No hello!
Tänään olin kultturelli ja menin teatteriin. Seuralaiseni oli luonani kylässä heikohkolla vaatevarustuksella joten lainasi sitten minulta koko setin. On oikeesti ehkä friikeintä ikinä kun jollain eri tyylisellä ihmisellä kuin itsellä on sun vaatteet! Vähän väliä katoin että ai siellä menen mä eiku.
Käytiin katsomassa Wicked. Musikaalit on ihania. Tämäkin oli kiva vaikkakin mua ärsytti se että päähenkilö oli vihreä. Piirsin havainnollistavan kuvan koska blogissa pitää olla kuvia.
Teatterielämyksen jälkeen Salka liittyi seuraamme ja kävimme syömässä vatsat piukeiksi. Tämän jälkeen kävimme vielä yksillä ja ehkä toisillakin. Eräässä pubissa oli pöydällä uusin Ylioppilaslehti ja vetäsin siihen nimmarin koska siinä oli mun nimi. Kirjoitin kajal-kynällä koska muuta ei ollut mukana.
Käytin neliöhuiviani ekaa kertaa ja tajusin ettei mulla ole ns huivineulaa. Laitoin palmikkopuikon, miten luovaa, hoh hoh. Junassa konduktööri kehui huiviani ja kysyi olenko tehnyt sen itse.
Luultiin muuten nähneemme Don Rosan Senaatintorilla kun siellä oli sellainen vanha rempseä äijä joka puhui amerikanenglantia ja jolla oli ikivanha Aku Ankka -takki päällä. Melkein menin jo ottaan paparazzikuvaa mutta googlattiin sitten kännykällä että minkä näköinen se on eikä se sitten ihan täsmännytkään. Harmillista tää nykyteknologia, ennen vanhaan oltaisiin tyytyväisinä eletty siinä uskossa että nähtiin Don Rosa.
-----
Edit: SE OLI IHAN OIKEASTI DON ROSA!!!!!! Nyt en kestä, se oli se ja luultiin ettei olekaan. Ärh! SE OLI DON ROSA JA MÄ EN OTTANUT SITÄ VAKAVASTI!
Sivut
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
maanantai 20. syyskuuta 2010
Paska kaupunni eli "paskis"
Kaikkea sitä blogin kautta tulee :D Ylioppilaslehdestä otettiin yhteyttä että saavatko käyttää blogistani löydettyä kuvaa (jonka olen ottanut kolme vuotta sitten) lehdessään kun tekevät juttua Oulusta. No mikäs siinä. Tuli aika ammattimainen olo kun nimi komeili kuvatekstissä, hahaa xD
Kuva suurenee klikkaamalla.
Oulu on ihana.
Kuva suurenee klikkaamalla.
Oulu on ihana.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Vihanneslaulu (korvamadoksi, olkaa hyvä)
Hiiri se tuli ja puraisi, pikkulanttu naurista potkaisi
Nauris se parkas ja nurkkahan karkas, porkkana paineli perässä
Sipuli se itkeä pillitti, peruna se tilliä lohdutti
Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui, punajuuri punotti vieressä
Retiisi ja kukkakaali kikatti, salaatti vain yksinänsä mökötti
Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon, tarhuri kurkisti ovesta
Ollaan me ihan kiltisti, kasvikset yhdessä vakuutti"
lauantai 18. syyskuuta 2010
Taas myssy
Ohje: täältä
Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 5
Olisi ehkä ollut sittenkin yksivärisenä kivempi mutta meni jo ja tykkään tästäkin :D Rusetin lisäsin tuohon koska se jotenkin kaipasi jotain.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Heavy corner
Rikki menneitä kuulokkeita joita ei jostain syystä malta roskiinkaan heittää vaikka eivät ole toimineet vuosikausiin? Neulegraffiteiksi! Tai siis virkkaus- mutta kuitenkin. Tämä koristaa Helsingissä Heavy Corner -baarin oven välittömässä läheisyydessä. Kerran olen käynyt siellä ja heti pisti silmään miten siinä oven lähellä oli vaikka millaista tolppaa johon voisi kiinnittää jotain ;D
Ja tavallaan tää sopi teemaan ja väritkin meni niin passelisti. Virkkasin vielä muutaman raidan c-kasettinauhaakin. (Ja punaista villalankaa tietenkin)
Niin että \,,/ Ö_ö \,,/
On siellä yksi paskaksi mennyt hands freekin.
Oli muuten kohtuullisen jäykkää virkattavaa tuo johto, kaksi muovista virkkuukoukkua piti katkaista ennen kuin uskoi että pitää ottaa järeämpi ase.
---
Loppuun vielä kauempaa

