Tyngäksi jäänyt tilkkupeitto

Mehukekkerit-blogin tammikuun kässähaasteen eli "jämätammikuun" innoittamana sukelsin tilkkukaaoskaappiin ja aloin leikellä matskua uuteen peittoon rattaisiin. Niin kauan kun rattaita tarvitaan ja on edes minimaalinen mahdollisuus, että lapsi nukahtaa edes kerran kesässä päiväunille, on hyvä syy ommella/neuloa/virkata vaikka joka kaudelle uusi peitto. Nyt oli kesä mielessä etsiessäni pastellisävyisiä kangaspaloja. Ihan perus neliöitä leikkelin ja olin tyytyväinen, miten hyvin kankaat mätsäsivät toisiinsa. Muuten hyvä, mutta keskenhän ne loppuivat. Oli siis tarkoitus tehdä vielä muutama rivi pidempi, mutta vaikka miten sommittelin, en saanut sinne nätisti ängettyä enää yhtäkään uutta väriä. Joten se jäi vähän tyngäksi. Kääntöpuolella on yksiväristä trikoota, välissä ei mitään. Eli ihan semmoinen kevyt peite vain.

Nämä jämät ovat pääsääntöisesti Noshia, Paapiitä ja Story of Roota.

Nyt on tullut kuvattua about kaikki tuon saman maton päällä lastenhuoneessa, mutta se on ainut kohta, jonne päivänvalo kunnolla lankeaa. Eiköhän tässä kevättä kohti mennessä päästä kuvaan taas muuallakin.

Muita Ihania käsityökirja

Olin aikeissa kirjoittaa, että ihanaa kun vuoden odotetuin käsityökirja ilmestyi jo tammikuussa, mutta se lienee vähättelyä, sillä mulle tässä on kuitenkin kyseessä ehkä koko elämäni eniten odottamani käsityökirja, nimittäin Muita ihania - lempeä ja hulvaton käsityökirja. Muita ihania -blogi ei varmastikaan ainakaan käsityömaailmassa sen kummempaa esittelyä kaipaa. Vaikka blogi olisi jostain käsittämättömästä syystä jäänyt viimeisen 11 vuoden aikana huomaamatta, on ehkä kuitenkin nähnyt palstat Suuri Käsityö ja Taito-lehdissä. Ja nyt on tämä kirja, oi että nyt on tämä kirja!

Kirja vastasi kyllä odotuksiani täysin, sillä salaa toivoinkin, että tässä olisi kootusti kansissa ohjeet myös niihin parhaisiin jo blogissa ilmestyneisiin ja kyllähän siellä oli. Tuttuja juttuja mutta myös uutta eli ihan pelkkä best of blogi -kirja tämä ei ole. Tosin mua ei olisi haitannut lainkaan, vaikka olisi ollutkin. Mutta toki parempi näin!

En minä tästä nyt oikein mitään järkevää osaa sanoa, koska olen niin fanituskuplassa edelleen. Kirja on nyt alkuun tilattavissa vain Adlibrikseltä, mutta parin kuukauden kuluttua tulee sitten muihinkin kirjakauppoihin. Onneksi toimitus Adlibrikseltä oli nopea, ei tarvinnut kärsiä kauaa odottaessa.

Ai että tää on kyllä suloinen kirja.

Sukat Novitan Nallen Pelto-sarjasta

Heti kun bongasin Novitan kevätuutuuksissa täplävärjätyt Nallet, ryntäsin kaupoille. Nimenomaan tämä Apila-sävy mielessäni. Heti sukat puikoille ja melkeinpä välittömästi taas muistin, miksi en hemmetti vieköön tämmöisistä langoista tykkää (ja silti aina hairahdan).

Aluksi täplät menevät ihanasti sikinsokin sekaisin ja sitten kun olet neulonut jo niin pitkään, ettei enää huvita purkaa, vaikka tulisi jotain vastoinkäymistä, alkaa ne perhanan täplät mennä kohdikkain. Vinoraidan vielä jotenkin kestäisi, mutta pystyraidoittuminen on sietämätöntä.

Näistä tuli kyllä ihan tosi rumat verrattuna siihen, mitä alunperin kuvittelin näistä tulevan. Olisihan se kyllä pitänyt arvata.

