9 / 15

Syyskuun ensimmäisenä päivänä syntyi tyttäremme. Hän sai nimekseen mummuni siskon etunimen koska se on niin kaunis nimi. Syyskuussa myös minä juhlin syntymäpäivääni ja oli meillä hääpäiväkin. Koko kuukausi on mennyt uuden perhearjen opetteluun ja vauvakuplassa oleiluun. Olen myös syönyt vähän liikaa herkkuja. Blogiin asti on päässyt settiä joita olen tehnyt jo aiemmin sekä myös vähän uutta. Syyskuu on lempikuukauteni ja vaikka tänä vuonna sitä on eletty ihan vaan muutaman kilometrin säteellä kotoa, on se kuitenkin saanut uuden ihanan merkityksen vauvan myötä.

Neulottuja juttuja:

Tissien lämmitin

Junasukat

Villapaita jäbälle

Tuomas Veturi -sukat

Ommeltua:

Pinnasängyn reunasuojus

Varakappale kapalopussista

Vauvan housut

Conversetaskuhuppari

Vauva 4 viikkoa

Ja mitä ihmettä, yhtäkkiä vauva onkin jo 4 viikkoa vanha ja siis 1/12 vauvavuodesta jo ohitse! Vaatteet kokoa 44 ja 50 on jo poistettu käytöstä ja esikoinen on lämmennyt uudelle perheenjäsenelle. Juuri nyt eletään ihanan leppoisia päiviä kun mies on isyyslomalla jakamassa arjen työtaakkaa ja 3-vuotias Duracell lähti käymään mummulassa.

Niin ja ai miten niitä käsitöitä tehdään vauvan kanssa? No esimerkiksi näin:

Kuten esikoisenkin vauva-aikana, olen huomannut nytkin että vaikka vauvan kanssa onkin välillä rankkaa eikä aina ehdi tarpeeksi nukkua (tosin mä olen käyttänyt tosi paljon potentiaalista nukkumisaikaa harrastustoimintaan, vauvahan nukkuu kyllä tosi hyvin) niin en ole silti yhtä ainutta hetkeä kokenut olevani lähellekään niin väsynyt kuin mitä työssä käydessäni olen normaalisti koko ajan. Ja luovuus kukoistaa äitiyslomalla aivan eri tavalla! Tämä on erityistä aikaa niin monilla tavoin. Kerran vielä: ihanaa!

7 vuotta

Alakkonä mua? 27.9.2008

Se on kaiverrettu sormukseen.
Kannatti alkaa.

Kulahtanut huppari ja rikkinäinen tennari

Äidin vanha huppari ja isin kenkä muuttuivat pojan collegepaidaksi kengurutaskulla. Aika päheä vaikka tällä kertaa pidin huolen ettei paita jää lyhyeksi joten siitä tuli melkein hmm, miehinen tunika.

Äidin vaatekaapista lapsen vaatekaappiin

Mulla on aika tyypillinen ongelma, nimittäin luopumisen vaikeus. En malttaisi luopua edes vaatteista jotka ovat rikki, kulahtaneet ja jääneet pieneksi. Sitten vaatekaappi on niin täynnä ettei ovi mene kiinni vaikka niitä oikeasti käyttökelpoisia on ihan tosi vähän. Tuntuu niin pahalta heittää iso määrä tavaraa kerralla roskiin että ne paskat tosiaan jää lojuun sinne kaappiin. Sillä ne, jotka ovat hyvässä kunnossa mutta ei tule käytettyä, ovat kyllä päätyneet joko kirpparille tai hyväntekeväisyyteen mutta nuo ihan loppuun asti käytetyt ovat jääneet ongelmaksi. Olen ennenkin tehnyt niistä ehjistä osista lapselle vaatteita ja tällä kertaa saksittavaksi päätyi mun vanha trikoohame. Käytin sitä vuonna 2002. En halua edes ajatella miten pitkä aika siitä on ja miettiä että mitä helvettiä se edelleen roikkuu kaapissa koska se on mahtunut päälle viimeksi ehkä 2004.

No, vauva sai siitä kivat syyspöksyt ja ei tunnu enää yhtään pahalta heittää loppuja roskiin. (Paitsi että en heittänyt koska matskua jäi sen verran että saahan siitä vielä jotain... Se vaan siirtyi vaatekaapista materiaalikaappiin). Takamuksen karhukangas tilkkujemmasta. Ruskeaa resoria löytyi sopivasti juuri näihin menevän pienen palan verran.

