin silloin yleensä tekee vaan kauheesti mieli tehdä jotain muuta. Mutta ainahan se on tosi imarreltavaa, jos joku pyytää jotain tekeen! Mutta joka kerta stressaan, että mitä jos tulee huono ja "asiakas" pettyy.

Tähän samaan syssyyn voisin laittaa kuvan ekasta isosta ja haasteellisesta tilaustyöstä, jonka tein tossa viime talvena. Kuva on kyllä flickrissä ollut, mutta laitetaan nyt blogin täytteeksi tännekin, sillä siitä tuli yllättävän onnistunut!

En ennen tätä ollut edes kuullut PSP:stä :D Mutta hyvin se onnistui sit kuitenkin. PSP-tyyny nimittäin!

Mulla on kuvia siitä vain ilman täytteitä, sillä lähetin sen matkaan tuollaisena.

Edestä:


Takaa:


Ja idea pyyntöön lähti siitä, kun esittelin miehelleni synttärilahjaksi tekemääni Nintendo-ohjaintyynyä, josta muuten tuli aivan karsee, siis ihan hirveetä jälkeä :D (syytän edelleen liukkaita kankaita, kun tein sen jostain vanhoista kauluspaidoista, PSP:tä varten ostin lakanakangasta) Ja vielä peilikuvakin XD



Enpä sitten hirmusti muuta ole tainnut pyynnöstä tehdä. Paitsi näppäimistö-korviksia :] Mutta ne on nopeita ja helppoja :]

torstai 7. elokuuta 2008

Laborantin läksiäislahja

Nyt jotain näpertelyjä, mihin olen itsekin aidosti tyytyväinen!

Huomenna on työkaverini läksiäiset. Ollaan tietty kimpassa hommattu sille lahja, mutta haluan muistaa häntä jollain henkilökohtaisemmallakin.

Töissähän kaikki aina ihailee mun korviksia ja muuta (kun on siis itse tehtyjä legoista, napeista ja milloin mistäkin) ja tänään töissä havahduin 10 minuuttia ennen päivän päättymistä, että nappaanpa mukaan jotain, mistä voin askarrella jotain pientä.

Ja mukaan tarttui ampulleja (pieniä, lasisia 2 ml:n "pulloja"), joiden kumiset korkit näin heti korvakoruina :D





Ja korviksethan niistä tuli!



Lisäksi tietty pipetin kärkiä (pieniä), joista tottakai korvikset kans!





Ja autoklaaviteippiä sekä tuollaista autoklaavipussia, mitä on rullassa. Mutta se harmittaa, etten tajunnut ottaa teipin palaa, joka olisi jo käynyt autoklaavissa, sillä silloin nuo valkoiset raidat olisivat muuttuneet mustiksi ja erottuisivat paremmin.





Näistä tein lasten rintamerkkikoneella tollasen läpykän ilman sitä neulaa ja laitoin kuumaliimalla magneetin taakse. Teippiin kirjoitin päiväyksen, kuten asiaan kuuluukin ja päiväksi valitsin huomisen, jolloin hän on viimeistä päivää töissä.



Ja kaikki tietysti, kuinkas muutenkaan, laitoin petrimaljalle, jonka sitten huomenna suljen parafilmillä (kun sitä en tajunnut ottaa mukaan).



Noista tuli tosi siistejä, en mokannut MITÄÄN! Ja en tietenkään oleta, että hän noita käyttöön ikinä ottaisi, mutta olen aivan varma että hän ilahtuu :) Antamisen ilo on sitten kivaa :D Vaikka turha kai vielä hihkua, kun huomenna sen reaktion vasta näkee X)