Malli: Perussukat Resori 1 n 1 kiertäen oikein, varressa ja jalkapöydän päällä 3 o 1 n -joustinta. Ranskalainen kantapää ja leveä nauhakavennus. Eli just tämmöset, mitä oon nyt tehnyt about miljoona paria viime aikoina.
Lanka: Novita Nalle Pelto ja Novita Nalle (tuo yksivärinen)
Puikot: 3 mm

Chrysaetos joulukalenterihuivi

Ihan ei jouluaattona vielä voitu poseerata uuden joulukalenterihuivin kanssa, sillä jäin hommassa aika pahasti jälkeen ja huivi valmistui vasta nyt. No, sentään tammikuussa, eikä vasta ensi jouluna.

Ohje: Heidi Alander: Chrysaetos, mikä tosiaan ilmestyi pätkä kerrallaan joulua odotellessa.
Lanka: Tukuwool fingering (värit: Kajo, Anga ja Taate)
Puikot: 5 mm eli kerrankin onnistuin tekeen huivin, mikä ei ole liian peltinen.

Chrysaetos mitä ilmeisemmin on kotkan (se lintu) latinankielinen nimi ja sanaleikki mielessäni kävin huivin ja järkkärin kanssa Kotkassa (siis siellä kaupungissa), mutta niinhän se meni, että lopulta huivi kuvattiin kännykällä Vantaalla.

Ohjeesta poiketen, tein vielä jämistä lankatasselit kulmiin. Sopivat kuin nenä päähän!

Aika paljon jouluisemmat kuvat saatiin kuitenkin näin tammikuun lopussa, kuin mitä edellisen vuoden joulukalenterihuivin esittelyssä sen vuoden joulupäivänä.

Lankakilot 2017

Monta kertaa jo olen viitannut lankatilastoihin vuoden vaihteen aikoihin, mutta unohdin tehdä varsinaisen postauksen aiheesta. Aloin tammikuussa 2016 merkata Exceliin ostetut, saadut, käytetyt ja pois annetut/myydyt lankamäärät grammoina (postaus tuolta vuodelta täällä), jatkoin tilastointia vuonna 2017 ja ajattelin kyllä jatkaa vielä tänä vuonnakin, sillä se on yllättävän koukuttavaa hommaa ja ainakin pysyy hyvin perillä siitä, paljonko sitä lankaa tulee ja menee. Alkuvaraston suuruutta en ole edelleenkään punninnut, ehkä joskus huvikseen voisi punnita!

Aika plus miinus nolla meni koko vuosi, mutta lopputulema jäi kuitenkin jonkin verran plussalle, sillä jouluna varasto oli vielä miinuksen puolella, mutta välipäivinä tehty perinteinen lankakauppavisiitti toi jonkin verran plussaa. Niinhän se tilanne kuitenkin koko ajan elää suuntaan ja toiseen, pääasia että about samassa suhteessa tipahtelee puikoilta valmista, kuin mitä sitä lankaa raahaa kotiinsa.

Eli, vuonna 2017 ostin 8780 grammaa lankaa. Sain (joko bloginäkyvyyteen, lahjaksi tai kavereiden jämiä) 3677 grammaa. Annoin tai myin pois 1359 grammaa ja neuloin tai virkkasin aivan älyttömän hurjat 10 840 grammaa eli yli kymmenen kiloa! Tässä vaiheessa haluan huomauttaa, että neuloin aika paljon paksuistakin langoista ja etenkin monella jämälangalla yhtä aikaa virkatut lelukori ja tyyny tyhjensivät varastoa parilla kilolla.

Tässä vielä tuo taulukon alin rivi kaaviomuodossa eli paljonko kuukausitasolla varastoa kertyi ja väheni grammoina.

Ihan huvin vuoksi laskin myös omalla rahalla ostettujen lankojen prosenttiosuuksia ja kyllä kuulkaas, Novitaa on eniten tullut ostettua (tosin tässäkin tilastoharha siinä mielessä, että se seiskaveikka on painavaa verrattuna tuohon "käsinvärjätyt"-sektoriin, mitkä ovat kaikki olleet ohuita sukkalankoja eli kevyttä tavaraa). Dropsia on myös tullut ostettua aika paljon ja Gjestal näkyy isona lohkona, sillä ostin kilon Maijaa mieheni Luotolaista varten.

Olisi pitänyt jaksaa nyhrätä vähän pidempään näiden kaavioiden kanssa, nyt ei värit erotu toisistaan ja fontit on liian pieniä, mutta ei tässä ruuhkavuosikiireissä kerta kaikkiaan ehdi ja kaikki tämäkin vähä oli pois potentiaalisesta neuleajasta.

