Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2016

3 / 16

Maaliskuussa käytiin Artsissa ja Kiasmassa, Vantaaretkellä Kaivokselassa, biitsillä Yyterissä, Etelä-Pohjanmaalla pääsiäiskokolla, mummulassa, pariinkiin otteeseen uittamassa muovilaivoja Aurinkolahdella, virpomassa ja varpomassa.


Neulottua:
(jotka pesin vahingossa neljässäkympissä koska olin riisunut housut siten että sukat jäi sisään ja sit vaan heitin myöhemmin sellaisenaan koneeseen pois lojumasta lattialta. Virhe. Ne perhana tietenkin kutistui pilalle että se niistä sitten)

Ommeltua:

Virkattua:

Kiasma, Ernesto Neto ja käsin virkatut asiat joihin voi mennä sisälle

Kiasma on minusta ihana ja nyt siellä viihtyy erityisen hyvin lapsostenkin kanssa sillä Ernesto Neton näyttelyssä on virkattuja asioita joihin saa mennä sisälle. Tarviiko edes selittää enempää? :D Vingutettiin museokorttia ja mentiin käymään.




Muistakaa ehjät sukat, täällä pitää riisua kengät (tähän se silmänsä peittävä apinaemoji)





Ihana näyttely! 

Ja pakko taas kehua miten hienosti lapset käyttäytyivät! Ihan turhaan jännitin. (No vauva ei voi tietenkään kantorepusta käsin hirveästi laittaa ranttaliksi.)

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Suomessa valmistettuja vaatteita myyvä Lempee

Sisältöyhteistyö: Lempee


Kyllä kannatti ottaa blogissa aikoinaan puheeksi kotimaiset tuotteet, sinivalkoinen jalanjälki ja osta työtä Suomeen -kampanja sillä pääsin tutustuun uuteen lastenvaateliikkeeseen (oli siellä toki myös aikuisten vaatteita samoilta merkeiltä) Helsingissä joka myy vain Suomessa valmistettuja tuotteita. Liike sijaitsee Eerikinkadulla eli ihan Kampin ja Forumin lähellä. Vaatevalikoimassa oli tällä hetkellä Kimperi, Melli EcoDesign, Höö ja Johanna K Design eli keskenään hyvin erityylisiä vaatteita. Valikoimasta löytyy siis taatusti jokaiseen makuun jotakin. Mellin uudet pastellisävyiset sekä niitä vanhempia Leena Rengon suunnittelemia vaatteita, Höön voimakkaat kontrastit mustaa, valkoista, punaista, Kimperin pupujunaa ja "neliöpipoja" sekä Johanna K Design -villavaatteita. Merkkejä jotka on tuttuja eri messuilta ja markkinoilta mutta nyt niitä pääsee hipelöimään ympäri vuoden kivijalkaliikkeessä.

(mun silmät itkee verta kun näistä kuvista tuli näin keltaisia ja suttuisia, mitä ihmettä?!)



Jäbällähän oli parhaillaan Johanna K Design -villahousut jalassa, ne ovat kyllä aivan huikeat! Kivoja ja laadukkaita ja lämpöisiä. Olen pessyt niitä 30 asteessa käsinpesu/villapesuohjelmalla koneessa todella monta kertaa eivätkä ole menneet yhtään miksikään. Tiedän ettei villaa tarvitsisi vesipestä mutta kyllä mä silti pesen, ulkohousuina kun käytetetään niin eihän siinä pelkkä villan itsepuhdistava ominaisuus oikein riitä. Huippukamaa! 

Kimperin pupujunaa meillä on myös ollut sekä valmisvaatteena että kankaana. Voi, toivoisin että siitä tulisi uusia värejä!



Valikoimassa on myös ruokalappuja, laukkuja, vilttejä, pehmoleluja ja imetyskoruja, kotimaisia toki kaikki.



Äkkiseltään näytti siltä että liikkeessä mahtuu pyörimään myös vaunujen kanssa, me tosin ei edes yritetty meidän tuplavankkureilla.


Ai että mun sydäntä lämmittää tämä kauppa. Jos haluat laajentaa kotimaisen suosimista elintarvikkeiden ja pesuaineiden ulkopuolelle, käy ihmeessä tsekkaamassa ja osta työtä Suomeen. Verkkokauppa löytyy myös.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Yyteri maaliskuussa - helposti grillaantuvien täydellinen rantakokemus

Koska fanitan @lastenkanssaretkelle instagramissa, piti munkin tietenkin päästä Yyteriin talvella (no okei, kevät nyt on). Varsinkin kun meillä oli niin kivaa taannoin Vuosaaren Aurinkolahden jäillä. Päätettiin siis että pääsiäisreissulta mummulasta ajetaan poikkeuksellisesti Porin kautta ja koukataan Yyteriin. Mukana ollut siskoni osoitti myös vihreätä valoa Kevätyyterille ja toimi jälleen kantoreppuvastaavana vauvalle.

