Se on vuosi puolivälissä. Aikamoista. Kun tammikuussa innoissani päätin ottaa jollain tasolla osaa vuoden retkihaasteeseen, kuvittelin tietenkin jotain aivan muuta, kuin mikä nyt lopulta on totuus. Mutta ihmeen hyvin tässä on kuitenkin saanut retkeä aikaiseksi! Maaliskuun jälkeen kirjoitin ensimmäisen vuosineljänneksen retkistä, tässä on nyt sitten se toinen vuosineljännes.
Kausi lähti käyntiin neuleiden valokuvaus -retkellä Pitkäkoskelle, missä ei olla juurikaan retkillä käyty, vaikka se on aika lähellä. No, nyt on otettu vahinkoa takaisin ja mies ja lapset ovat käyneet siellä useaan otteeseen pyöräilyllä. Mutta tuolloin kuitenkin kuvattiin juurikin retkihaastelapaset ja otettiin myös muutama äitienpäiväotos mummua varten lapsenlapsesta vuokkoineen.
Seuraava retki oli myöskin pyöräretki ja silloinkin käytiin itseasiassa Pitkäkoskella. Mutta ennen sitä käytiin ihastelemassa Malminkartanon omenatarhan kukintaa. Tuosta reissusta ei mitään oikein järkevää kuvamateriaalia edes ole.
Alkoi olla jo toukokuun loppua, kun tehtiin eväsretki Koivuhaan arboretumiin. Täälläkään en ollut koskaan käynyt, kuullut siitä ehkä olin joskus, mutta mikä lie Vantaan kaupungin korona-ajan vinkki oli, mikä silmääni pisti somessa ja käytiin sitten itsekin ihmettelemässä paikan päällä.
Jostain syystä oletin paikan olevan todella paljon pienempi, mutta se olikin siis iso. Puulajeja riitti ja niiden runsaus jaksoi ällistyttää, vaikka sitä on luullut tietävänsä paljon kaikenlaista. Ihan vehreimmillään paikka ei vielä ollut, mutta tuntui silti todella satumaiselta.
Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa lapset olivat siskoni luona Kotkassa lomailemassa. Käytiin viikonloppuisin heitä siellä moikkaamassa ja heitettiin jokunen retki.
Ensimmäinen Kotka-retki tehtiin Kymijoen Siikakosken koskipuistoon. Paikka on aika vastikään nimettty puistoksi ja sinne oli siis tehty polkuja, siltoja, taukopaikkoja, grillipaikkaa yms. Upea paikka.
Kosket ovat ihania. Täällä viihdyttiin tosi hyvin, vaikka vähän draamaakin tuli, molemmat lapset nimittäin onnistuivat tietenkin puljaamaan kenkänsä ja housunlahkeensa.
Seuraavana viikonloppuna kohteeksi valikoitui jokimaiseman sijaan merimaisema ja kierrettiin Santalahden luontopolku.
Edellisestä kerrasta on nelisen vuotta aikaa ja silloin oltiin paikalla talvella pakkaspäivänä (postaus siitä täällä). Kesäinen Santalahti oli sekin aivan mielettömän kaunis, tietenkin.
Meillä oli riippumatot mukana ja vietettiinkin kesäpäiväretkeä oikein pitkän kaavan mukaan.
Polku ei ole millään tapaa esteetön (tuli todettua silloin neljä vuotta sitten, kun mentiin rattaiden kanssa, koska oli liian liukasta kantorepun kanssa turvallisesti kulkemiseen), mutta onneksi moista ei tarvinnut tällä kertaa murehtia, lapset kun jaksavat hyvin ja aikuisillakin terveet jalat.
Santalahden uimarannalla tuli käytyä kahtena viikonloppuna uimassa. Sinne pääsee ihan autolla.
Kolmas retki Kotkasta käsin tehtiin Kouvolan puolelle, kun kävimme Ankkapurhan kulttuuripuistossa. Luontopolku ja geokätköjä ja kauniita maisemia.