Ja omasta mielenkiinnostani tsekkasin myös, kuinka iso osa valmistuneista töistä on ollut jämälankaprojekteja ja tästä voinee päätellä, että jämälangat ovat todellakin loppumattomia ja niitä tulee koko ajan lisää. Mitään se ei kuitenkaan haittaa, sillä rakastan jämälankatöitä.

Lankavarasto kasvoi tosiaan viime vuonna 258 grammaa. Mihinkään langanostolakkoon en aio ryhtyä, sillä tilanne ei vaikuta erityisen pahalta ja jonkin verran on hyvä olla varastoa, jotta harrastus on mielekästä.

Jämälankasukkia

Ai että minä tykkään neuloa jämälangoista. Tai ylipäätään sekoitella eri lankoja, olkoot sitten jämiä tai ihan jämätarkoitusta varten ostettuja. Mehukekkerit-blogissa on tänä vuonna joka kuukaudelle kässähaaste ja tammikuussa se on jämätyöt. Niin kankaista kuin langoistakin. Itse en ole ehtinyt vielä tammikuulle tarttua jämänöttösiin (muuta kuin ikuisuusprojektipeiton muodossa), mutta teeman hengessä laitan nyt blogiin kahdet jämäsukat, jotka neuloin loppuvuodesta, enkä ole niitä vielä esitellyt.

Isommat (n. kokoa 44) ovat Novitan 7 veljeksen jämistä ja pienemmät (n. kokoa 37) ohuista sukkalangoista (varren resori: La Fée Fil, varsi Rva Silmusolmun käsinvärjättyä (minivyyhti), kantapää muistaakseni ehkä Lanitium ex machina minivyyhdistä ja loppusukka Zitron High Twist).

Molemmissa sukissa varren resorin jälkeen 3 o 1 n, mikä toistuu myös jalkapöydän päällä.

Ja molemmat menevät lahjoiksi joskus tässä aikanaan.

Ankallisgalleria Kansallisgalleriassa

Saatiin viikonloppuna miehen kanssa muutama tunti kahdenkeskeistä aikaa kylillä ja koska ei saatu kaikkea kulutettua syömiseen, vinguin, että mentäisiin Ateneumiin, koska meillä molemmilla on museokortit ja siellä on se Ankallisgalleria -näyttely, mikä mua kiinnostaisi, mutta en ole saanut aikaiseksi mentyä.

Olen käynyt Ateneumissa vain kerran aiemmin, sekin aikoinaan lukion reissu ja asenne silloin tyypillisen EVVK. Museokortti minulla on ollut melkein kolme vuotta, mutta ei vaan ole tullut just Ateneumissa käytyä. Nytkin selitin miehelle, että ei mua siellä kiinnosta kuin se Ankallisgalleria, eli voidaan mun puolesta skipata kaikki muut.

Kyllä taas sivistymätön juntti oppi läksynsä kun juostiin koko kakkoskerros hujauksessa läpi, eikä nähty ensimmäistäkään Ankkaa. Halusin käydä kysymyssä henkilökunnalta, missä se Ankallisgalleria oikein on, mutta hävetti, koska sitten ne saisivat tietää, että olen todellakin niin nolo, että tulin ihan vaan Aku Ankan takia. Niinpä lähetin miehen tiedustelureissulle ja piilottelin itse pylvään takana.

Saatiin tietää, että siellä ne ovat muiden teosten seassa. Ja kappas, niinpäs olivatkin! Tuossa yllä olevassa kuvassakin on valos Julle Ankanpään kädestä, mutta eihän me sitä ensimmäisellä kierroksella huomattu. Työt löytääksemme jouduimme väkisinkin katseleen myös niitä muita tauluja. Kaikki ne peruskoulun ja lukion historian kirjoista tutut klassikot. Melkein jopa huomaamatta alettiin keskusteleenkin niistä. Eli meidät oltiin huijattu Aku Ankan varjolla tutustuun Suomen kansallisgalleriaan, aika törkeä temppu!

