Lasten kanssa Kirjamessuilla

Liput saatu Messukeskukselta

Jo alkusyksystä tupsahti sähköpostiini kutsu (ja liput) tulla lasten kanssa tutustuun Helsingin Kirjamessujen lasten alueeseen. En ole koskaan käynyt kirjamessuilla ja ajattelin että noh, mennään jos sattuu sopiin kalenteriin. No, sattuihan se sopiin ja sinne lähdettiin!

Saatoin olla vähän ennakkoluuloinen ja niin olivat lapsetkin, vaikka toki meillä lastenkirjoja luetaan paljon. En vaan ole ehtinyt tietokirjoja lukuun ottamatta lukeen mitään aikuisten kirjoja juuri ollenkaan vuosikausiin. Ennen kuin hurahdin lopullisesti neulomiseen, luin kyllä paljon ja rakastin lukea kirjoja ja varmasti tulee vielä elämänvaiheita, jolloin ahkera lukeminen palaa ohjelmistoon, se vaan ei ole juuri nyt. Oletin siis, että kirjamessuille olen jotenkin liian tavis, että pitäisi olla jotenkin kultturellimpi tyyppi. Mistä lie näitä ajatuksia tulee, mutta onneksi ennakkoluulot on helppo rikkoa.

Messut siis olivat ja menivät, ne olivat viime viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa. Lasten alue oli IHANA. Harmittaa vähän, että ehdimme sinne vasta sunnuntaina, sillä perjantaina ja lauantaina siellä olisi ollut Pikku Kakkosenkin porukkaa paikalla. Mutta kyllä sunnuntainakin oli kivaa. Lasten kirjastoauto oli paikalla ja siinä riitti ihmeteltävää, monessakin eri paikassa luettiin satuja ääneen ja oli paljon askarreltavaa ja puuhattavaa. Alueella kävi kaikenlaisia hahmoja kuten Muumit, Supermarsu ja Tatu ja Patu.

Muuallakin, kuin varsinaisella lasten alueella oli kyllä kivaa. Lasten (ja minun) suuresti fanittama Kalevauva.fi veti pienen keikan ja satuttiin sattumalta paikalle. Lisäksi esillä oli toki tietokirjojakin, eli meillekin mieluisia käsityö- ja retkikirjoja. Joskaan lasten levottomuuden vuoksi en päässyt niihin kovin läheisesti tutustuun.

Mulla oli tarkoituksena vaivihkaa ostaa se uusin Tatu ja Patu olettevasti hemmetin hyvällä messualennuksella joulupukin pussiin, mutta nyt kävi niin, että löytämäni halvinkin tarjous oli kalliimpi, kuin normihinta Prismassa, eli ei sitten ostettu.

Lapset eivät kovin pitkään jaksaneet messualueella pyöriä, mutta piristyivät kun kuulivat samalla olevista ruoka ja viini -messuista ja kävivät maistelemassa hienon asiantuntevasti kaikki maistiaiset, tai lähinnä jälkkärit ja sipsit.

Kyllä mä voisin lähteä ens vuonnakin ja luulen, että lapset ovat ihan samaa mieltä.

Halloween-askarteluja

Pidetään viime vuoden tapaan pihan lasten perheiden kanssa yhteiset halloweenjuhlat ulkona. Viime vuonna tein ensimmäistä kertaa ikinä kurpitsalyhdyn ja se oli niin kivaa, että tänä vuonna repäisin ja tein kaksi. Toista varten lapset piirsivät mallin paperille ja kaiversin mahdollisimman saman näköisen (oikealla puolen) ja toisesta tein omien mieltymyksieni mukaan pelottavan sijasta suloisen ja inspiraatio siihen ihan suoraan Muita Ihania -blogin edellisten vuosien kurpitsalyhdyistä.

Juhlat pidetään tosiaan ulkona, joten tein säänkestävän "viirinauhan" maitopurkeista leikatuista pahveista. Osa örkeistä meinaa väkisinkin kääntyä väärin päin, mutta ei se haittaa, niin kotikutoinen viritelmä on tämä muutenkin.