Lapsi oli onneksi omatoimisesti pakannut kiikarit mukaansa, sillä nähtiin ihania lokin poikasia sopivan kiikarointimatkan päässä!
Päivä oli todella kuuma, joten luontopolun kiertäminenkin jäi vähän vaiheeseen, mutta ei haittaa.
Tätä seuraavaa ei varmaan kukaan muu laskisi retkeksi, mutta itse ajattelin, että metsä, mikä metsä. Eli Seikkailupuisto Korkee Mustikkamaalla Helsingissä. Lapset rakastavat paikkaa, enkä ihmettele lainkaan. Molemmat lapset sopivasti menevät siellä vielä pituutensa puolesta samoille lasten radoille.
Hellepäivä oli tämäkin, mutta meren rannalla ja metsän suojassa onneksi oli siedettävää olla.
Voi kun olisi tällaisia paikkoja ollut silloin, kun itse olin lapsi. Nyt ei nimittäin kyllä pää kestä aikuisten ratojen korkeutta ja lasten radoille olen melkein 35 cm liian pitkä, heh.
Viimeisin retkeksi laskettava juttu oli, kun kävin lapsen kanssa keräämässä kukkia ja opeteltiin samalla niiden nimiä, koska jännästi ne on itseltäkin unohtunut ja nolottaa väittää kirkkain silmin lapselle kaikkia vähänkään koiranputken näköisiä koiranputkiksi jne.
Apuna meillä oli Wikipedian sijaan Uusi värikuvakasvio, mikä on siis ollut uusi vuonna 1980. Mutta aivan huikea! Kaikki löytyivät oikein helposti ja olivat ne päivänkakkaratkin sitten oikeasti päivänkakkaroita, eivätkä niitä muita saman näköisiä.
23 retkeä olen rastinut tälle vuodelle. Saas nähdä, päästäänkö viiteenkymmeneenkahteen, mutta ei haittaa, vaikka ei päästäisikään. Tämä vuosi on ollut niin kummallinen ja suorastaan kamala, että tämäkin määrä tuntuu jo suorastaan ihmeeltä.
Kausi lähti käyntiin neuleiden valokuvaus -retkellä Pitkäkoskelle, missä ei olla juurikaan retkillä käyty, vaikka se on aika lähellä. No, nyt on otettu vahinkoa takaisin ja mies ja lapset ovat käyneet siellä useaan otteeseen pyöräilyllä. Mutta tuolloin kuitenkin kuvattiin juurikin retkihaastelapaset ja otettiin myös muutama äitienpäiväotos mummua varten lapsenlapsesta vuokkoineen.
Seuraava retki oli myöskin pyöräretki ja silloinkin käytiin itseasiassa Pitkäkoskella. Mutta ennen sitä käytiin ihastelemassa Malminkartanon omenatarhan kukintaa. Tuosta reissusta ei mitään oikein järkevää kuvamateriaalia edes ole.
Alkoi olla jo toukokuun loppua, kun tehtiin eväsretki Koivuhaan arboretumiin. Täälläkään en ollut koskaan käynyt, kuullut siitä ehkä olin joskus, mutta mikä lie Vantaan kaupungin korona-ajan vinkki oli, mikä silmääni pisti somessa ja käytiin sitten itsekin ihmettelemässä paikan päällä.
Jostain syystä oletin paikan olevan todella paljon pienempi, mutta se olikin siis iso. Puulajeja riitti ja niiden runsaus jaksoi ällistyttää, vaikka sitä on luullut tietävänsä paljon kaikenlaista. Ihan vehreimmillään paikka ei vielä ollut, mutta tuntui silti todella satumaiselta.
Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa lapset olivat siskoni luona Kotkassa lomailemassa. Käytiin viikonloppuisin heitä siellä moikkaamassa ja heitettiin jokunen retki.