Ankat oli lopulta helpoin bongata katsomalla, missä pyöri eniten väkeä ympärillä. Lisäksi haettiin esite, jossa oli lueteltu kaikki Ankallisgalleriaan kuuluvat työt ja näin voitiin varmistua, ettei jää mitään huomaamatta. Tässä vaiheessa tajusin, että itse asiassa tänne olisi saattanut sittenkin olla kiva tulla lastenkin kanssa, vaikka eivät Aku Ankasta ja sen ymppäämisestä Ateneumin klassikoiden sekaan niin ymmärtäisikään. Itse asiassa muakin vähän ihmetytti tämä, sillä olen pitänyt Ateneumia suorastaan hartaana paikkana, jossa ei huumori liioin kuki. Mutta ihan leikki-ikäisten hommaahan se Aku Ankka -taulujen bongaaminen esitteessä olevan pikkukuvan avulla aikuisten tärkeiden taidejuttujen seasta oli. Enkä tarkoita, että Aku Ankka -työt olisivat sen huonompia, jokuhan nekin on tehnyt, herttinen sentään, ja juuri niitä minä sinne nimenomaan menin katseleen.

Oli kyllä hyvin hämmentävä kokemus kaikkine Akseli Kala-Kalleloineen ja Huuko Simpuroineen. Niin että Aku Ankka tutustutti minut Ateneumiin, eikä edes hävetä myöntää. Olen tästä huolimatta silti edelleen enemmän Kiasmaihminen.

Ankallisgalleria Ateneumissa 25.2.2018 asti.

Sisarusten lyhyiksi jääneistä samispaidoista yksi mekko

Ai että miten mieltäni aina lämmittää, kun saa tehtyä jostain roskiskunnossa olevasta vaatteesta vielä jotain käyttökelpoista! Tällä kertaa yhdistin kaksi paitaa mekoksi, kun molemmilla lapsilla olleet samanlaiset Hilla Clothing -raitapaidat olivat lukuisissa pesuissa menettäneet pituutensa. En olisi oikeastaan halunnut mainita tätä tosiasiaa, sillä kaikki muut lapsilla olleet Hillan vaatteet ovat kestäneet ehjinä ja pitäneet muotonsa moitteettomasti, joten en tahtoisi turhaan aiheuttaa negatiivista mielikuvaa hyvistä luomupuuvillaisista Suomessa tehdystä kankaasta Suomessa ommelluista vaatteista, mutta se nyt on tämän postauksen kannalta kuitenkin oleellinen tieto, että paidat olivat ajan saatossa lörpähtäneet sellaisiksi, ettei niitä kukaan kirppariltakaan mukaansa ottaisi.

Roskistuomiolta kuitenkin vältyttiin kun katkaisin isomman paidan kainaloiden alta, leikkasin sivuista sen verran alaspäin leveneväksi, mitä pystyi, jotta sen saisi vielä yläreunan leveytensä puolesta kiinnitettyä pienemmän paidan alaosaan (jota sitäkin katkaisin jonkin verran). Isomman paidan hihoista leikkasin taskupussit ja mekko oli valmis tuossa tuokiossa, sillä pääntie, hihansuut ja helman huolittelu olivat valmiina ja suunnittelutyökin oli huolella tehty sillä välin, kun toinen paidoista lojui joulun ajan kiinni olevan päiväkodin lokerossa varapaitana.

Muisto samispaidoista viime kesältä:

Nyt tämä menee vielä hyvän tovin arkimekkona niin kotona kuin päiväkodissakin. Ja hyvässä lykyssä (varsinkin jos ikitahrat vielä antaisivat periksi) edelleen kirpparin kautta seuraavallekin käyttäjälle, sillä tuskin tuo kangas enää enempää lörpähtää, kun sitä on jo ihan tosi monta kertaa pesty.

Eikä roskiin asti päätynyt kovinkaan montaa soiroa.

Helpotusta lekkipuistokateuteen

Melkeinpä ihan sama minne sitä reissaa, siellä on aina saletisti kivemmat, isommat ja hauskemmat leikkipuistot, kuin meillä Vantaalla. Tampereella, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Järvenpäässä ja Lahdessa nyt esimerkiksi, missä ollaan viime aikoina käyty. Onneksi pikku hiljaa on alkanut Vantaallakin tapahtua tällä saralla, vaikka ymmärrettävästi leikkipaikat pieniä ovatkin, kun koko kaupunki on niin pirstaloitunut, että pitäähän sitä jonkinlaista leikkipaikkaa olla vähän siellä sun täällä, eikä olla vain yhden tai kahden massiivisen puiston varassa. 1,5 vuotta sitten bloggasin Kivistön leikkipaikoista, siellä käytiin useammankin kerran perhevapaiden aikana ja raahattiin kavereitakin mukaan. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla olikin kiva käydä silloin tällöin ihan asiakseen jossain kauempana leikkipuistossa, koska minä en jaksa saman hiekkalaatikon reunalla joka päivä istua ja lapset viihtyvät kuitenkin todella hyvin bussissa ja junassa ja rattaiden kanssa kun pääsee ilmaiseksi matkustaan, niin miksipä ei lähtisi vähän kauemmaksikin. Tikkurilan uusi kirjastopuiston leikkipaikka kuitenkin avattiin sen verran myöhään, että taisin olla jo palannut töihin, eikä siten aikaa tuollaiseen kaupungin toiselle laidalle ihan vaan leikkipuiston takia -reissaamiseen enää ollut aikaa.

