Kehäratareili, osa 4: Leinelä, Hiekkaharju ja Tikkurila

LEINELÄ - LEJLE

Matka jatkui kohti Leinelää, ja olikin kiva päästä jälleen päivänvaloon piiiiiiiiiiitkän tunneliosuuden jälkeen. Leinelässä on ihan uusi asuinalue ja tästä syystä siellä ei itsessään ollut juurikaan nähtävää, muuta kuin se uuden ja modernisuuden henki, mikä alueella huokui. Ruokakauppa siellä onneksi kuitenkin on, jotta saatiin evästä.

Olin etukäteen selvittänyt reitin, mistä pääsee näppärästi bongaileen junia juuri sinne, missä Kehärata erkanee Pääradasta. Ensinnäkin se on toki hieno kohta, sillä kaareva kehäradan silta on niin uusi ja komea, mutta parasta tietenkin on se, että voi samaan aikaan bongata näiden molempien raideosuuksien junia.

Taidettiinkin bongata oikeastaan kaikki mahdolliset junatyypit.

Meidän oli tarkoitus kävellä radanvartta Hiekkaharjuun saakka, mutta lupaavalta näyttäneen polun katkaisikin puro, mistä ei huvittanut alkaa tekeen ylitystä kaiken sen tavarakuorman kanssa, mitä meillä oli. Vettä ei kyllä ollut, kuin nilkkoihin asti, mutta todettiin silti paremmaksi vaihtoehdoksi palata takaisin Leinelään, kellokin kun alkoi jo huidella nukkumaanmenoaikaa ja tämän yön hotellille oli vielä melkoinen kävelytaival Aviapoliksesta. 

Aamulla hurautettiin junalla suoraan sinne Hiekkaharjuun.

HIEKKAHARJU - SANDKULLA

Hiekkaharjusta kyselin vinkkejä etukäteen eri somekanavilla ja paikallisilta tutuilta, mutta kaikki sanoivat sitä samaa, että ei siellä ole yhtään mitään. Itse halusin viimeiseen asti olla eri mieltä, sillä kyllähän siellä varmasti jotain on. Ja toki siellä perus leikkipuistoja varmasti ainakin olisi. Me kuitenkin tehtiin ihan vain minipysähdys siinä. Tai kovin pienestä pysähdyksestä ei voida puhua, sillä junien sunnuntaiaikataulut olivat sitä luokkaa, että todettiin ehtivämme kävellen Tikkurilaan ennen kuin seuraava juna tulee. Ja niinhän me sitten käveltiin. Tuli samalla nähtyä sitä Hiekkaharjua sitten vähän asemaa pidemmällekin.

TIKKURILA - DICKURSBY

Ah Tikkurila, ja valinnanvaikeus. Myyrmäen tapaan täällä olisi ollut puuhaa enemmän, kuin ehtii tehdä, mutta valitsimme aika perinteiset vaihtoehdot eli leikkipuisto, museo ja Heureka. Ja leikkipuisto lähinnä siksi, että oltiin niin aikasin liikenteessä, ettei museo ollut vielä auennut ja päätettiin mennä tappaan aikaa meidän lempparileikkipuistoomme Tikkurilassa, eli kirjastopuistoon. Se on tosi pieni, Tikkurilassa olisi kyllä isompiakin leikkipuistoja, mutta se on silti erityisen kiva.

Vantaan Kaupunginmuseossa on parhaillaan #ThrowbackVantaa -näyttely. Sekä tänne että Myyrmäessä olevaan Artsiin (Vantaan taidemuseo) on ilmainen sisäänpääsy. Lapset eivät kovin pitkään museossa viihtyneet, mutta itse olin käynyt katsomassa näyttelyn jo aiemmin, joten ei haitannut.

Ymmärrettävistä syistä lapsia ei jaksanut museo tällä kertaa kiinnostaa, sillä sen jälkeen oli luvassa Heureka. Tuo ainoa asia lentokentän lisäksi, mitä monet Vantaasta ylipäätään tietävät. Eikä ihme, että tietävät, sillä itsekin olen käynyt täällä lapsena (ja nuorenakin) luokkaretkellä satojen kilometrien päästä ja sijaintinsa vuoksi se on tuttu näky junan ikkunasta kaikille päärataa pitkin Helsinkiin matkustaville.

