Henkisiä tukisukkia eli henkisen tuen sukkia työkavereille

Mulla on jonkun verran kertynyt ylijäämävarastoa neulomuksistani. Lähinnä, jos olen halunnut osallistua välttämättä joihinkin yhteisneulontoihin (kuten joulukalenterisukkia) jotka ei sellaisenaan omaan nelikakkoseeni mahdu tai jos olen saanut jotain lankaa testattavaksi, eikä itselleni ole ollut sukan tarvetta. Olen kuitenkin jostain syystä huono antaan sukkia lahjaksi. Pelkään, että ovat väärää kokoa tai saajan mielestä rumia ja että niitä syystä tai toisesta ei käytetä, jolloin työ on ollut turha. Myös siis siitä syystä, jos jonkun mielestä sukkia ei raaski käyttää. Kyllä kuulkaa raaskii, ei ole mitään järkeä tehdä käyttötavaraa, mikä ei päädy käyttöön.

No, sitten reilu vuosi sitten saatiin töissä tietää ikävä uutinen, mikä kävisi toteen parin vuoden sisään. Aloin neuloa sukkia varastoon enemmänkin, sillä halusin neuloa jokaikiselle työkaverille sukat, koska he ovat niin ihania ja täyttä timanttia ja mulle tulee ihan helvetinmoinen ikävä ihan jokaista. Haaveilin, että sukkia olisi niin valtava läjä, että jokainen voisi valita itselleen ilman, että pitää ottaa ne, mitkä randomilla saa. Aikaa piti olla reilusti, joten tein sukkaparin silloin ja toisen tällöin. Sittemmin aikataulu heitti häränpyllyä ja pelkäsin, että en ehdikään saada sukkakuormaa valmiiksi jolloin mulle jäisi käteen ikävästi parikymmentä sukkaparia. Piti laittaa puikot heilumaan ihan tosissaan. Suurin osa on ihan perussukkaa, joita kaikkia en ole jaksanut välttämättä somessa sen kummemmin esitellä. Aika räikeän värisiähän nämä enimmäkseen ovat, mutta niin olen minäkin.

Löysin työpaikalta sopivasti tyhjillään olevan kaapin ja vein ensimmäisen kuorman sukkia sinne, sillä en ehdi odottaan enää parempaa hetkeä, jokunen kun poistuu jo kesälomien myötä keskuudestamme. En muistanut kaikessa hötäkässä ottaa kuvia koko komeudesta, vaan sitten, kun osa sukkapareista oli jo lähtenyt uusiin koteihinsa. Ja lisää neulon minkä vaan suinkin ehdin. Onneksi on lomalla pitkiä automatkoja ja ne neulefestaritkin tulossa.

Neulojan mieli on kummallinen. Sillä en poikkeuksia lukuun ottamatta mielelläni tee tilauksesta yhtään mitään. Se on pakkopullaa ja epäinspiroivaa ja siten vastenmielistä. Mutta sitten pyytämättä ja yllättäen, ihan omasta tahdosta vailla sen kummempaa gloriaa, kuin tietenkin itsekäs ajatus siitä, että mua ei unohdeta niin kauan kuin sukat ovat käytössä tai lojuvat käyttämättöminä, saatan neuloa ihan vaan huvikseni yhden tehtaan koko henkilökunnalle sukat. 

Ja haluan itkien roikkua pois lähtevien ihmisten takkien liepeissä tehtaan portilla, koska mulla tulee niin kamala ikävä. Sniif.

Mutta tosiaan, paskamaiseen tilanteeseen tarvitaan tottakai jotain pehmeää ja lämmintä. Ja varpaat on syytä pysyä lämpiminä kunkin valitsemallaan uudella tiellä. Henkiset tukisukat. Ja vähän fyysisetkin, sillä tunnetusti neulon tönkkösuolattuja sukkia.

Sukat Novita 7 veljestä Napapiiristä

Lanka saatu Novitalta instagramnäkyvyyteen

Novita halusi lähettää tulevan syksyn uutuuslankaa ja paketista paljastui 7 veljestä Napapiiriä. Jes! Olin nimittäin nähnyt sen jo jossain mainoksessa ja innostunu siitäkin huolimatta, että yleensä aina petyn pilkkulankojen kanssa. Tuntuu nimittäin, että aina ne pilkut lähtee läikittymään neuleessani, mutta tässä ei niin käynyt. Toinen jes sille!