Ensimmäinen Kotka-retki tehtiin Kymijoen Siikakosken koskipuistoon. Paikka on aika vastikään nimettty puistoksi ja sinne oli siis tehty polkuja, siltoja, taukopaikkoja, grillipaikkaa yms. Upea paikka.
Kosket ovat ihania. Täällä viihdyttiin tosi hyvin, vaikka vähän draamaakin tuli, molemmat lapset nimittäin onnistuivat tietenkin puljaamaan kenkänsä ja housunlahkeensa.
Seuraavana viikonloppuna kohteeksi valikoitui jokimaiseman sijaan merimaisema ja kierrettiin Santalahden luontopolku.
Edellisestä kerrasta on nelisen vuotta aikaa ja silloin oltiin paikalla talvella pakkaspäivänä (postaus siitä täällä). Kesäinen Santalahti oli sekin aivan mielettömän kaunis, tietenkin.
Meillä oli riippumatot mukana ja vietettiinkin kesäpäiväretkeä oikein pitkän kaavan mukaan.
Polku ei ole millään tapaa esteetön (tuli todettua silloin neljä vuotta sitten, kun mentiin rattaiden kanssa, koska oli liian liukasta kantorepun kanssa turvallisesti kulkemiseen), mutta onneksi moista ei tarvinnut tällä kertaa murehtia, lapset kun jaksavat hyvin ja aikuisillakin terveet jalat.
Santalahden uimarannalla tuli käytyä kahtena viikonloppuna uimassa. Sinne pääsee ihan autolla.
Kolmas retki Kotkasta käsin tehtiin Kouvolan puolelle, kun kävimme Ankkapurhan kulttuuripuistossa. Luontopolku ja geokätköjä ja kauniita maisemia.
Lapsi oli onneksi omatoimisesti pakannut kiikarit mukaansa, sillä nähtiin ihania lokin poikasia sopivan kiikarointimatkan päässä!
Päivä oli todella kuuma, joten luontopolun kiertäminenkin jäi vähän vaiheeseen, mutta ei haittaa.
Tätä seuraavaa ei varmaan kukaan muu laskisi retkeksi, mutta itse ajattelin, että metsä, mikä metsä. Eli Seikkailupuisto Korkee Mustikkamaalla Helsingissä. Lapset rakastavat paikkaa, enkä ihmettele lainkaan. Molemmat lapset sopivasti menevät siellä vielä pituutensa puolesta samoille lasten radoille.
Hellepäivä oli tämäkin, mutta meren rannalla ja metsän suojassa onneksi oli siedettävää olla.
Voi kun olisi tällaisia paikkoja ollut silloin, kun itse olin lapsi. Nyt ei nimittäin kyllä pää kestä aikuisten ratojen korkeutta ja lasten radoille olen melkein 35 cm liian pitkä, heh.
Viimeisin retkeksi laskettava juttu oli, kun kävin lapsen kanssa keräämässä kukkia ja opeteltiin samalla niiden nimiä, koska jännästi ne on itseltäkin unohtunut ja nolottaa väittää kirkkain silmin lapselle kaikkia vähänkään koiranputken näköisiä koiranputkiksi jne.
Apuna meillä oli Wikipedian sijaan Uusi värikuvakasvio, mikä on siis ollut uusi vuonna 1980. Mutta aivan huikea! Kaikki löytyivät oikein helposti ja olivat ne päivänkakkaratkin sitten oikeasti päivänkakkaroita, eivätkä niitä muita saman näköisiä.
23 retkeä olen rastinut tälle vuodelle. Saas nähdä, päästäänkö viiteenkymmeneenkahteen, mutta ei haittaa, vaikka ei päästäisikään. Tämä vuosi on ollut niin kummallinen ja suorastaan kamala, että tämäkin määrä tuntuu jo suorastaan ihmeeltä.
