Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

4 / 14

Huhtikuussa virkkasin istuinalustoja ja lelukorin. Sain neulottua valmiiksi kovasti tökkineen läppärisuojuksen. Ompelukone lauloi legginssit, lippapipon ja taaperon opiskelijahaalarit. Lisäksi nyhersin vaikka ja mitä junateemaisille synttäreille.









Huhtikuussa myös sairastin flunssaa ja korvatulehduksen, kävin Tukholmassa, kävin Lapsimessuilla ja Kierrätystehtaalla, ajoin autolla, hengasin kotikotona eli nyk. mummulassa, kävin katsomassa R-collection -näyttelyn Designmuseossa ja törmäsin blogin lukijaan metsässä (terveisiä hänelle, ei mua enää hävetä ja poika saatiin kotiin kun isi tuli paikalle ja äiti puhalsi koko matkan saippukuplia joten kaikki hyvin!).

R-collection Designmuseossa

Se on jännä juttu että kun kuulee että jokin mielenkiintoinen näyttely on avautumassa johonkin museoon, kauheella riemulla odottaa että se aukeaisi ja sitten lopulta kuitenkin jaksaa vaivautua paikalle vasta viimeisinä mahdollisina hetkinä. Tällä kertaa luulin taas että kävi niin mutta olin väärässä! R-collection -näyttely on Designmuseossa 25.5.2014 asti.

Kuten tuossa taannoisessa lippapipopostauksessakin kävi ilmi, tykkään R-collectionin anorakeista ja käytän omaani hyvin ahkerasti ja jäbällekin olen kirppareilta niitä kerännyt kyytiin aina kun on löytynyt hyvään hintaan. Innostus juontaa alunperin siihen kun 1990-luvun alussa pienenä partiolaisena ihailin niitä isoja partiolaisia joilla kaikilla oli tollaset anorakit ja Fjällräven Kånken -reput. Mutta onhan ne tosi hienot takit muutenkin! Tässä näyttelyssä oli tosiaan myös partiolaiset muistettu! Meidän lippukunnassa ei kyllä ollut tapana anorakkeihin merkkejä kiinnittää vaikka niihin lippukunnan logo painettuna olikin.







Tulin tosi hyvälle tuulelle näyttelystä mutta lopulta kaikkein parasta kuitenkin oli se että museon kaupassa myytiin R-collection -kangaskasseja joissa on anorakkitasku!!!!!!!!!! (Saa varmaan kyllä R-collectionin omastakin liikkeestä mutta en ole nyt tullut siellä käyneeksi.) Oli paljon eri värisiä mutta keltainen on mun lemppari joten päädyin siihen. Ostin siskolleni vihreän kiitokseksi jälleen kerran lapsenvahtipalveluista. On ylläri kunnes lukee täältä, heh :D

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Naamiaisasu lapselle vapuksi

(Vaihdoin tähän päivännäöllä otetut kuvat mutta silittänyt en vieläkään!)

Koska olen aivan keltanokka päiväkotiin liittyvissä asioissa, en ollut ollenkaan tajunnut etukäteen varautua siihen että siellä on vappujuhlat jonne voi pukeutua. Kun asiasta viimein sain tietää, alkoi tietenkin hillitön stressaaminen puvusta vaikka kesken kaiken vouhottamisen tajusin ettei poika välttämättä edes ole menossa vappuaattona tarhaan! Kuitenkin kun sen ajatus mieleeni välähti, en voinut enää olla toteuttamatta. Tai no, melkein kyllä koska tietenkin kaikilla viime tingassa kauheella tohinalla aloitetuilla projekteilla on tapana mennä jollain tavoin pieleen mutta kun tyypit näki keskeneräisen haalarin, tsempattiin mua kovasti tekeen se valmiiksi. Iltavuoroviikkona on tietenkin älyttömän hankala ommella mitään kun aikaa ei yksinkertaisesti ole (iltakympin jälkeen en huomaavaisuussyistä juurikaan ompele koska tässä kerrostalossa ei tunneta käsitettä "äänieristys"), mutta jollain ihmeen keinolla sain kun sainkin aivan sikanopeassa ajassa nyhjästyä tyhjästä asun!.



Kyseessä on taaperon opiskelijahaalari ja tein sen lakanakankaasta ja tilkuista. Resori ja vetskari ovat uusia mutta ajattelin purkaa ne pois vapun jälkeen ja käyttää uudelleen myöhemmin. Silittämään en ruvennut tähän hätään.










Ensi vuonna sitten jotain mitä lapsi mahdollisesti silloin jo osaa itse toivoa. Nyt mennään vielä aikuishuumorilla! (Joskin sovitusvaiheessa tyyppi tykästyi haalareihinsa niin että oli menossa nukkumaan ne päällän. Ihan on vanhempiensa poika!) 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Legolippapipo

Ompelin pojalle lippapipon Nosh Organicsin kaavalla (jota he jakoivat nyt kankaiden yönä) vanhoista legginsseistäni. Painoin legopalikalla ja kangasmaalilla siihen kuosin ja surautin kasaan.

