Soldotna 2

Niinhän siinä tosiaan kävi, että neuloin toisenkin Soldotna-paidan (Caitlin Hunter). Tästä tein pidemmän eli ns normaalin paidan pituisen ja helman tein kokonaan yksivärisenä. Edellisen paidan vatsa- ja helmakuvion kanssa meinasi loppua elämänhalut kesken.

Olen käyttänyt ja pessyt heinäkuussa valmistunutta aiempaa Soldotnaani todella paljon ja koska tein sen niistä langoista, mitä sattui oleen, osasin tätä paitaa varten ostaa lankaa, mikä edellisessä on osoittautunut parhaiten kestäväksi. Eli tässä paidassa kaikki värit ovat Schachenmayrin Cataniaa. Neuloin paidan 3,75 mm puikoilla (resorit 3 mm).

Edellisen paidan kuvissa harmittelin itsekseni huonoa rintaliivivalintaa ja tällä kertaa puin vähän tukevammat, mutta vika ei tainnut ollakaan rinuleissa, vaan siinä, että kuvio loppuu epäedulliseen kohtaan. No, ei voi mitään, mutta tähän lienee hyvä jatkossa kiinnittää huomiota, että joko tarpeeksi lyhyt tai reilusti pitkä kuvio kaarrokkeeseen.

Paidan puin tänään mekon pariksi, minkä olen ommellut kirpparilta löytyneestä pussilakanasta muistaakseni jo vuonna 2008. Silloin siitä tuli aivan liian iso, mutta jännästi on nykyään aikalailla sopiva. Sekä paita että mekon helma ehti rypistyä ennen kuvaamista, sillä kuvat on otettu Porvoossa.

Oltiin Porvoossa geokätköilemässä ja kierrettiin Porvoo GeoTour, mikä on toteutettu yhteistyönä kaupungin kanssa eli kätköratkaisut olivat vähän enemmän vaivaa nähdympiä, kuin perus pakasterasiat. Oli kyllä kiva, suosittelen, jos geokätköilyä harrastaa ja on mahdollisuus mennä Porvooseen retkelle. Samalla tuli tutustutta kaupungissa vähän muuallekin, kuin vanhan kaupungin jokirantaan ja Brunbergin myymälään (missä toki käytiin nytkin, heh).

Olen ihan rakastunut näihin puuvillakirjoneulepaitoihini. Ensin sitä ajattelisi, että paksusta puuvillasta tehdyt paidat ei olisi mitenkään erityisen mukavia, mutta vaikka nämä tottakai ovat painavia, on ne myös todella viileitä, sillä kun riittävän löysähkö neuloo, tästä kyllä tuulee läpi iholle. Näin paksulle villapaidalle olisi harvoin mulla käyttöä, varsinkaan lyhythihaisena.

Ihanaa, lempivuodenaikani syksy alkaa ihan kohta ja mulla on näin kiva paita!

Kyllä mä jonkun paidan vielä tässä lähiaikoina aion ottaa puikoille, mutta ehkä välillä jotain muuta mallia. Kaksi Soldotnaa saa riittää tähän hätään.

Merimonstereita, morsiamia ja jäänmurtaja Kotkassa

Viikonloppuna lapset olivat yökylässä siskoni luona Kotkassa ja sunnuntaina heitä sieltä hakiessamme kävimme jälleen kerran Merikeskus Vellamossa eli tuttavallisemmin Velliksessä. Ollaan oikeasti käyty siellä niin älyttömän monta kertaa, että melkein meinasi jossain vaiheessa alkaa itseäni jo kyllästyttään, mutta onneksi nyt oli tullut sitten viime käynnin uusia näyttelyitä ja kesäkausi kun vielä oli, päästiin käymään myös jäänmurtaja Tarmossa. Lapset ovat käyneet siellä jo aiemmin, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen.

Jäänmurtaja kelluu merikeskuksen vieressä, sinne on erillinen pääsymaksu, mutta senkin saa kuitattua Museokortilla. Vaikka olen nähnyt aluksen siinä monta kertaa, yllätyin silti, miten iso se oli, kun pääsi kiertään kannelle ja sisätiloihin. Mikään esteetön kohde tämä ei ole, portaat ovat todella jyrkkiä. En haluaisi todellakaan tietää, millaista tuolla on ollut kulkea silloin, kun se on ollut merillä. Kohde oli tosi mielenkiintoinen ja lapsetkin jaksoivat innostua, etenkin kun se kuulemma näytti vähän Titanicilta. Ja kyllä, hyvällä mielikuvituksella joo vähän näyttääkin.

Monenlaisia ajatuksia heräsi mieleen kierroksen aikana (kierrettiin ihan vain omatoimisesti ilman opastusta), päällimmäisenä ihan vaan kiitollisuus omasta työpaikastani, mikä ei ole jäänmurtaja-aluksella. Ihan tosi hienoa, että tällainen on laitettu museokohteeksi ja yllätyin tosiaan positiivisesti! Liian vilkkaalla mielikuvituksella paikka voisi olla jopa pelottava. Etenkin lapsille. Mutta ehkä enemmän kutkuttavalla tavalla, kuin oikeasti karmivalla.