Yllätys yllätys, tämä oli myös raidoittuvaa. Täpläraitoja. Napapiirisarjasta tulee viisi eri sävyä. Syksyn lankakartta löytyy jo Novitan sivuilta, kauppoihin nämä tulevat kaiketi loppukesästä.

Ainut asia, mikä minua vähän harmittaa, on nämä 100 gramman kerät. Omiin jalkoihini en saa seiskaveikkapaksuisia sukkia 100 grammasta ja näihin 38 koon lahjasukkiinkin jouduin korkkaan toista kerää. 

Villapesupinnat

Villapesuohjelma -podcastissa on ollut nyt alkukesästä knit along heidän itse suunnittelemastaan huivista, Villapesupinnat. Ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä (täältä). Huivissa on tosiaan nimensä mukaisesti erilaisia pintaneuleita.

Ohje julkaistiin kolmessa osassa ja kaksi ensimmäistä osaa pysyin vielä joten kuten tahdissa, mutta viimein osuus, eli tuo piiiiiiiiiiitkä kaksivärinen briossi vei kyllä aikaa. Halusin kuitenkin saada huivin määräaikaan mennessä valmiiksi (eli tän kuun loppuun mennessä), joten ei auttanut kuin laittaa neuloen.

Huivista tuli kertakaikkiaan valtava. Se ei mahtunut minnekään mitenkäänpäin pingottuun, joten kastelin ja roikotin sitä miten sattuu pyykkitelineille about tasoon levitettynä. Näin huivin keskikolmion kärki jäi vähän toivottua pyöreämmäksi, mutta ei voi mitään.

Neuloin huivin fingering-paksuisilla merino- ja merinosekoitelangoilla 5 mm puikoilla. 5 mm siksi, että käsialani on niin tiukka, että kokemuksesta tiedän tarvitsevani niin paksut puikot, jotta huivista tulisi aikuisen kokoinen. Tästä todellakin tuli. Mutta koska neulos on harvaa ja ohuesta langasta, niin pitäähän se moninkerroin kaulalle mennäkin, jos sen haluaa olevan lämmin.

Minä lähden tämä huivi kaulassani Jyväskylän neulefestareille ja siellä on tarkoitus ottaa jossain välissä yhteiskuvia kaikkien kynnelle kykenevien tämän huivin neuloneiden kanssa.

Tätä varten en ostanut lankoja, vaan kaikki löytyi verratttain pienestä varastostani. En nyt millään jaksa alkaa luetteleen joka lankaa erikseen.

Siitä tuli ihana! Ja ihanaa, että se on nyt valmis. Sitten uusien projektien kimppuun!

Lapset Haapsalussa

Nyt pokkana bloggaan reissusta, jossa en itse edes ollut mukana. Äitini ja siskoni vei lapset pitkäksi viikonlopuksi Viroon Haapsaluun viikko sitten ja heillä on niin kivoja reissukuvia ja kaikki vaikutti muutenkin niin kivalta ja nimenomaan lapsiperhekohteena mukavalta, että haluan jakaa siitä huolimatta, että itse jäin rannalle ruikuttaan. Okei, sain todella tarpeeseen tulleen lapsivapaan viikonlopun, joten voiton puolelle jäin joka tapauksessa.

Itse kuitenkin Haapsalusta olin haaveillut siitä asti, kun Oi mutsi mutsi -blogissa oltiin käyty pressimatkalla siellä (kahdesti). Meidän piti viime kesänä mennä sinne miehen ja lasten kanssa omalla autolla, koska innostuin heti blogimainonnan uhrina, mutta jostain syystä se reissu kuitenkin jäi tekemättä. Nyt tosiaan lapset pääsivät sinne tätinsä ja mummunsa kanssa ja matka hoitui Viron päässä bussilla. Junalla Haapsaluun ei pääse, vaikka siellä näyttävä vanha rautatieasema junamuseoineen onkin.

