En varmaan ole ainut kirppisten kiertäjä jolle on monesta suunnasta selitetty kuinka vauvalle vielä löytyy vaatteita mutta sen jälkeen ei sitten enää. Minä melkein uskoin siihen aluksi mutta nyt kyllä täytyy jo olla eri mieltä sillä kyllä niitä löytyy! Ei tietenkään samassa mittakaavassa eikä siten että yhdestä pöydästä voi haalia lapselle koko arsenaalin mutta vähän sieltä ja vähän tuolta kyllä löytyy ja sellainen kirppistelijä minä olen aina ollutkin.
Eli tämän postauksen tarkoitus on ylistää kierrätystä ja toimia esimerkkinä siitä että metrisillekin löytyy kirpparilta vaatteita. No, ainakin paitoja :D
Olen tänään ollut kotona sairaslomalla kädessä olevan tulehduksen vuoksi (ei johdu neulomisesta!!!) mutta sain luvan käyttää kättä niissä asennoissa joissa ei tunnu kipua. Käytin kättäni lapsen vaatekaapin järkkäämiseen, laitoin nafteiksi jääneitä pois ja kaivoin laatikoista isompaa kokoa tilalle. Siitä se ajatus sitten lähti, kuvata ne kirppikseltä haalitut koska niitä oli kuitenkin prosentuaalisesti aika paljon (ostan kyllä paljon kaupastakin, useimmiten kyllä alennuksista (lisäale vielä parempi), mikä mahdollistaa tietynasteisen merkkiperseilyn ilman älytöntä rahanmenoa ja osa vaatteista on itse tehtyjä).
Ja valitettavasti en tosiaan harrasta silittämistä (kauluspaidat silitän mutta vasta just ennen käyttöä) ja kauniisti viikatut pinot pysyvät pystyssä max kaksi päivää. Sitten ne tietenkin näyttää juurikin tältä.
Ja kyllä, myönnän olevani vähän merkkiperse sillä ilostun kovasti aina Marimekko- ja Polarn o Pyret -löydöistä. Näiden suhteen kuitenkin, kuten ihan kaikkien muidenkin kirppisvaatteiden suhteen, olen todella nirso mitä tulee hintalaatusuhteeseen. En todellakaan maksa älyttömiä summia valmiiksi aivan tolkuttoman kuluneesta vaatteesta ja sitähän ne yleensä on ne hinnat.
No niin, Marimekkoa! Näistä jokapojan paita oli kallein, siitä maksoin kympin (mutta hei, se on made in Finland ja ihan kuin uusi). Osa noista taitaa olla ihan kahdella eurolla bongattuja.
Tässä tuli heti sitten ensimmäinen moka eli unohdus sillä tuo junapaita oli pyykkikorissa. Niinpä lätkäsin tuohon kylkeen kuvan jossa se on käytössä sillä pitäähän sitä olla perusteellinen kun sille tielle lähtee.
Ja ne popit. Tästä puuttuu yhdet merinovillahousut jotka ovat nyt päiväkodilla.
Kauluspaitaa lukuun ottamatta nämä on kaikki tällä hetkellä sopivia tai menossa liian pienten varastoon eli ne ovat siis kuluneet meidän käytössä. Näistä (ja Marimekoista) osan mulle on bongannut ja ostanut siskoni.
Nuo Me&i:n housut joissa on pupu taskussa ovat aivan ihanat! Siinä on muuten sellainen merkki mikä takuuvarmasti on tyrkyllä kauheen isoon hintaan aivan helvetin kuluneena. Näissäkin oli pieni reikä mutta muuten ok ja hinta kohtuullinen. Ovat kyllä silti palvelleet todella pitkään meillä.
Eemelipaita on uusin löytö, Tuo punasiniraitainen on ribbimatskua mitä fanitan, merkkinä Moonkids. Viimeisenä Monsoon villapaita.
Ja tuo Marimekon ja H&M:n yhteismalliston t-paita on ihana!!! Yksi just niitä löytöjä mistä tulee parhain löytöfiilis!
Nämä löytyi yhtä lukuunottamatta samalta myyjältä. Tuo harmaa on kyllä jälkikäteen ajatellen aika kauhee mutta sen voi viedä päiväkotiin varapaidaksi ;D
Nämä taas ovat perus Lindex/Seppälä/KappAhl/H&M -linjaa. Sonic ja Toy Story edustavat lähinnä äidin faniutta.
Aku Ankka -paita on Kierrätystehdas -tapahtuman ilmaistorilta ja taisin napata sen mukaani jo jäbän ollessa vasta vauva. Se onkin melkeinpä vintagea henkkamaukkaa, ainakin lapusta päätellen :D Siinä myös löytö josta riitti hyvää fiilistä pitkään, tänä kesänä se pääsee viimein tositoimiin!
Viimeisenä ja ehdottomasti parhaana, R-collectionin anorakit koossa 90 ja 110. Harmittelin kun välistä puuttuu satanen että olisi ensi kesällekin takki jos tuo ysikymppi ei enää mahdu mutta olen huomannut kyseisen puljun nettisivuja selatessa että heillä ei taida olemassakaan anorakkia koossa 100. Mutta olen näistäkin jo älyttömän onnellinen vaikka kumpaakaan väriä en kyllä olisi valinnut jos uutena olisin ostanut mutta muutamalla lantilla löydettyinä alkaa kummasti värikin miellyttää!
Perjantaina muuten avataan Vantaalle Suomen
suurin itsepalvelukirppis!!!