Nyt kuitenkin viimein päästiin testaan puisto ja ai että on kiva! Todellakin alkoi vähän jo leikkipuistokateus helpottaan, vaikka mistään suuresta kompleksista ei ollutkaan kyse (ja on sen verran kaukana, että tuskin kovin usein tulee lähdettyä). Leikkialue oli pieni, mutta sitäkin kivempi! Ei ollut kovin perinteinen, vaan just sopivan erikoinen ja monen ikäisille lapsille suunnattu. Erityisesti mieltä lämmitti tietenkin pieni pätkä rautatietä, meidän jäbä olisi taaperoiässä fanaattisena junaintoilijana varmasti seonnut onnesta tuolla, mutta kyllähän se ilahdutti vieläkin. Erityismaininta myös punaisista torvesta, jonka kautta sai huudella yllättävän pitkän matkan päähän toiseen torveen.

Ja tosi paljon tykättiin myös keinusta, johon olisi mahtunut koko suku kerrallaan.

Hupsistarallaa suosittelee!

LUX Helsinki 2018

Tammikuun eniten odottamani juttu on täällä taas, eli LUX Helsinki. Tapahtuman faneina oltiin heti ensimmäisenä päivänä liikenteessä.

Tämä oli kolmas LUX, mihin ollaan osallistuttu ja odotukset olivat edellisten vuosien jäljiltä korkealla. Vähän kävi köpelösti, kun seistiin Esplanadin puistossa (reitin aloituspiste) paria minuuttia vaille viisi venaamassa, milloin se oletettavasti todella spektaakkelimainen valoteos laitetaan päälle. Minuutin yli viisi ei vieläkään alkanut tapahtua ja ympärillä olevat ihmisetkin liikehtivät levottomasti, että mikä kestää, koska alkaa. Sitten viimein kun ymmärrettiin googlettaa, että millainen valoshow siellä pitäisi olla, tajuttiin, että mitään massiivisen suurta ja spektaakkelimaista ei ole Espalla tiedossa, vaan teokset olivat pienen pieniä ja niitä ei sen valtavan väenpaljouden seasta kaikkia edes bongannut. Seuraavakin teos reitin varrella oli minun mielestäni aika plaah ja alkoi jo epätoivo iskeä. Mitään erityistä helmeä en kyllä tältä vuodelta osaa nimetä ja Tuomiokirkon teoskin oli epäkunnossa juuri silloin, kun olimme paikalla.

Kuopus meinasi perinteitä kunnioittaen nukkua koko kävelykierroksen rattaissaan, mutta havahtui kuitenkin kierroksen loppupuolella hereille ja bongasi taivaalta pienen pienen valon. Siskoni nosti hänet rattaista ja yritti esitellä vieressä olevaa näyttävää valoteosta, mutta pikkuinen tuijotti vain intensiivisesti taivaalle. Koko viikon sairastellut lapsi roikkui vetelänä sylissä pää notkollaan katse tyhjänä taivasta kohti ja hetken jo oltiin huolissaan, että hän ei jaksa enää kannatella päätään lainkaan. Ennen kuin meinattiin soittaa ambulanssi, älyttiin se pieni valopilkku, mitä hän tuijotti. Että siinä spektaakkelmaisin juttu LUXista 2-vuotiaan näkökulmasta. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin sodanaikainen valonheitin, mikä oli sytytetty LUXin yllätysvieraaksi.

Meni nyt ehkä vähän valittamisen puolelle, mutta oikeastihan tapahtuma on kyllä tosi kiva. Se on ilmainen ja ajankohta on täydellinen, sillä tähän aikaan vuodesta ei ihan ruuhkaksi asti ole kiinnostavia tapahtumia. Kävelyreitti sopii kaikenlaisille porukoille  (reitti on esteetön) ja valoteokset ovat parhaimmillaan todella upeita.

Joten kyllä, ehdottomasti kannatti lähteä. Teokset on esillä 10.1. asti klo 17-22.

Aiemmat postaukset:
LUX 2017
LUX 2016