Merikeskuksessa on Tarmon lisäksi Suomen merimuseo sekä Kymenlaakson museo. Näistä jälkimmäisessä oli nyt Tahdon!-näyttely, missä esiteltiin hääpukuja ja rakkaustarinoita ym hääasiaa. Parasta melkein 4-vuotaiaan tyttären mielestä oli tietenkin se, että siellä oli pukuja niin aikuisille kuin lapsille sovitettavaksi. En olisi halunnut antaa laittaa huntuja päähän täikammon vuoksi, mutta hellyin, kun tajusin, miten isosta onnen hetkestä oli kyse. Tehtiin sitten kotona perusteellinen prinsessan kampaushetki varmistaakseni mielenrauhan, ettei tullut tuliaisia mukaan. 

Fiilisteltiin pitkä tovi ja lopulta yksi hunnuista löytyi jo omastakin päästäni.

Minusta oli tosi mahtavaa, että häänäyttelyyn oli laitettu tällainen mahdollisuus. Yhtään aikuista en nähnyt heittäytyvän pukuleikkeihin, mutta toivottavasti heitäkin maailmasta löytyy. Itse en niihin mekkoihin tietenkään olisi mahtunut.

Mutta se paras osuus nyt vielä viimeisenä! Eli merimuseon puolella oleva Merimonsterit-näyttely! Vanhojen merikarttojen (ajalta, jolloin maa oli litteä) monsterit oli herätetty eloon ja niistä oli tehty ihana ja jännä leikkiin kutsuva näyttely!

Sekoiltiin mustekalan lonkeroissa, möyrittiin verimerimakkaran sisuksissa, juostiin jättiläismerikäärmeen ympäri ja liu'uttiin kaltevaa merikarttamattoista lattiaa pitkin. Valaistus oli hieno, äänimaailma hieno ja kaikki monsterit aivan kertakaikkisen ihania.

Näiden pehmomonstereiden lisäksi näyttelyssä oli myös esillä vanhoja navigointilaitteita ja purkkeihin säilöttyjä toinen toistaan kummallisemman näköisiä mereneläviä. Lisäksi "sukelluskellossa" sai tutkia joko muinaisia merihirviöitä (ja merkitä havainnot lokikirjaan) tai nykyisten merien hirviöitä eli roskia ja muovia. Aika huikeeta, että tämäkin pointti oli tuotu luontevasti esiin.

Täällä olisi viihtynyt vaikka miten pitkään ja kieltämättä aika pitkään me oltiinkin. Näyttely on onneksi tammikuulle 2021 asti, joten ehditään varmasti käymään vielä kerta jos toinenkin.

Suosittelen edelleen lämpimästi Kotkaa retkikohteeksi, siellä on upeita puistoja ja paljon kaikkea muutakin puuhattavaa ja se on kuitenkin yllättävän lähellä Pääkaupunkiseutua (omalla autolla ja bussilla pääsee tosi näppärästi) ja minusta aivan liian aliarvostettu vierailukohde. Kotka-aiheiset postaukseni löytyvät tämän linkin takaa.

Sateenkaariyksisarvisprinsessan röyhelövillatakki

Ostin viime kesän neulefestareilta lankaa neuloakseni tyttärelleni villahaalarin, sillä olin innoissani löytäessäni sport-vahvuista tällaista käsinvärjättyä merinoa, mitä siihen maailman aikaan oli tarjolla lähinnä vain ohuena. Aloitinkin neuleen about heti sieltä kotiuduttani ja nyt vuosi jälkeenpäin piti todeta, että motivaatio loppui vähän kesken ja lahkeiden sijaan neuloinkin helmaresorin.

Ohjetta ei ollut, aloin neuloon ihan perus ylhäältä aloitettua kaarrokkeelista villatakkia, mihin sitten soveltaisin lahkeet perään. Neuloin ja sovitin ja purin, neuloin ja sovitin ja purin jne sitä mukaa kun tein. Pääntiellä on resorin sijaan muutama kerros aina oikein -neulosta.

Lankoja ostaessani en vielä ollut ajatellut tehdä mitään frillaröyhelöasiaa ja kun sellaisen sitten kuitenkin halusin, päätin tehdä resorit muusta langasta, jotta varsinainen lanka ei lopu kesken. Ja koska kyseessä oli monivärinen lanka, halusin joka resorin olevan eri väriä.

Lanka on tosiaan Primrose Yarn Co:n Meera sävyssä heart shaped box ja ostin sen Ilon ständiltä.

Resorit on Dropsin baby merinoa.

Takin neuloin 3,75 mm puikoilla, resorit 3 mm.

Helmaresori on tosiaan violetti, hihoissa vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Helmaan ompelin myös yksisarvismerkin (ostettu Ommelkuplasta), jotta tämä aivan varmasti on riittävästi tyttäreni tyyliä ja hän sen kelpuuttaa käyttöön. Vetskarin kävin ostamassa Eurokankaasta ja pakko vähän moittia, että takkivetoketjuissa ei ollut ainuttakaan pastellisävyä, vaan jouduin ottaan harmaan. Tosin onneksi oli edes se harmaa, sillä kaikki muut olivat ns legovärejä.

Joo mutta niinhän siinä tosiaan kävi, että kun haalarin sijaan tulikin takki, mulle jäi tätä lankaa aika paljon yli. Mutta jospa siitä raidoittelisi sitten seuraavaa villatakkia/paitaa, tämähän on tosiaan ollut tekeillä niin kauan, että kasvunvaraa ei ihan hirveästi enää tässä vaiheessa ole.

Sydäntä lämmittää, kun tytär takin kelpuutti käyttöönsä ja vielä niin nätisti poseerasi kuvissa (ja aktiivisesti itse etsi kivan värisiä taustoja).

Ihana hän.