Esikoinen on käynyt kerran aiemmin Heurekassa, mutta oli silloin vauva eli ihan vain mukana käytännön syistä aikuisten reissulla, joten tämä oli tavallaan ensimmäinen kerta heille. Pääsymaksu on sen verran kallis, että ei ole todellakaan tullut käytyä ihan vain hengailemassa. Nyt oli siinä mielessä kiva mennä, että ulkoaluekin oli auki (koska on kesä) eli rahalle oli enemmän vastinetta. Kaikista vaihtuvista näyttelyistä kun ei tämän ikäiset juurikaan saa irti. Perusnäyttely kuitenkin osui ja upposi ja lapset viihtyivät todella hyvin, vaikka jäi rottakoripallot ja planetaariohommatkin välistä. Nätti ilma varmaan verotti kävijämääriä, sillä saatiin olla todella rauhassa. Se oli kuitenkin vain hyvä asia, sillä tällaisista paikoista saa tottakai parhaimman hyödyn, kun ei tarvitse jonottaa yhtään minnekään. Ulkopuisto oli tosi kiva, en muista itsekään käyneeni siellä aiemmin, mutta monesti olen aidan takaan katsellut, että oi sentään!

Esikoisen mielestä parasta taisi olla ulkopuiston lisäksi autosimulaattorit ja sähkön tuottaminen. Pienintä kiinnosti kaikki, mihin liittyivät pallot tai kuplat.

Vaikka oli taas hurjan kiva päivä, pakko oli kuitenkin päättää reili ja palata kotiin. Saatiin ekan kerran koko viikonloppuna oikein istahtaa junan penkkiin, kun ei tarvinnut nousta heti seuraavalla asemalla pois. Taapero ehti nukahtaakin hyvissä ajoin ennen kuin kotiasema kuulutettiin. Aivan mielettömän kiva, mielenkiintoinen ja hauska reissu, vaikka kaikkine hotelleineen ja ravintoloineen ja menomestoineen tuli kyllä sen verran kalliiksi, että samaan hintaan olisi voinut lähteä aika paljon kauemmaksikin, eli mistään budjettireissusta ei kyllä voida puhua. Mutta yksi asia kuitenkin oli, mistä tällä reissulla säästettiin, ja se oli bensa! 

Kehäratareili, osa 3: Aviapolis ja Lentoasema

Kun aloin suunnitteleen kehäratareiliä, oli aivan selvää, että sen aikana pitää myös yöpyä poissa kotoa, vaikka koti lähellä onkin. Break Sokos Hotel Flamingo lähti yhteistyöhön tarjoamalla alennusta bloginäkyvyyttä vastaan ja näin ollen tehtiin pieni sivuloikka Aviapoliksesta radan varrelta lyhyen bussimatkan päähän. Ja kyllähän se matka ihan käveltävissäkin olisi ollut.

Hotelli sijaitsee tosiaan viihdekeskus Flamingossa, mikä taas on ihan kauppakeskus Jumbon kyljessä ja näiden välillä on yhdyskäytävä. Monet kun tahtovat reissuillansa nähdä ja kokea kaupunkia siten, kuin paikallisetkin, niin paikallisten elämän seuraamiseen Flamingo on kyllä aivan ykkönen. Sillä sitähän me vantaalaiset tehdään, hurautetaan autolla Jumboon etenkin viikonloppuisin ja välittömästi palkkapäivien jälkeen täydentään ruokavarastoja ja ostaan vaatteita. Ehkä jopa syömään ja kahvitteleen. Muistan erään keskustelun yli kymmenen vuoden takaa ollessani kesätöissä nimeltä mainitsemattomassa vantaalaisessa tehtaassa, kun työkaveri totesi, että ei ole käynyt vuosikausiin Helsingin keskustassa, koska Jumbossa on kaikki. Niinpä. Ja se mitä Jumbossa ei ole, sen täydentää Flamingo. On leffateatterit, vesipuisto ja vaikka mitä. Ja vieläpä tosiaan se hotelli, jotta muutkin kuin vantaalaiset pääsevät kokemaan tämän kaiken. Ja itse arvostan todella paljon sitä, etenkin lapsien kanssa reissatessa, että hotellista on lyhyt matka ruokakauppaan. Ja vielä parempi, jos pääsee sisätiloja pitkin iltakymmeneen asti auki olevaan Prismaan, kuten täällä.