Viime vuodelta oli vielä tallella muumiolyhdyt, joista en silloin älynnyt ottaa kuvia päivännäöllä. Ne on tehty liimaamalla tyhien lasisten hillopurkkien ympärille sideharsoa ja silmät. Idea alunperin jostain Pinterestin syövereistä. Nääkin on tosi söpöjä!

Vielä on onneksi aikaa, niin mahdollisesti tekaisen vielä jotain lisää ja naapurit toki tuovat myös jotain. En malta odottaa, viime vuonna ainakin oli tosi kiva tunnelma, vaikka vettä satoi koko ajan.

Tänä vuonna saattaa sataa lunta, mutta onneksi ehdin käydä kuvaamassa nämä vielä lokakuun lopun karuissa maisemissa.

Ja nyt suunnitteleen kakkapökälekakkua tai muuta tarjottavaksi vietävää teemaherkkua.

suomenkielinen Mollie Makes joulunumero

Lehti saatu blogissa esiteltäväksi

Mollie Makes ilmestyy nykyään myös suomeksi, joskaan ei näköisversiona alkuperäisestä lehdestä eikä kuukausittain, mutta eräänlaisena kokoomateoksena kuitenkin. Toinen numero onkin heti jouluteemainen ja joulua rakastavana olin asiasta todella innoissani, sillä ehkä on joskus käynyt ilmi täälläkin, R A K A S T A N joululehtiä. Asiassa on vain myös pieni, ja joskus aika isokin, mutta. Syvä rakkaus joululehtiin aiheuttaa myös harmillisen usein joululehtipettymyksen.

Mollie Makes on tosi suloinen lehti noin yleisestikin ja tässäkin on tosi söpöjä juttuja. 15-25 -vuotiaana olisin ollut aivan haltioissani, mutta huopa-askartelut eivät nykyisellään kuulu enää repurtuaariini kovinkaan vahvasti. Lehdessä oli toki myös ainakin neulotut kettutossut ja virkattuja lumihiutaleita ja ompeluksia ja kirjontaakin eli pelkästä huopa-askartelusta ei suinkaan ole kyse.

Lehdessä keskitytään ohjeisiin eli mitään varsinaisia artikkeleita siinä ei tainnut olla, enkä kyllä sellaisia jäänyt yhtään kaipaankaan.

Paperista taitellut origamijouluvalot ovat tosi suloiset.

Ja kankaiset lahjakuoret ihania ja uudelleen käytettäviä!

Mutta se syy, miksi tämä aiheutti minulle joululehtipettymyksen, on se valitettava tosiasia, että suurin osa lehden jutuista oli justiinsa tasan samat, kuin englanninkielisen Mollie Makes -jouluextran jutut vuodelta 2016. Sillä tottahan toki joululehtifanina olen niitä ostanut useana vuonna. Ja niissäkin ne jutut ovat olleet osittain samoja, kuin normaaleissa Mollie Makes -joulun ajan numeroissa eli olen aikoinaan kriiseillyt jo niistäkin. Auts.

Mitäänhän se ei tietenkään haittaa, ellei ole sattunut ostaan Mollie Makes jouluextroja, joita itse ainakin jouduin metsästään aikoinani kissojen ja koirien kanssa, Akateemisessa kirjakaupassa oli yhtenä vuonna, mutta ainakin jokusen niistä olen joutunut muistaakseni tilaan ulkomailta. Mutta jouluhöperö on jouluhöperö ja minulle tässä lehdessä ei valitettavasti ollut mitään muuta uutta, kuin eri kieli.

Mutta söpöjä juttuja siinä on ja heittämällä voittaa monet muut joululehdet ihan 6-0. Tai riippuu toki mistä tykkää. Jos tykkää perinteisen suomalaisista olkipukeista ja riisipuurosta savikulhossa, niin sitten ei, mutta jos pastellisävyt ja moderni ote on enemmän mieleen, niin sitten kyllä.

Kissalaukku

Meidän pikkuinen sairasti koko viime viikon ja kotona ollessamme tehtiin yhteistuumin hänelle laukku, jossa kantaa tärkeimmät pikkukaverinsa lääkäriin ja veljen eskarista hakemis -reissuille. Idea tuli instagramista @linda_lydia n virkkaamista kynäpenaaleista ja pikkuinen olkalaukku virkattiin puuvillalangan jämistä, kaikki taisivat olla Novitan Cotton Softia.