Nämä oli tosi nopeasti hutastut pöksyt. Tekemiseen ei montaa minuuttia mennyt kun ilman nuppineuloja ja muuta sellaista (johon elämä on liian lyhyt, tai ainakin rauhallinen hetki vauvan ja leikki-ikäisen kanssa) päästeli meneen saumurilla. Kaava jostain Ottobresta.

Vaatekaapin siivous jatkuu hitaasti mutta varmasti. Seuraavaksi esittelen jäbälle tekemäni paidan jossa mun kulahtaneen hupparin lisäksi myös miehen rikkinäinen kenkä. Pitää vain odotella paita ensin pyykistä koska tietenkin se ehdittiin jo sotkea.

Rutisevat raiteet, mitkä sukat!

Innostuttiin jäbän kanssa kun huomattiin että Netflixiin oli tullut lisää Tuomas Veturi -elokuvia. Aloin neuloon aiheeseen liittyviä sukkia ja oikeasti valvoin pari yötä näiden takia mutta kyllä kannatti. Se tunne on niin hieno kun on jostain aidosti niin innoissaan ettei edes nukkua malta. Ihan minkä tahansa projektin takia ei vaivautuisi.

Mutta nuo kasvot. Melkein poksautin varoventtiilini niiden kanssa. Jouduin tekeen moneen kertaan molemmat, aina tuli tosi pelottavan tai muuten vaan järkyttävän näköisiä. Ei nuokaan mitkään "verrattoman veturin" kasvot oikein ole mutta saa luvan kelvata, ei niistä varmaan ainakaan painajaisia tule. Höyryävät hiilet sentään, ensimmäinen versio oli niin spooky että hyvä kun itse uskalsin mennä nukkumaan nähtyäni työni tuloksen.

Öykkäröivä öljypannu lahjottiin kuviin tikkarilla. On kyllä todella innoissaan uusista sukistaan ja kulkikin yksi sukka jalassaan kun pari ei ollut vielä valmistunut. Itse asiassa yksi syy miksi halusin nämä tehdä oli se että poika ei suostu laittaan villasukkia saappaisiin viileällä ilmalla. Luulen että asiaan saattoi juuri tulla muutos.

Toinen löytöretki

Jos löytöretki sopi erinomaisesti loppuraskauteen jossa vilkasta lasta pitää ulkoiluttaa vaikka itse jo on melko liikuntarajoitteinen, sopii se näppärästi myös tähän pikkuvauva-aikaan jos vain valitsee kohteet siten että ne on vaunujen kanssa saavutettavissa.

Edelliskerrasta tutut käpy ja kivi olivat edelleen mukana, mutta lehtien suhteen olin monipuolisempi, viimeksi kun oli vain vihreä ja keltainen lehti, nyt alettiin meneen jo lajikohtaisiin vaihteluihin. Onneksi oltiin jo aiemmin bongailtu vihreitä tammenterhoja niin tiesin että niitä on löydettävissä (eivätkä ole vielä ruskeita). 

Suuri virhe oli se että aloin piirtää kuvia ja kohkaan löytöretkeä liian aikaisin joten lapsi juoksi ympäri kämppää kiljuen riemusta löytöretkelle lähtemistä vaikka itse olin ajatellut että mennään sitten parin tunnin päästä. Ei auttanut, oli pakko lähteä heti. Viimeksi siis olin tehnyt etukäteen ja paljastin asian vasta H-hetkellä. Se lienee varmempi tapa.

No, löydettiinkö kaikki?

Juu, lähestulkoon! On muuten tuo 8 kohdetta ihan riittävä, näistäkin meinasi jo keskittyminen herpaantua lopussa vaikka alussa olikin niin huisin innokas etsijä. Hevoskastanjan piikkipallot olivat niin korkealla ettei saatu semmoista käsiimme.

Otettiin sitten vain kuva, siellä niitä on.

Sinivalkoinen jalanjälki

Nyt menee off topic mutta tämä aihe on todella lähellä sydäntäni!

Koin nimittäin tässä yksi päivä jonkinlaisen valaistumisen kaupassa. Sinivalkoisen jalanjäljen mainoslause jossa kerrotaan että jos jokainen ostaisi kympillä kuussa LISÄÄ kotimaisia tuotteita, loisi se 10 000 uutta työpaikkaa. Ennen en ole kiinnittänyt mainontaan erityishuomiota koska olen tietenkin suosinut kotimaista aina. Niin, siis elintarvikkeissa (ja vessapaperissa). Mulla se tulee luonnostaan, "ammattitautina", että otan sen kotimaisen vaihtoehdon ruokapuolella mutta valaistuminen tuli vaippaosastolla. Minkä helvetin takia kannan kerta toisensa jälkeen automaattisesti sen Liberon tai Pampersin matkaan, hei kamoon, uusi vauva, mitä jos kokeilisi josko hänelle sopisi Muumivaipat! Ja kyllä kuulkaas, ne sopii! Ainakin nyt ja tässä koossa. Ja koska mulla (ja pyykkikoneellamme) ei kertakaikkiaan ole resursseja täysikestoiluun, näitä kertsejäkin pitää ostaa. Ja taatusti yli kympillä kuussa. Suomalaiselle työlle!