Itse en ollut koskaan aiemmin käynyt Flamingon hotellissa, joten tuli täysin yllätyksenä yläkerrosten ikkunoista avautuvat maisemat. Toki tiesin, mitä sieltä näkyy, sillä onhan alue tuttu, mutta en ollut osannut kuvitella, miten kauniilta se yläilmoista näyttää. Perjantain iltapäiväruuhka kehällä ja Tuusulanväylällä, nousevat ja laskeutuvat lentokoneet, lukuisat tornit ja muut maamerkit eri vantaalaisista kaupunginosista, Kartanonkosken yhteneväisen väriset katot, HK:n makkaratehdas, pellot ja metsät.

Koko porukan suusta pääsi spontaanit "vau" -huudahdukset, kun hissin ovien auetessa nähtiin valtavat ikkunat ja nämä maisemat. Respasta olisi vieläpä saanut kiikarit lainaan.

Huoneemme oli 11. kerroksesta, mutta lapset halusivat kuitenkin kulkea myös portaita. Etenkin kun huomasivat, että ne ovat numeroitu ja ylimmissä kerroksissa oli tsemppitekstejä seinässä.

Illalla käytiin Flamingon vesipuistossa uimassa ja seuraavana aamuna Naurusaaren sisäleikkipuistossa. Vesipuisto ja kylpylä eivät sisälly hotelliyön hintaan, mutta Naurusaareen sai hotellin asiakkaat alennusta.

Pitkän päivän jälkeen nukuttiin kaikki hyvin ja aamulla virkeinä jatkaan kehäradan kiertämistä.

Otettiin bussi takaisin Aviapolikseen ja mentiin Suomen ilmailumuseoon, mitä lapset olivat odottaneet innolla. Ollaan käyty siellä monta kertaa aiemminkin, tosin edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo pari vuotta. Ilmailumuseo on museokorttikohde ja alle kouluikäiset pääsevät ilmaiseksi.

Ilmailumuseo on aivan täynnä lentokoneita ja väkisinkin mietin, miten ihmeessä ne on kaikki saatu järjesteltyä sinne limittäin! Hauskana yksityiskohtana on hallien reunoilla olevat lentokoneiden penkit ja se, että portaat yläkerroksiin on vanhoja lentokoneiden portaita. Lapsia miellytti tietenkin eniten lentosimulaattori sekä museolentokone, johon sai mennä sisälle. Siellä leikittiin pitkä tovi ja oltiin lentävinämme vaikka ja minne.

Lentokonemuseosta olikin luontevaa siirtyä yksi juna-asema eteenpäin oikealle lentoasemalle.

LENTOASEMA - FLYGPLATSEN

Kehäradan myötä tuli tosiaan myös tämä luksus, että lentoasemalle pääsee junalla. 

Me ollaan jokusen kerran käyty ihan vain huvin vuoksi näköalatasanteella tai Starbucksissa. Se onkin aina yhtä hassua, kun joku tulee jutteleen small talkia lapsille ja kysyyn, missä käytiin reissussa ja pitää vastata, että ei me missään käyty, kunhan tultiin hengaileen.

Näköalaterassi on tosiaan Hilton hotellin tiloissa ja sinne vie hyvät opasteet T2-terminaalin saapuvien aulan pihasta. Ihan täysin esteetöntä kulkua sinne ei ole, sillä päästäkseen hissille, pitää ensin nousta n. puolen kerroksen portaat.

Se on kyllä uskomatonta, miten tiheään niitä koneita tulee ja menee. Kun yksi on laskeutunut, näkyvät seuraavan valot jo. Meitä onnisti ja näkyvyys oli tosi hyvä.

Nyt kun lentokoneet tuli bongattua, onkin hyvä siirtyä junanbongaushommiin, siitä lisää seuraavassa osassa.