Liikuttavaa, miten lapsi rakastui laukkuun ihan täysillä jo heti tekovaiheessa. Vähän isompi se tosin olisi saanut olla. Nyt on aika ahdas, kun mukana pitää olla pieni klassikko-barbapapa, synttärilahjaksi saatu Pötkylä-Kaja, pieni avaimenperä-poro Rovaniemeltä ja Happy Meal glittersilmäkirahvi. Mutta kyllä ne tarkkaan asettelemalla saa laukkuun sopimaan ja kaikki tärkeät kulkivat mukana pienen potilaan pakollisissa menoissa.

Onhan se kieltämättä tosi söpö, vaikka ei ihan yhtä hieno kuitenkaan, kuin esikuvansa. Tärkeintä on kuitenkin, että laukku piristi niin tekijää kuin saajaakin.

Hyvän onnen valokarnevaalit

Ei olla koskaan ennen käyty Linnanmäen valokarnevaaleilla. EI muutenkaan olla käyty lasten kanssa Lintsillä kuin muistaakseni kahdesti. Lapset eivät ole sinne itse pyytäneet ja minä en tällaisista perushuvipuistoista juurikaan itsekään välitä, niin mitäpä sitä suotta sinne hälinään migreeniä hankkiin ja väisteleen vieraiden ihmisten oksennuksia. Valokarnevaalit ovat kuitenkin aina vähän kiinnostelleet ja tänä vuonna viimein saatiin aikaiseksi mentyä.

Oli alunperin tarkoitus mennä jokin arkipäivä tällä viikolla, mutta pienin lapsi sairasti, eikä me minnekään päästy. Lapset olivat kuitenkin jo ehtineet niin sanotusti kohkaantumaan valokarnevaalista, joten tuntui pahalta joka päivä todeta, että ei tänäänkään. Viimeisenä valokarnevaalipäivänä kuitenkin onnisti, kaikki olivat terveenä ja muutenkin kykeneväisiä lähteen.

Juna-asemalla törmättiin sattumalta ystäväperheeseen, mikä oli myös lähdössä samaan paikkaan. Lapset olivat aivan sekaisin onnesta kun pääsivät kavereiden kanssa. Tässä vaiheessa tunsin vähän pistoa omatunnossa, että miksi niin harvoin tulee pyydettyä ketään kaveriperhettä mukaan, mutta muistin aika nopeasti, että siksi, kun lapsiperheissä on aina niin monta muuttujaa, että ihan äärimmäisen harvoin mikään meno onnistuu ihan sellaisenaan, kuin alunperin on suunniteltu. Voisi sitä kuitenkin silti yrittää, eikä vain jo etukäteen miettiä, että joku sairastuu kuitenkin. No, nyt kuitenkin tuurilla saatiin ryhmämatka aikaiseksi!

Kun oltiin saatu koko konkkaronkka siirrettyä jalkasin Pasilan asemalta Lintsille, tuli parkkipaikalla joku rouva tarjoon kutsuvierasrannekkeitaan kympin kappale, kun heidän isäntä oli menettänyt aivan totaalisesti hermonsa, kun ei saanut parkkipaikkaa autolleen ja kääntävät nokan välittömästi takaisin kohti kotiaan. Toisten vitutus on toisten onni ja saatiin about yhden laitelipun hinnalla koko ranneke. Meillä ei siis ollut alunperin todellakaan tarkoitus mitään rannekkeita edes ostaa, vaan mennä vain hengaileen ja ilmaislaitteisiin.