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
mummohaaremihousut
(Huom, tein tänään toisenkin merkinnän)
Jos joku muistaa viime vuonna ompelemani pappahaaremihousut niin nämä ovat sitten varmaan mummohaaremihousut. Rakastin pappahaaremeitani mutta kangas kului puhki ja saumat repeili. En edes ehtinyt käyttään niitä hirmu paljoa. Uudet haaremihousut ovat olleet to do -listalla ties kuinka pitkään ja aloitinkin ne joskus puoli vuotta sitten mutta jäivät lojumaan. Noh, näin kun olen flunssassa enkä käytännössä voi tehdä mitään muuta kuin möllöttää sisällä ja miettiä omaa kurjuuttani, kaivoin ompelukoneen esiin ja tein nämä valmiiksi! Helkkari että näistä tuli kivat! Ja kun syksyn pimetessä ompeli tuollaisia punaisia juttuja, alkoi väkisinkin soimaan joululaulut päässä, ou nou :D
Materiaalina tuossa on Marimekon pöytäliina jonka ostin joskus kirpparilta älyhalvalla sekä muutama siskoni vanha paita jotka hän oli heivaamassa mäkeen mutta minä näin niissä potentiaalia. Lisäksi siinä on tuo yksi palanen jostain vauvanvaatteesta jonka olen ostanut kirpparilta kivan kuosin vuoksi, en vauvakuumeen!
Resorit lahkeisiin ja kuminauhavyötärö.
Ja tästä tein nyt niin leveän ja haarapalasta tarpeeksi leveän että näillä housuilla voi harrastaa estejuoksua! Se on tärkeätä se.
Ja koska pappahaaremimerkinnätkin käänsin aikoinaan google kääntäjällä koska siitä tulee niin hassun näköistä englantia, sovellan samaa kaavaa tähänkin, muahaha!
-----
if anyone remembers last year to sew pappahaaremihousut so these are probably mummohaaremihousut ago. I loved pappahaaremeitani but took a worn out fabric and seams breaking. I did not even had time to visit than those awful lot. New haaremihousut have to do one list, who knows how long, and I began to sometimes a half years ago but were not lying. Well, so when I'm down with flu and I can practically do anything but gape inside and think about their own misery, dug out the sewing machine and I made those up! Damn that these were nice! And when the autumn nightfall sewed the red stuff like that, inevitably began to ring the Christmas songs from, ou Nou: D
Material, there is a Marimekko tablecloth that I bought some flea market älyhalvalla my sister, and a few old shirt which he had heivaamassa hill but I saw potential there. Furthermore, it brings a piece of something vauvanvaatteesta a flea market I bought a nice kuosin because I do not baby fever!
Lahkeisiin cuff and elasticated waist.
And this I did now so wide, and the branch lengths wide enough that they can be practiced housuilla obstacle race! It is important to it.
And, because once turned pappahaaremimerkinnätkin google translator because it becomes so funny-looking English, shall apply with the same formula they have done, muahaha!

Lämmittimet
Idea raakasti pöllitty Penelope Teapotilta. (klik)
Oma versioni on vähän ööööööh, mutta tykkään! Hovikuvaajani ei tajunnut sanoa että noi rillit on rutussa, mutta ei se mitään.
Siinä ois vanhojen rikkinäisten sukkien varret ja askarteluhuopaa. Kahdesti yritin ommella mutta ei siitä tullut mitään joten vedin sitten liimalla. Jos ei kestä pesua niin tehdään sitten uudet, rikkinäisiä sukkia piisaa kyllä ;D

Tunnisteet:
askarreltua,
kierrätettyä,
kämmekkäät
perjantai 10. syyskuuta 2010
Hilda
Vähän huono omatunto siitä että kun olen töistä sairaslomalla, pystyn kuitenkin neuloon mikä on mulle jees hommaa. Mutta tällainen tuli eilen. Juuri kaikkien tosineulojien ärsytyksen aihe numero 1: Suurilla puikoilla nopeasti valmista. So what, omapa on häpeäni.
Ohje: Hilda. Kirjasta Hip Knit Hats
Lanka: Novita Tempo
Puikot: 8
Menekki: Ei paljoakaan
Märkä tukka mutta silti piti kuvata kun luulin ettei sitä huomaa. Tulen pitään sitä livenä sitten syvemmällä päässä kuin esim tuossa tokassa kuvassa. Näytin vaan niin dorkalta kaljulta jos tukkaa ei näkynyt yhtään. Sittenhän se ei enää haittaa kun on pakkasta ja Norsis palelee.

