Norsis puki banaanimekon päällensä ja lähti Neulekerho Nellan tapaamiseen Kiasman kahvilaan. Tyypilliseen tapaani en sitten kauheesti miettinyt kuvaa ottaessani että ovenkarmi menee haaroihin! Jalkojen asento on liioiteltu ettei kukaan pääse kuittaileen muotibloggaaja-asennoista.
Nella-nimityshän tulee sanoista neule ja pulla mutta mä sovelsin osaltani virkviiksi koska virkkasin ja join viiniä.
Blurrailin vähän tota ohjeen otsikkoa koska kyseinen jutska on menossa lahjaksi. Ja totta tosiaan, tein ruotsinkielisen lehden ohjeella. Enhän mä tosiaan mikään haka ruotsissa ole mutta kyllä se aukenee ihan vain virkamiesruotsillakin kun about tietää mistä saattaa olla kyse ;D
Ruotsi jäi sitten vähän päälle kun junassa joku hyvin juopunut huonosti suomea puhuva ruotsalaisherra tuli istuun mua vastapäätä vaikka tilaa olisi ollut paljon muuallakin ja alkoi sönköttään jotain mistä en saanut oikein selvää mutta se yritti sovitella jalkojansa siihen mun kinttujen ympärille ja hirveesti selitti kaikkee ja tunki naamansa ihan lähelle ja mua rupes vituttaan kun se ei rauhottunut vaikka vaan kuuntelin musiikkia ja katsoin ulos, vaan mun oli pakko keskustella sille kun se ei jättänyt rauhaan (suomella yritin että annapas nyt olla). Kun se oli selvittänyt koko elämäntarinansa ja kuinka saa baarissa turpaan koska puhuu huonosti suomea ja on ruotsalainen niin mulla alkoi niin sanotusti kasetti loppuun ja jäin seuraavalla pysäkillä pois sanoen "du kan sitta här, jag stiger ut nu", en tiedä menikö oikein mutta se jäi huutaan perään selkeällä suomella että TYTTÖ OSAA RUOTSIA, SE OSAA PUHUA RUOTSIA! Jatkoin sitten matkaani seuraavalla junalla.
Mut hei, neulekerho oli kivaa! Koitan päästä muihinkin tapaamisiin jahka aikatauluuni sopivat :)
Sivut
torstai 28. huhtikuuta 2011
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Pääsiäispuuhia
Siskot värjäsivät lankoja, minä lähinnä hengailin kameran kanssa, oli kiva seurata prosessia mutta en valitettavasti koe arvostavani tarpeeksi luonnonvärjättyjä lankoja jotta haluaisin niitä itselleni, pitäisi olla jotain ns kunnon projekteja niihin x) Värjäämisestä oli kuitenkin aivan älytön homma.
Mutta siis, valloitettiin terassi ja kaivettiin esiin antiikkiset vyyhdinpuut, vintagehella (mitäpä isän varastoista ei löytyisi) ja retrokattila! Sipulinkuoria oli jemmailtu koko talvi ja lepän käpyjä kerättiin ahkerasti vielä samana päivänäkin.
Taisin kuvata silti enemmän koiria kuin lankoja :D

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Kevätpipo
Neuloin eilen pipon, yllättävä värivalinta: VALKOINEN! Tykkäsin hirmusti tuosta kuviosta, oli kiva ja nopea tehdä.
Lanka: Novita Miami
Puikot: 3,5 mm
Menekki: Alle 50 g
Ohje: täältä.
Lisäsin vähän sekä leveyttä että pituutta koska mulla on iso pää ja tukka jonka haluan pitää pöyheänä.
Tässä näkyy kuvio
Tässä pipo paloi valkoisuudellaan puhki mutta naama on kivempi
Koiranpentu kuvausrekvisiittaa
Kaulassa ympyrähuivin (circle scarf, mitä se on suomeksi?) virkaa toimittaa helma joka jäi yli kun leikkasin tuparimekkoni ;D

tiistai 19. huhtikuuta 2011
Normiaamu
Tein kämäsen 15 sekunnin animaation äänitehosteilla siitä miten aamut täällä sujuu ;D Vähän käsi tossa yhdessä vispaa (ja lampun johto ilmestyy pistorasiaan vasta lopussa, LOL!) ja muutenkaan ei ihan menny kohdilleen vaikka käytin jalustaa mutta piti jälkikäteen rajata kuvia. Noooooh, tyypillistä Norsista anyway ;)
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Tuparit
Ostin talvella jossain mielenhäiriössä maksimekon ja mulle tuli siitä niin kauheet yöhamefiilikset etten voinut käyttää. Leikkasin helman vähän enemmän oman näköisekseni ja näillä mentiin :D
Onneksi en ehtinyt/jaksanut huolitella helmaa sillä illan mittaan kun ööh... läikytin juomia, syöpyi mekosta värit!!!
Muuten vaan naama!
Tahdon nostaa yhden tuparilahjan esille tänne
Kyllä siitä kelpaa Norsiksen naukkailla ;)
Meillä on kiva koti ja ihania ystäviä :') Jos joku sattuu lukemaan niin tätäkin kautta kiitos kaikille :)