Kehäratareili, osa 2: Vantaankoski, Vehkala ja Kivistö

Tervetuloa takaisin meidän Kehäratareilille!

VANTAANKOSKI - VANDAFORSEN

Onko Vantaankoskella oikeasti koski? No, kyllä on. Ei tokikaan ihan asemalla, mutta pienen bussi- tai kävelymatkan päässä kyllä.

Ollaan käyty Vantaankoskella ja kierretty siellä oleva luontopolku viimeksi silloin, kun odotin about viimeisilläni tätä nuorimmaistani. Korkea aika siis uudelle luontoretkelle, etenkin kun vesi on nyt todella alhaalla, joten koski ei näytä siltä, että se nielaisee mukaansa kaikki, jotka uskaltautuvat sataa metriä lähemmäksi.

Lapset tietenkin rakastivat pikkukiven heittelyä veteen. Samaan aikaan samassa paikassa oli myös ryhmä yläastelaisia opettajansa kanssa ja heistä jotkut ihanasti komensivat toisiaan, että ei saa tehdä tyhmyyksiä (eli heitellä kaikkea mahdollista sinne veteen) nyt kun on lapsia ottamassa vaikutteita.

Yritin kuvata itseäni siinä kovinkaan hyvin onnistumatta.

Luontopolku ei todellakaan ollut esteetön, mutta mä kuitenkin sinnillä kannoin rattaat portaista, sillä en halunnut jättää niitä, koska olivat lastattuna ihan täyteen tavaraa.

Luonto on niin kaunis alkukesän vehreydessään, että yläpuolella pauhaavat lentokoneet ja läheisen Kehä kolmosen möykkäkään eivät onnistuneet pilaan fiilistä. Hyttysetkään eivät kiusanneet. Reitti oli myös mukavan lyhyt, eli ei vienyt liikaa mehuja loppupäivän ohjelmalta.

Palasimme Vantaankosken asemalle bussilla vain voidaksemme kävellä sieltä Vehkalaan.

VEHKALA - VECKAL

Vehkalan asemalla on suuri liityntäparkkipaikka esimerkiksi työmatkailijoille. Oikein muuta siellä ei vielä olekaan. Liityntäparkkipaikkana se on kyllä tosi hyvällä sijainnilla, ihan Kehä kolmosen kyljessä. Me käveltiin tosiaan Vantaankoskelta ja reitti kulki ensin Kehäradan alitse, sitten Kehä kolmosen ylitse. Lapsille hyvää ympäristökasvatusta, sillä autotietä ylittäessä meteli oli aivan uskomattoman kova ja pakokaasu haisi ihan oikeasti todella voimakkaasti. Junaradan kohdassa ei haissut mikään ja junastakin kuului vain pieni suhahdus.

KIVISTÖ

Toissa vuonna luin jostain, että Kivistössä on Vantaan modernein leikkipuisto ja se kuulosti niin hyvältä, että mentiin silloin käymään ja kirjoitin siitä blogiinkin. Sittemmin ollaan käyty aika useinkin Kivistössä leikkipuistoilemassa ja yllytetty muitakin käymään. Tämän postauksen leikkipuisto/skeittipuistokuvat ovat muutama päivä ennen tätä reissua kuvattuja (jos joku ihmettelee äkillisesti vaihtuneita vaatteita), mutta Kivistössä käytiin kyllä nytkin.

Kivistössä on meidän vakkaripaikkoina kaksi eri leikkipuistoa, joiden yhteydessä on myös skeittipuistot, missä pärjää pienet lapset hyvin skuuttien kanssa. Toinen on nimeltään Kenraalinpuisto ja toinen Kvartsijuonenpuisto. Näihin joutuu pikkuisen käveleen juna-asemalta, mutta reitti on mukava, sillä se on sitä Kivistön uutta asuinaluetta ja sinne rakennetaan koko ajan lisää. Kaikki on siis vielä ihan uuden ja ihmeellisen näköistä.

Meinattiin paahtua helteeseen, joten tultiin syömään eväitä kylmänkalseaan asematunneliin.

Matka jatkui kohti Aviapolista, siitä sitten seuraavassa osassa.