Matka taittui siis ensin meiltä kotoa lähijunalla Helsinkiin, josta raitiovaunulla Länsisatamaan, laivalla Tallinnaan, taksilla satamasta bussiasemalle ja bussilla Haapsaluun. Bussi (Lux Express) oli varattu etukäteen ja siellä oli ison maailman meiningillä joka istuimen edessä näyttö, josta valita leffoja tai musiikkia. Bussimatka kesti alle kaksi tuntia ja oli maksanut 3 euroa per naama per suunta.

Kaupungilla ja rannalla hengailun lisäksi nousi esiin kolme kivaa kohdetta:

1. Iloni Imedemaa
Virolaissyntyisen lastenkirjakuvittajan (Ilon Wikland) teoksien innoittama teemakeskus. Oli näyttelyitä, työpajoja ja leikkipaikkoja. Ilon on kuvittanut mm Astrid Lindgrenin Katto Kassista, Lottaa, Melukylän lapsia, Ronja Ryövärintytärtä, Veljeni leijonamieltä ja Marikkia. Kuulemma aivan ihana paikka.

2. Haapsalun Piispanlinna
Itse linnassa eivät olleet käyneet, mutta linnan muurien sisäpuolella oleva keskiaikateemainen leikkipuisto oli hitti.

3. Vanha rautatieasema ja rautatie- ja tietoliikennemuseo

Tietenkin, sillä lasten rakkaus ja suuri kiinnostus junia kohtaan. Itse museo oli kuulemma aika pieni, mutta ulkopuolella oli paljon vanhoja junia, joita ihailla.

Lapsien kanssa vierähti hyvin aikaa, mutta aikuisten näkökulmasta Haapsalu olisi kuulemma ollut nähty päivässä. 

Katikankanjonissa lapsia juoksuttamassa

Pitkä automatka, sateinen juhannusaatto ja aikuisten koomailu raskaan työviikon päätteeksi sai tietenkin lapset hyppiin pitkin seiniä. Niinpä lähdettiin mummulasta käsin juoksuttaan niitä Katikankanjoniin Kauhajoelle, johon on sitten viime vierailun jälkeen tullut ihan virallinen reitti siltoineen ja köysineen (jyrkissä nousuissa/laskuissa) sekä nuotiopaikkaa yms. Alue on nykyään osa Lauhanvuori-Hämeenkangas geoparkkia ja kuuluu nykyään Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston alueeseen.

Tällä kertaa meillä ei ollut paikallisopasta mukana, joten vähän oltaisiin kaivattu jonkinlaista infokarttaa siitä, mistä reitti menee. Edes joku laminoitu aanelonen parkkipaikalla, mutta ei nähty minkäänlaista opastetta. Reitti kuitenkin löytyi ja oletettavasti se kokonaan käveltiin.

Kun astuttiin raikkaan tuoksuiseen metsään ja sai vedettyä keuhkot täyteen raitista ilmaa, tajusin, että ei olla tänä kesänä käyty oikein minkäänlaisella metsäretkellä. Ei, vaikka kaikki niin metsäretkistä pidämme! No, nyt nautimme sitten senkin edestä.

Metsä on todella kaunis ja puro kertakaikkiaan lumoava. Edelleen sanoisin, että satumetsä.

Mun sisko lähti mukaan myös.

Köysistä oli kyllä tosi iso apu, sillä mäet olivat jyrkkiä ja sateen jälkeen todella liukkaita. Maasto oli muutenkin osittain melko hankalaa, mutta ei me kovin pitkää pätkää jouduttu pienimmäistäkään kantorepussa pitään. Energiaa tosiaan riitti.

Reippaus oli koetuksella vain muurahaisten valloittamalla polulla.

Eväitä meillä ei ollut ja metsäpalovaroituksen vuoksi ei nuotiopaikkaa olisi voinut muutenkaan hyödyntää, mutta ehdottomasti näkisin, että voitaisiin tulla joskus ihan makkarapakettienkin kanssa.

Edellisestä reissusta kahden vuoden takaa voi lukea täältä: Satumetsä Katikankanjonissa

Ja muista samojen huudien mestoista:
Raiteita pitkin
Lauhanvuori frozen
Vähemmän paarmoja kuin kesällä
Lauhanvuoren uusia reittejä