Olin etukäteen googlettanut kävelyreittejä sieltä ja arponut että mikä me niistä käveltäisiin mutta homma ratkesi paikan päällä: ei kävellä yhtään minnekään vaan nautitaan aivan täydellisen tyynestä ja aurinkoisesta ilmasta rannalla kerrankin niin ettei nahka pala karrelle viidessä minuutissa. Jäitä oli paljon ennen varsinaista vesirajaa, ja niillä oli tietenkin hurjan kiva leikkiä niin lapsen kuin aikuistenkin (ei mulla ole tällaisesta mitään kokemusta, vietin oman lapsuuteni joen/kosken rannalla jossa mikä tahansa leikkiminen jäällä olisi aiheuttanut varman ja välittömän kuoleman). Syötiin eväät ja otettiin paljon kuvia. 

Vaikka Yyteri ei olekaan vieras paikka, ei siellä silti ole kovin montaa kertaa tullut käytyä. Edellinen kerta oli vuonna 1999 kun olin siellä partiolaisten piirileirillä töissä. Olin silti ehtinyt unohtaan miten valtava ja upea ranta on kyseessä. Siis vau! Ja nimenomaan vau tälle kevätbiitsille! Aivan parasta. Oli hiljaista, autiota ja rauhallista. Siitä huolimatta että siellä oli paljon muitakin. Taas voi sanoa että kyllä sielu lepäsi.

















Kuvat joissa näyn minä, otti mun mies.

Kevättakki

Jäbälle olenkin ommellut farkkutilkkutakin ja farkkutilkkuhaalarin mutta itselleni en ole uskaltautunut. Kunnes nyt. Käyttämäni kaava olikin aivan järkyttävä joten sovelsin todella paljon ja sitten vielä lopuksi sovitin ja kavensin, sovitin ja kavensin, sovitin ja kavensin. Siitä tuli ihan suht ok. Enemmän pituutta olisi tietysti voinut olla koska nyt kaikki helmat vilkkuu just ärsyttävästi takin alta mutta näillä mennään. Mulla ei kertakaikkiaan ollut muita takkeja kevääksi kuin R-collectionin anorakkeja ja sitten yksi äitiystakki joka tietysti mun mahan kanssa olisi ihan passeli edelleen mutta ajatus tökkii. Ompeluaikaa mulla on vähän joten piti tehdä valinta: ei takkia ollenkaan tai sitten semikiva kompromissitakki. Onhan tää ihan jees! Mitään vuorta tähän ei kyllä pysty ompeleen kun kaavaa ei ole.

Tässä nyt vaan yksi kuva koska in action -kuvia on taatusti luvassa pitkin kevättä. Ja seuraavassa postauksessa jo useita.


Farkut hankin kirppareilta ja vetskari + vinonauha kangaskaupasta. Yhteensä matskuihin meni n. 30 euroa.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kevätjuttuja

Pääsiäinen on siitä kiva että silloin tuntuu että kevät ihan oikeasti on täällä vaikka olisikin vielä kylmä ja lunta. Kevät on mun lemppari heti syksyn jälkeen. On niin parasta yrittää löytää se ensimmäinen leskenlehti, sinivuokko ja valkovuokko ja kytätä instagramista koska muut ovat löytäneet. Jokainen pienen pienikin kevään merkki on niin huikeaa ja hienoa. Olen aina rakastanut niitä minikokoisia puroja soratiessä jotka lävistää jäätä ja laskeavat ojaan tai jokeen. Seuraavaan talveen on pitkä aika. Mua ei haittaa jos välillä tuleekin vielä lisää lunta, turha sitä on angstata, kevät etenee siitä huolimatta. Aivan varmasti.

Tänä viikonloppuna ollaankin oltu paljon luonnon äärellä sekä päästy katsoon lehmiä ja etelä-pohjanmaalaista pääsiäiskokkoa. (Haha, huomaa kyllä että näistä yksi kuva on otettu järkkärillä ja loput puhelimella.)









Tästä se viimeistään alkaa. Ihana kevät!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mainiot Mainiosukat

Lastenvaatemerkki Mainion tämän kevään mallistossa on aivan huikea visio-niminen kuosi! Tilasin siitä jäbälle collegeanorakin heti kättelyssä ja jäin muuten odottaan lapsimessuja kun siellä yleensä on joku pienen pieni tarjous ollut näistä. Noh, esim vauvojen jumpsuitithan loppuivat jo (en tiedä tuleeko lisää). Koska kuosi on niin kreisi ja graafisuudessaan hyvin puikoille taipuva niin neuloin sitten itselleni Mainion visiosukat! Koska se merkin naisten tunika ei malliltaan sovi mulle lainkaan. Joten voin siis sittenkin samistella!







Langat: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016