Pienen junafanin unelmaretki

Meillä tykätään junista. Olen siis yrittänyt olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen lapsen suorastaan pakkomielteisestä junafaniudesta ja ollaankin sitten päädytty melkeinpä joka kerta ulkoillessa hengaamaan asemalaiturille. Kyllä. Junia on nähtävä, niillä on matkustettava (ei tule kuuloonkaan että saisin poikaa bussiin kun tullaan päiväkodista) ja sisällä tietenkin leikitään junaradalla melkein ärsyttävyyteen saakka. Tänään minulla oli hoitovapaapäivä ja eilen päätinkin että nyt sitten mennään katsomaan junia oikein olan takaa! Kyselin Facebookissa että missä on parhaat junan bongailumestat pienelle ihmiselle kun muistelin että jossain Ilmalan ja Helsingin välillä on kyllä jalankulkusilta ratojen yli mutta en maalaistollona muistanut tarkalleen.

Se olikin Pasilan ja Helsingin välissä, Linnunlaulun silta, ja kun sinne kävelee päärautatieasemalta Kaisaniemenpuiston reunaa pitkin ihan radan vieressä koko matkan, maksimoi junien bongaamisen koko matkalta ja pidetään junaa hokeva lapsi tyytyväisenä. Ja voi sentään, kunpa olisinkin laskenut montako kertaa tuon lyhyen kävelyretken aikana kuulin sanan juna!!!!

Toivon mukaan tekin pidätte junista koska näitä pokkarikuvia on tosiaan muutama.

Etukäteen vähän pelkäsin että mitä reissusta tulee kun poika on kiukutellut niin kamalasti viime aikoina ja etenkin ulkona on ollut jokseenkin haastavaa. Uudessa ympäristössä meni kuitenkin hyvin, joskaan hetkeksikään en saanut pysähtyä joten kuvat on otettu liikkeessä. Lapsen riemu junia bongatessa oli kuitenkin aivan mahtavan sydäntä lämmittävää ja itsekin kun junista tykkään niin nautin kovin sekä itseni että pojan puolesta. Ehdottomasti uudestaan joskus. Ja koska lentokoneetkin on kivoja, on suunnitelmissa myös retki kiitoradan päähän!

Verkosta vauhtia käsitöihin

Ajattelin kirjoittaa tästä vasta kun paperilehti on hyppysissäni mutta ei tässä nyt kerkiä semmosta odotteleen kun ei tänään vielä luokseni löytänyt, huomenna olen iltavuorossa ja plaaplaaplaa joten kuvakaappauksilla mennään!

Tänään ilmestyneessä Kirkko ja Kaupunki -lehdessä on siis juttu johon minuakin haastateltiin. Se löytyy kokonaisuudessaan myös netistä:

http://www.kirkkojakaupunki.fi/kulttuuri/verkosta-vauhtia-kasitoihin

Sain kyllä lukea tekstin etukäteen ja korjata väärinkäsityksiä mutta olihan sinne yksi epäkohta silti jäänyt (mun moka). Nimittäin tuo yömyöhään virkkaaminen ja neulominen oli hoitovapaan aikaisia heiniä, nykyään moiseen ei todellakaan ole aikaa eikä energiaa vaan nukkumaan mennään ihan ihmisten aikoihin, tosin sekään ei useimmiten riitä. Sillä että näytän joka päivä töissä kuoleman perseeltä, ei siis ole mitään tekemistä harrastusten kanssa. En kyllä oikein nyt edes ymmärrä miksi koen tarvetta selitellä tätä mutta selitin nyt kuitenkin. 

Siitä aasinsiltana että jos joku on elänyt toivossa että muistikirjamaaliskuu järjestettäisiin tänä vuonna niin ruuhkavuosikiireiden vuoksi ei totisesti ole resursseja siihenkään.

Mutta mitä itse lehtijuttuun vielä tulee niin on kyllä tosi jees! Ja huippua että mun neuloma takki on kannessa! 

Lisäys: Jutussa oli mainittu noita Facebook-ryhmiä. Joku on lisännyt mut johonkin joskus mutta aktiivisesti en niissä pyöri. Itse asiassa olen vähän tai siis aika paljonkin pihalla, jotenkin koen aivan äärettömän suureksi kynnyksen hakea jäsenyyttä johonkin suljettuun ryhmään kun ei yhtään tiedä mitä siellä on (vai onko käytännössä mitään) ja jotenkin oon tosi allerginen kaikille sisäpiiriryhmille joihin en kuulu. Ihan tosi vieras maailma mulle. Mitkä siis on ne käsityöryhmät missä kaikki hengaa vai voiko niistä edes puhua ääneen? 

Farkkutakki

Viimeksi kun tätä esittelin, puuttui siitä vielä vetoketju. Nyt se on ollut paikoillaan jo pitkän tovin mutta en vaan saa mitään järkeviä kuvia missä se olisi käytössä koska ulkona ei vielä siinä tarkene ja sisälläkään ei oikein innokasta poseeraajaa löydy, ei edes rusina-askin jämillä lahjottuna.

Mutta vetoketju siinä nyt kuitenkin on ja tuli todettu että on sitä kasvunvaraakin! Ostin vetskarin Eurokankaasta ja siinä on reunoissa heijastimet!

Kauheella hädällä nyt blogata tästä että saa helmikuussa valmistuneiden listalle…

Kajahtaneet kudelmat -näyttely Annantalolla

Aiemmin jo kerroinkin että Kajahtaneiden kudelmien kilpailutöistä avataan näyttely Annantalolle. Tänään pääsin viimein paikan päälle ja voi upeus mikä näyttely! Menkää ihmeessä katsomaan! Lisätietoa Annantalon kotisivuilta! Näyttely on tosiaan auki 30.3.2014 asti eikä maksa mitään.