Viimeksi kun olen ommellut lippapipon, olen tehnyt sen ihan ilman mitään kaavoja ja päällystänyt jostain vanhasta lippiksestä sen lipan siihen, joskin pienemmäksi nyrhittynä. Tällä kertaa siis oikean kaavan lisäksi käytin myös tukikangasta ja kovikehuopaa. Muutama kohta on vähän sellainen ettei kovin läheistä tarkastelua siedä mutta olen kyllä silti todella tyytyväinen lopputulokseen! Vuorikangas on samaa trikoota mutta ilman legokuviointia. Samoin lipan alapuoli. Tupsun tein villalangasta ja trimmasin rankalla kädellä pienemmäksi jolloin siitä sai tiiviimmän.







Ihastelin ulkona että miten poika on niin aivan erityisen suloinen noissa vaatteissaan kunnes hetken kuluttua tajusin miksi se niin omaa silmääni miellyttää. Olin nimittäin tainnut pukea lapsen miniversioksi itsestäni: hassut housut, R-collectionin anorakki ja trikoinen lippapipo. Tässä esimerkin vuoksi eräs kuva viime lokakuulta.


Pojan takki on kirppikseltä. Ja kun se jää pieneksi, on vähän isompi metsänvihreä kirppislöytö -versio jo kaapissa odottamassa :D

Arkikuvahaaste

Anniina haastoi blogissaan minut arkikuvahaasteeseen. Tämähän on kiertänyt niin Instagrammissa kuin Facebookissakin ja sai minut kyllä kovasti miettimään että mitä annettavaa mulla tähän on kun muutenkin jaan arkeani niin ahkerasti! Mutta pidän tästä arkikuvahaasteilmiöstä sillä semmoisetkin kaverit joiden nykyarjesta ei kyllä käytännössä tiedä yhtään mitään (eli ovat epäaktiivisia somettajia), ovat osallistuneet ja siinä on päässyt vähän kärryille että mitä heille kuuluu. Mutta tämmöselle aktiiviselle somehengaajalle tämä on vähän ongelmallista. Nämä seuraavat kuvat kun eivät oikeastaan eroa millään tavalla siitä mitä olisin todennäköisesti muutenkin kännykälläni tallentanut (suurin osa siis onkin muualla jo jaettu).

Mutta tässä siis kuitenkin tähän yhteen postaukseen koottuna viisi (tuhnuista) arkikuvaa viime päiviltä! Ihan sitä perus normiarkea mitä työpäivän jälkeen on. Pyykinpesukuvat jäi ottamatta ;)






torstai 24. huhtikuuta 2014

Lelukori

Instagrammissa seuraajat ovat jo nähneetkin kuukausi sitten ostamani hammasharjan näköisen virkkuukoukun ja siniset ja keltaiset puuvillakerät. Ja miten niistä on virkattu niin Tukholmassa kuin mummulan traktorin hytissäkin. Ruutuja kirjovirkkauksena. Esikuvanaan sellainen muovinen pärekorin näköinen koppa.




Olihan siinä nitkuttamista mutta nyt on sekin valmis! En ole päättänyt mitä koriin laitan mutta sen voin kertoa että tyhjäksi se ei jää!




Ja mitä hammasharjan näköiseen koukkuun tulee, on kyllä hyvä! Olen pikkuhiljaa vaihtamassa kaikki perinteiset alle 8 mm:n virkkuukoukut ergonomisiin ja tämä oli nyt toinen malli mitä kokeilin. Niistä perinteisistä kun mun peukaloon painautuu aina se kamala koholla oleva kokomerkintä tosi kipeästi. On siinä kans jollain ollut järkeä joka sen on suunnitellut! Tai sitten mun ote on vain väärä.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pendändä ja muita junia

Pojan lempparivideoita tällä hetkellä ovat ehdottomasti Youtubesta löytyvät Train Spotting in Helsinki ja VR Trains in Finland -pätkät. Parhaita junia on Flirtit koska niillä mekin päivittäin matkustetaan ja muista erottaa myös Pendolinon jota Pendändäksi kutsuu hän.

Eilen vietettiin ihana aurinkoinen vapaapäivä koko perheen voimin Helsingissä ja tietenkin myös junia bongaillen. Tällä kertaa ei tyydytty vain kävelemään Linnunlaulun sillalle vaan jatkoimme radanvartta pitkin Pasilaan asti.











No niin, ei sitten edes tullut nyt yhtään kuvaa itse Pendändästä! Mutta ei se mitään. 

Lapsi nukahti tyytyväisinä päiväunille kiskojen kolinassa.