torstai 9. syyskuuta 2010
Oslosta
Kirjoittelen nyt aikani kuluksi jotain, tai siis laitan kuvia, tuosta Oslon reissusta. Kannattaa lukea myös Salkan blogia nyt koska hän oli matkalla mukana ja jaksanee ehkä paremmin kirjoitellakin aiheesta :D
Aloitin reissun hienosti astumalla repun hihnaan ja vetämällä komeat kompuroinnit kuitenkaan kaatumatta. Se on hieno hetki kun tajuaa että ei saakeli, nyt käy huonosti mutta ei ehdi toimiin vaan pitää vaan antaa mennä, kaatui tai ei. Asia piti myöhemmin lavastaa jotta siitä saa havainnollistavan kuvan, tietenkin.
Oslossakin on Ylempi linnankatu, aivan kuten Uppsalassakin. Ja mikä parasta, meidän hotelli oli tällä kadulla!
Patsaspuistosta on varmaan sata kuvaa. Säästän teitä ja laitan vain yhden.
Oslon oopperatalo on hienointa ikinä. Jos joskus teen postauksen aiheesta "Euroopan matkailun highlightsit", tämä tulee sinne. Katolle pääsi hengailemaan ja sieltä oli mahtavat maisemat. Jotkut tosin jäivät leikkimään evoluutioteoriavarjoleikkejä ;D
Ja minnepä en matkustaisi ilman että kävisin paikallisessa kotiseutumuseossa ihkuttamassa ruohokattoja?
Viikinkilaivat ja muutkin mahtavat laivat historioineen, joista en tietenkään tiennyt ennen mutta opiskelin jälkikäteen Wikipediasta, ovat pop.
Ja koska Norja on helvetin kallis maa, otettiin kotosuomesta mukaan näkkäriä ja nöttköttiä, omnomnom, not.
Ostin paikallisesta UFFista hameen, jonka pingotin viimeisen illan illalliselle mekoksi kiskomalla vyötärönauhan tissien yli. Aion tosin katkaista tämän ja tehdä siitä lyhyen hameen. Vaikka Norja mukamas oli kallis, ei nää kirppisvaatteet ainakaan olleet sen kalliimpia kuin Suomessakaan.
Käytiin aivan ihanalla kadulla, jonka nimeä en tietenkään enää muista, missä oli aivan valtavasti kirppareita, vintagekauppoja ja kaikkia ihania third hand -kauppoja jossa oli tuunattu vaikka mistä vaikka mitä. Yhden putiikin pitäjä oli julkaissut oman tuunauskirjankin (joo, oli se se kaupan pitäjä, tarkistin googlesta). Ostin sen, koska se ei ollut todellakaan kallis. Ja vaikka se on norjaksi, siinä on kuitenkin havainnollistavat vaihekuvat ja muutenkin toimii inspiraatiokirjana. Guerilla ristipistokirjassa on tekstit myös englanniksi! Ja se on ostettu aivan muualta, mutta laitoin samaan kuvaan kuitenkin.
Mutta siitä toisesta kirjasta, katsokaas nyt, esim sukkahousuista tehty mekko!
Sitä paitsi, ei norjan kieli ole mulle mikään ongelma. Lapsena kun käytiin Norjan lapissa, olin äitini mukaan kälättänyt jotain täyttä siansaksaa joka oli kuitenkin kuulostanut täydelliseltä norjalta kaikkine painotuksineen ja oikeine nuotteineen. Ja sitä paitsi, todistan tässä nyt että osaan norjaa ja suomennan muutaman sanan:
Meripierumuseo (kolmas sana ylhäältä)
Rakkaus- ja hiihtovanhusten portti

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Bolero
Ohje: Neulottu bolero / Novita, syksy 2010
Lanka: Novita Mambo
Puikot: 8
Menekki: Niin paljon että piti Ravelryssä kysellä saisko keltään ostettua tota lisää (lanka kun on 2008 värikartalta eikä koko Mamboa olla sen koommin valmistettu). Onneksi sain täydennystä niin sai tämän neulottua valmiiksi vaikka en nyt sitten tiedä onko se niin iloinen asia mutta olisihan se harmittanut jos olisi jäänyt kesken eikä olisi koskaan saanut tietää että siitä tulee liian iso.
Tulos: Ruma, selästä ihan liian iso, piilotin ylimääräiset selän taakse jotta näyttäisi edes kuvassa kivalta.
Kohtalo: En tiedä. Mutta tulipahan tehtyä.
Sotkin naaman koska olen sairaslomalla. Karsee flunssa, kuumeinen olo, joka rööri tukossa. Viimeisillä voimillani sain kammettua itseni sohvalta ylös ottaakseni kuvan. Neuloin viimeiset kerrokset silmät kiinni kun en jaksanut pitää niitä enää auki.
maanantai 6. syyskuuta 2010
ET-lehti 14/2010
Mun ja Falinen neulegraffiti päätyi myös ET-lehteen :D Annoin pyynnöstä kuvan lisäksi haastattelunkin mutta tuo teksti on kyllä ihan toimituksen omasta hatusta vedetty (tosin niinhän se saa ollakin kun ei siinä viitata esim minuun). Sympaattista, ei ole tullut ET-lehteä ennen luettua 8D
"Lapsenlapsi ei ole pahanteossa. Lisää turvallisuudentunnetta. Koristeluun tarvitaan toki omistajan lupa."
As if ;)
Mutta hauska!

julkkis,
lehtijutut,
neulegraffiti
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Tosiasioita Norjasta
ja terveisiä Oslosta!
Erlend Loe: Fakta om Finland (Tosiasioita Suomesta)
Seuraavana päivänä näin tämän kaupunkipyörän toisella puolen kaupunkia!!! :) :) :)
Edvard Munch: Huuto

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)