Kotimaisuuskeskustelu ainakin blogeissa liittyy yleensä vaatteisiin ja hintaero tietenkin hikipajakuteilla ja kotimaisten pikkuputiikkien vaatteilla on huima. Siinä sitten helposti saattaa tulla fiilis että ei pysty. Mutta päivittäistavarakaupassa se on oikeasti paljon helpompaa. Jos vaikka jo valmiiksi tsekkaa mitkä tuotteet olisi saman hintaista ostaa kotimaisena kuin ulkomaalaisenakin, ei niitä tarvisi joka kerta erikseen miettiä vaan kymppi kuussa kilisisi teollisuuden hyväksi ilman joka tuotteen kohdalla pähkäilyä. Me esimerkiksi ostetaan käytännössä aina Pirkka vessapaperia. Ja sitä on kahdenlaista joista en ole huomannut mitään muuta eroa kuin että toinen on täysin valkoinen ja toisessa sininen kuviointi. Mutta se sinikuvioinen on kotimaista ja siinäkin komeilee tuo sinivalkoisen jalanjäljen logo ja tismalleen samanhintainen valkoinen paskapaperi onkin ulkomaista. Moni ei ehkä huomaisi mutta itse olen ollut tarkkasilmäinen.

Täydellinen ei tarvitse olla eikä ehdoton. Mutta jos haluaa, aina voi vähän tarkastella tottumuksiaan. Minäkin vaikka tässä nyt niin jeesustelen, käytän Rexonan suihkusaippuaa eikä syntilistani jää siihen joten parantamisen varaa on.

Vaipoissa ja vessapapereissa ei tosiaan hintaeroa ole kotimaisen ja ulkomaalaisen välillä (ainakaan meidän lähikaupassa) mutta suosittelen kyllä lämpimästi ruokapuolellakin edes joskus valkkaan sen kotimaisen vaihtoehdon. Ihan vain jotta tehtaiden portit pysyisivät auki tulevaisuudessakin esimerkiksi tälle (mulle) insinöörille ja niille 10 000 uudellekin työntekijälle.

Love to swaddle up ja itse tehty varmuushalpakopio

Raskaana ollessani hurahdin kun olin nähnyt muutamassa blogissa Love to dream -kapalopussin joka mahdollistaa vauvan nukkua luonnollisessa asennossa kädet pään yli ojennettuina.

Tilasin sellaisen ja ompelin vielä varakappaleen käyttäen alkuperäistä kaavana. Nyt sitten muistin että ai niin tosiaan, se kapalopussi! Vauva nukkuu aivan älyttömän hyvin joten en kyllä osaa sanoa onko mitään eroa tuon pussin kanssa tai normivaatteissa, ja muunlaisista kapaloratkaisuista mulla ei edes kokemusta ole. Itse asiassa tuo näyttää vähän ahdistavalta mutta toisaalta mä ahdistuin ihan hirveesti siitäkin kun jouduin meneen vähän liian aikaisin vauvan kanssa kauppakeskukseen ja käytin vaunuverhoa muka seivaamassa tilannetta ja se oli aivan hirveetä työntää vaunuja jotka on peitelty siten että en nähnyt vauvaa ollenkaan, huh huh. 

Vauvaa tuo pussi ei tunnu ahdistavan (saatika vaunuverho kun kerta nukkui mutta noh...)

Tämä meidän pussi on pienintä kokoa mutta musta tuntuu että se on vielä vähän iso. No, nippanappa 3 kg tuo vauva vasta onkin. Menee tuo pussi hassusti ryttyyn yläosasta mutta kai se siitä.

Ja se itse ommeltu versio sitten... Hetken jouduin etsiin kunnes löysin sen randomista kasasta kaikkea keskeneräistä scheissea. Sitten muistin että mokasin viime metreillä kaulaan tulevan vetoketjusuojuksen kanssa ja luovutin. Ratkoin sen pois ja toivon että se menee ilmankin. Vetoketju kun jäi liian alas muutenkin. Äsh. Ja joo, tämäkin tuhannen rypyssä! Kässäbloggaaja kun saa vauvan niin toisinaan käy niin että päivittäminen jää tai kuvia aletaan ottaan kännykällä ns oikean kameran sijaan ja mun kohdalla on lisäksi tämä että silitysrauta saa pölyttyä siivouskomeroon toistaiseksi.

