Jotta päästäisiin alkuun tässä hommassa, esittelen muutaman viimeisimmän väkerrykseni, vaikka ne on jo nähty toisaalla.
Löysin kirpputorilta vanhan puhelimen eurolla joskus puoli vuotta sitten ja sen jälkeen olen pitänyt silmiäni auki, jos sattuisi löytyyn samaa sävyä oleva laukku, jonka voisin tuunata puhelinlaukuksi. Alunperin idea lähti siitä, kun näin
Secco-kaupassa vastaavanlaisia. Tosin ne oli tehty kokonaan kierrätysmateriaalista ja olivat hienompia mutta myös niin kalliita, etten voinut ostaa.
Sopiva laukku löytyi sitten H&M:ltä maaliskuun lopussa ja samana iltana väkersin puhelinlaukun kasaan. Oli jo ilta ja kuvat siis hämäriä.
Ensimmäinen ja siis ehdottomasti paras vaihe oli avata puhelin ja katsoa, mitä se on syönyt.
Sehän oli syönyt kaikenlaista.
Mulla ei ollut mitään varsinaista suunitelmaa, miten aion homman toteuttaa vaan improvisoin. Numerovalitsin piti ainakin saada irti.
Siinä olikin kaikenlaisia koholla olevia juttuja, joihin en ollut varautunut.
Onneksi löysin työkalupakista sahan!
Sahaamisesta koitui hirmuinen sotku, koska en tietenkään tajunnut laittaa mitään paperia alle.
Mietin hetken aikaa, että miten ihmeessä kiinnitän numerovalitsimen laukkuun, koska se voisi olla todella hankalaa hommaa minkä tahansa liiman kanssa. Olin jo etukäteen miettinyt, että sen voisi ommella. Siihen tosin tarvisi pientä, sievää porakonetta, enkä omista sellaista (pssst, joulupukki!). Onneksi olin ollut aiemminkin vastaavanlaisen pulman edessä ja tiesin siis jo, että liekissä kuumennettu parsinneula uppoaa muoviin, kuin veitsi voihin.
Ja kun pohjasta oli sahattu about tasainen ja reuna oli rei'itetty, alettiin pääseen kiinnitysvaiheeseen.
Pujotin rei'istä ensin lankaa, johon kiinnitin ompeleet. Neula ei olisi taipunut suoraan rei'istä laukkuun ompeluun. Vähän rumaa jälkeähän siitä tuli, mutta ei sitä varmastikaan huomaa, jos ei tiedä eikä ainakaan kauempaa katsottuna ja harvapa ohikulkija laukkua pääsee ihan vierestä tiiraamaan ja tutut tietääkin, etten minä täydellisyyden pyri, enkä edes pystyisi.
Kun numerovalitsin oli paikallaan, oli vuorossa hihnan tuunaus. Ensin lyhensin sen ja ompelin päät yhteen.
Ruuvasin luurin auki ja tein hihnaan reiät ruuvien kohdille, asetin hihnan väliin ja ruuvasin luurin takaisin kiinni.
Ja valmis!
Itse tykkään hurjan paljon ja oon kyllä saanut tosi hyvää palautetta muiltakin :) 10022-tarraa en tuossa ole pitänyt, vaikka ensin ajattelin tehdä siitä pinssin tuohon.