lauantai 16. huhtikuuta 2011
Mattotuunaus
Luin eilen illalla Virkatun linnun blogista virkatuista maton päädyistä ja kolahti niin lujaa että oli pakko siltä istumalta tehdä itsellekin moiset! Meillä kun sattui oleen räsymatto, jonka hapsut olivat kuluneet aivan tyngiksi. Jätin ne tyngät tuonne kääntöpuolelle ja virkkasin uudemmat systeemit :) Tuli kyllä hieno!
Lanka on Novitan FlipFloppia, juuri sopivaa tuohon hommaan :)
Meillä on kaksi räsymattoa jotka kelpuutin tähän asuntoon, toinen on kotikotoani saatu "perintömatto", jolle en tekisi mitään muodistusta missään tapauksessa ja tuo toinen on jotain mieheni peruja eikä mitään hajua että mistä se on alunperin. Otin riskin siitä että jos se onkin jokin spesiaalimatto ja mä olen nyt sitten se kamala ja ilkeä miniä joka matotkin pilas. Mutta virkkauksen voi aina purkaa pois, mattoa ei ole leikelty ;)

torstai 14. huhtikuuta 2011
Hannu hanheksi ruvennut ja vielä kosmetiikkabloggariksi, WTF
Minähän kuuluun siihen enemmistöön joka "ei ikinä voita mitään". Mutta nyt on kuulkaas alkanut tapahtuun!
Ensinnäkin tuossa kuukausi takaperin uudistui työpaikan henkilöstölehti ja siitä tuli kyselyä ja vastanneiden kesken arvottiin mukeja. En mä siihen olisi muuten edes jaksanut vastata mutta sattuipa oleen painavaa sanottavaa yhdestä artikkelista niin rustailin sen lomakkeen sitten "aikani kuluksi" (ihan kuin ei töitä olisi tarpeeksi, heh). Noh, kuka voitti? NO MINÄ! (Tosin epäilin vähän että sitä ei oltu arvottu vaan antoivat sen mulle jotta pitäisin jatkossa turpani kiinni.)
Punainen Iittalan Taika-muki! Mulla on entuudestaan kaksi tuollaista sinistä, ne on ihanan isoja. Vaikka toi on mun mielestä jotenkin jouluinen tuo punainen.
Maanantaina kävin pahaa aavistamatta zumbassa, en ollut ollenkaan tietoinen siitä että jonkin kampanjan vuoksi arpoivat kaikkien maanantaina salilla/jumpassa käyneiden kesken jotain ylläripalkintoja. Noh, kuka voitti? NO MINÄ!
Luulin että palkinto olisi huulirasva mutta sainkin kassillisen tunkkaisen hajuista kosmetiikkaa! Meinasin pudota tuolilta ensinnäkin siksi että minä voitin ja sitten toisen kerran kun näin että sieltä tuodaan kassia sen sijaan että kaivetaan pöytälaatikosta huulirasva ja sitten vielä kolmannen kerran kun näin että siellä on noin paljon kaikkee.
Yleensä olen valinnut kaikki tuoksua aiheuttavat mahdollisimman raikkaiksi ja freeseiksi, mutta kait sitä voi nyt hetken aikaa sitten haista tunkkaiselle pähkinällekin. Ihan vaan siitä riemusta että "ilmatteeks" sai :D

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Saikkupäivän paskartelut
Sain jonkin ärsyttävän flunssan ja vain yhden ainoan päivän sairaslomaa joten olen vähän angstaillut. No, kipeenä kun ollaan ja kovasti yritetään parantua vuorokaudessa (no joo siis voinhan mä soittaa huomenna lisää saikkua jos/kun olen vielä kipeä mutta ärh!!!) niin mitäpä sitä muutakaan sitten tekee kuin nukkuu ja paskartelee kämppäkirjaa joka toimii myös vieraskirjana. Halusin johonkin laittaa noita ennen/jälkeen -kuvia ja ajattelin sitten väsätä sellaisen vieraskirjan mihin voi ylipäätään kirjoitella myös mitä itse asunnolle kuuluu.
Paremmasta kamerasta loppui akku ja kuvasin sitten paskiksella, ei olisi kannattanut, eihän näistä tuhnukuvista saa mitään selvää! Mutta olkoot. Mä oon kipeä, ei mun tarvikaan jaksaa.
Kannessa on kuva postiluukusta, mutta blurrasin nimen (ihan kuin kaikki stalkkerini sitä ei jo tietäisi). Liimauksetkin meni vähän niin ja näin mutta onpahan ainakin tekijänsä näköinen.
Alkuun tarina siitä miksi meidän piti muuttaa pois vuokrakämpästämme. Käänsin google kääntäjällä tekstin kiinaksi niin ei tule rumia sanoja suomeksi heti ekalle sivulle. Vaikka englantia he kyllä oikeesti puhuivat.
Täällä on nyt sitten ne väriliuskatkin kun joku niitä sävynumeroita joskus kyseli. En nyt kaikkia sivuja alkanu kuvaileen, mutta maalijutut nyt ainakin. Tottakai jemmasin noi väriliuskat kun olen tällainen jemmaaja/fiilistelijä :D Jämätapetinriekaleetkin pääsi käyttöön.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)