Kangas on Paapiin Jussia.

Villapaita viimeisteltynä ja käytössä

Olen viimein saanut virkattua sairaalassa neulomaani paitaan ne taskun reunat (ei tullut ihan niin siistiä jälkeä kuin toivoin, mutta toisaalta en kerennyt silittään tai höyryttään tai mitään, nyt ei vaan tosiaankaan ehdi). Sovituskuvien aika siis. Henkarikuvaa en nyt saanut koska (onneksi) lapsi ihastui paitaan niin ettei suostu ottaan sitä pois. Mutta voi sentään, pääntie on aika kireä ja sekä helma että hihat aika lyhyet. Toki niihin voisi neuloa lisäpituutta mutta pelkään että kokonaiskuva kärsii. Ei kai se auta kuin tehokäyttää nyt kun se vielä edes hitusen sopii ja luovuttaa sitten vähän liian aikaisin kiertoon. En tiedä viitsiikö näin äijää neuletta tytöllekään säästää. Vaikka ihana se on ja rakkaudella ja sisulla neulottu, raskausmyrkytyksen kourissa sairaalassa rikkinäisellä pyöröpuikolla.

Ohje oli tosiaan Gaspard le Grand ja lanka Drops Cotton Merino, puikko 3,5 mm.

Nuku aina kun voit mutta älä unohda neuloa

Jostain syystä neulepuikkoihin tarttuminen vauvan saamisen jälkeen oli aika jännää.

Olisihan mulla ollut jo sairaalassa aikaa vaikka kuinka neuloa, varsinkin vauvan sinivalohoidon aikaan mutta lähetin jopa kannettavan tietokoneeni kotiin, halusin vain olla, nauttia siitä pienestä hetkestä lapsivuodeaikaa jolloin mikään arkinenkaan asia ei meitä häirinnyt. Kotona sitten alkoi tuttu hulabaloo ja telkkariohjelmiakin oli jäänyt rästiin (no, 4 jaksoa Olipa kerrania). Niinpä kuvioihin palasivat neulepuikot. Kun oli vähän tarvettakin. Vauvalle sukkia. Ja siis nimenomaan sisäsukkina käytän, pehmeää merinovillaa suoraan iholle. Kaikki vanhat normisukat ovat jo pesuissa koviksi ja karheiksi muuttuneita eikä edes pysy jalassa. Junasukat pysyvät. Klassikko. Niitä oli vain yksi pari tällaisena ihan minikokoisena valmiina. Nyt on kahdet ja niillä pärjätään. Seuraavaa kokoa sitten onkin taas varastossa, saatiin lahjaksi :)

Ohje: Junasukat
Lanka: Drops baby merino
Puikot: 2,5 mm

Aikaa näihin minisukkiin meni yhtä kauan mitä normaalisti koon 46 saapassukkiin mutta ai että miten oli terapeuttista! Ja nyt on kynnys ylitetty!

Olisin kyllä tehnyt muun väriset kuin harmaat mikäli varastossa olisi valmiiksi ollut tosi ohutta merinoa muissa sävyissä kuin tumman sininen, kirkkaan sininen, vaaleansininen ja harmaa. Ja voin kertoa että tytön vaatevarasto on jo muutenkin aika sinivoittoinen, kiitos isoveljen, joten harmaa oli valintani.

Syysvauvan äidille

Arvaattekos mikä tämä on?

No...

...tissien lämmitin!

Älkää pelätkö, en ole ehtinyt neuloon tätä vauvan synnyttyä vaan aloitin tämän raskaana ollessani. Se jäi pikkuisen kesken jouduttuani sairaalaan ja kun nyt kaivoin tekeleen esiin, huomasin että kun nyt kerta olen parissa viikossa kadottanut 15 kiloa elopainostani, on se oikeastaan jo hyvän pituinen sellaisenaan, napinlävet ja napit vain paikoilleen ja täältä tullaan syystuulet ja viimat, mun maitoa täynnä oleviin tisseihini te ette pure!

Ainaoikein-neuletta kahdella eri värillä (7 veljestä) randomisti raidoittaen. Onhan tämä ihan hirveän näköinen ja vannon että tulen käyttään tätä VAIN ULKOILLESSANI JA TAKIN ALLA.

Mutta rintatulehdus ei ole toivottu vieras.