Satunnaisia sankareita

No niin, vuoden kestänyt tilkkuprojekti on viimein valmis ja tässä se nyt sitten on, minun versioni Kotolivingin Satunnaisia sankareita -takista! Olen tässä matkan varrella tästä tänne kirjoitellutkin joten tarkempia speksejä löytynee siis vanhoista aiheeseen liittyvistä merkinnöistä. Tämä takki on samaan aikaan ihan hillittömän ihana mutta kuitenkin aika kamala. Onneksi kuitenkin enemmän ihana. Tämä takki päällä ei kannata olettaa että kukaan huomaisi jos on laihtunut kilon tai kaksi. Aika muhkuraiseksikin jäi vaikka kuinka silitti, palat eivät vaan ole täsmällisen saman kokoisia keskenään mutta ei se menoa haittaa ja varmaan tasoittunee vielä käytössä lisää. Kuten huomaa, päädyin lopulta petroolin siniseen huppuun harmaalla reunalla ja tupsulla. Taskuja en jaksanut enää ruveta tekeen, onneksi sellaiset voi jälkikäteenkin lisätä jos siltä tuntuu.

Valtava duuni mutta tulipahan tehtyä! Eikä harmita yhtään sillä onhan tää nyt aika hiton mahtava! Nyt vaan odottelemaan kevättä että voin ruveta käyttään tätä takkina. Sisätiloihin on kyllä liian kuuma.

Tuulikin nimipäivä

Nimipäivä ja vieraita tulossa. Siitä se ajatus sitten lähti. Voinee pitää tietysti myös poliittisena kannanottona, tuulivoima on jees!

(Bombon Oma perhe -tarjotin saatu, joskaan ei markkinointimielessä vaan kiitokseksi mutta saatu mikä saatu ja kuitenkin blogin välityksellä joten lienee asiallista mainita.) 

Paperivenetasku

Kirjoitin äsken siviiliminäni Facebook-sivuille seuraavanlaisen kuvatekstin (niin ja pahoittelut kielenkäytöstä):

"Olen yrittänyt kehitellä paperivenetaskua ja nyt alkaa oleen jo aika lähellä onnistumista, vinoon vaan perkele ompelin vaikka oli tuhat ja yksi nuppineulaa. Sitä mä vaan leuhkimaan että tää ois nyt sit taas sitä "äidin vaatekaapista pojan vaatekaappiin" -settiä sillä paita on ommeltu omasta Gina Tricotin perustopistani joka oli ihan jees raskausmahan kanssa mutta auttamattomasti liian piukea tämän nykyisen raejuustomöllykän peitoksi. Pääntien resori pitää vielä purkaa pois, lyhentää ja ommella takas. Se on kans asia mikä ei ikinä onnistu kertayrittämällä. Siitäkin mun piti vielä kitistä että kun kivoja poikien vaatteita on niin vähän (sekä kaupassa valmiina että kaavoina) ja kaikki lastenvaateompelukirjat on täynnä vaan mekkoja. Missä on paperivenetaskut esim, häh? No täsä ois kun vaan tajuaisi käyttää vatupassia! Vähän vielä kun jaarittelen niin tässä ois jo blogipostaus valmiina. No helvetti, sama kai se on sit blogatakin!"

Ensimmäinen versio näytti joitain viikkoja sitten tältä:

Ehkä tämä vielä kaipaisi aavistuksen verran tuotekehittelyä mutta luulen että tyydyn tuohon ylimmän kuvan paitaan kunhan olen korjannut pääntien. 

On mulla työn alla jotain itsellenikin joten ehkä kohta siis muutakin kuin lastenjuttuja.

Tappileipä

Tai tubby toast tai tabbebröd sillä joudumme katsomaan Teletappeja aika monella eri kielellä kun Youtuben tarjontaan on tyytyminen.

Eilen oli Putous-ilta niin jotain pientä ja nopeaa ja yksinkertaista kaipasivat kädet tehtäväksi. Tumman ruskeata Dropsin Paris -lankaa oli just sen verran että sai yhden tappileivän väkerrettyä, vaaleampaa sitten enemmänkin. Jämiä Villi Pohjola -peitosta.

Palapeli on jäbän serkkujen vanha.

Rastipolvet

Kuten tuossa aiemmin mainitsinkin, aioin ommella pojalle housut omista vanhoista rikkinäisistäni. Niistä tuli ihan tosi hienot! Lahkeissa ja vyötäröllä on resorit, polviin ompelin rastit vinonauhasta.

Viereinen kuva on öinen kännykkäräpsy mutta olen taas kerran niin täpinöissäni etten nyt tässä vaiheessa lähde enää lasta riisumaan pelkistä housuista olevan kuvan takia. Nää on niin hienot, niin hienot! Ja tollasta materiaalia olevat pöksyt kun yleensä ovat melko hintavia ja nämä rakentuivat ihan roskismateriaalista. (Resorit ja vinonauhat ovat uusia.) Ja kaikkein parastahan on siis se että kun materiaali on jo valmiiksi vanhaa niin tasan tietää ettei se siitä enää sen kummemmaksi nyppyynny ja haalistuu. Mua niin suuresti aina harmittaa kun kaikki kulahtaa niin nopeasti!

Poseerauslahjonnassa käytettiin Leafilta blogin kautta saatuja uutuuskarkkeja. Huolestuineille kuitenkin tiedoksi että poika sai 4 autoa, loput kerääntyvät äidin itsensä ahteriin.

Ja sitten mentiin lujaa! Todistettavasti siis näissä on yhtä hyvä liikkua kuin alkuperäisissäkin housuissa minun oli silloin kun olivat vielä niin ehjät että niillä kehtasi ulos mennä.