Koska itse en huvipuistolaitteista juurikaan välitä ja miestä ei muuten vaan houkuttaneet ne lauantai-illan menojensa jälkimainingeissa, oli meillä supertuplatuuri, sillä saatiin pojalle halpa ranneke ja poika laitteisiin kavereiden vanhempien mukana. Itse sain keskittyä pienemmän lapsen kanssa tunnelmasta ja väriä vaihtavasta valohattarasta nauttimiseen. Ja totta tosiaan, auringon laskettua Linnanmäki juhlavalaistukseen oli taianomaisen upea. Niin upea, että ei mitään järkeä edes yrittää meikäläisen kuvaustaidoilla sitä tallentaa. Väkeä alkoi olla tungokseksi asti vasta pimeän laskeuduttua, joten ei mennyt koko reissu pelkäksi jonottamiseksi, kun tultiin vähän ennen viimeisiä päivänsäteitä.

Tatua ja Patua rakastavat lapseni halusivat "törmäily"autoihin ja narunvetoon, koska Tatu ja Patu Helsingissä -kirjassa on ne. Luulen, että huomenna päiväkodin ja eskarin jälkeen molemmat toivovat kuorossa Tatu ja Patu -elokuvan katsomista, jotta voivat fiilistellä Lintsiä. Esikoinen nimittäin halusi välttämättä kummitusjunaan, koska siinä elokuvassakin oli se. 

Virkkurin kuosikirja

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena

Molla Millsin viides virkkauskirja on kokoelmateos. Vähän niin kuin ainakin ennen vanhaan oli bändeilläkin tapana julkaista kokoelmalevyjä muutamien normialbumeiden välissä. Kuten kokoelmalevyissäkin usein oli joku uusikin biisi, on Virkkurin kuosikirjassakin jokunen ihan uusi malli, kuten kannessa näkyvä Neulos-niminen kuosi, mikä on ehdottomasti oma suosikkini. Saas nähdä, pitääkö alkaa seinävaatteen virkkaus -hommiin!

Vaikka kuosit on osittain/enimmäkseen samoja, kuin aiemmissa kirjoissa, ne on kuitenkin kuvattu uusissa paikoissa ja se tuo niihin heti uudenlaista tunnelmaa. Kirja on myös eri tyylinen ja näköinen, kuin aiemmat. Tai ainakin omaan silmään äkkiseltään vaikutti olevan. Joten vaihtelu tuo uutta näkökulmaa siinäkin.

Kuoseista ja niiden synnystä on kirjoitettu tarinat, joten itselläni meni yksi ilta oikein mukavasti, kun uppouduin lukeen tekstejä. Kirja on hyvin kesäinen, joten tuntuu vähän oudolta julkaisulta syksyllä, kun muut kauden uutuuskirjat ovat todella talvisia ja villaisia. Mutta ei se mitään, nimittäin jos aikoo kesäksi saada uuden maton lattialle, niin johan se on jo syksyllä aloitettava!

Mattoja, laukkuja, kasseja, vilttejä, tyynyjä ja seinälle ripustettavia virkkauksia on siis kirja pullollaan ihanissa kuoseissa. Sanoisin, että jos ei omista vielä yhtäkään tai omistaa vain yhden tai kaksi Virkkuri-kirjaa, tämä on kyllä tosi hyvä ostos. Ja toki jos on tosifani, kuten itsekin aikoinaan niiden cd-levyjen kanssa, pakkohan se oli ne kokoelmalevytkin saada kokoelmiinsa, on tämä tietenkin hyvä jatko kirjahyllyn riveihin. Muussa tapauksessa en sitten niin tiedä, mutta sehän on jokaisen potentiaalisen ostajan oma valinta.

Ruskaretki Kotkaan

Piti mennä viikonloppuna lasten kanssa Kotkaan siskoni luo, mutta toinen lapsista sairastui. Saatiin onneksi järjestyyn asiat siten, että pääsin reissuun pelkän esikoisen kanssa, sillä en halunnut missata Kotkan puistojen ruska-aikaa. Rakastan syksyä ja etenkin juuri tätä hetkeä, kun joka paikka on täynnä keltaisia lehtiä. Meillä Vantaallahan näin ei ole, sillä puistoja on vähän ja taloyhtiön pihassa liian ahkeria haravoijia. Nyt on kuitenkin kahlattu lehdissä ja ihasteltu auringossa kimaltelevia keltaisia lehtiä aivan läkähtymiseen saakka. I H A N A A !

Puistot, meri ja Tervaleppälehdon oravat. Niistä on ruskaretki Kotkaan tehty.