Sivut

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kuusi villasukkaparia kolmessa viikossa

Kuukausi sitten kirjoitin neuloneeni henkiset tukisukat koko työyhteisöni jäsenille. Lupasin neuloa niitä kolmen viikon kesäloman aikanani vielä lisää, sillä alunperin oli tarkoitus tuoda sukkakuorma vasta nyt, mutta jouduin ottaan ennakkoa pois jäävien ihmisten vuoksi (jotta hekin saisivat sukkansa). Jep, kolme viikkoa on nyt mennyt ja kuudet sukat ovat pudonneet puikoilta. Minulla oli paljon hyvää neuleaikaa, sillä aloitin lomani kolmen päivän setillä neulefestareilla ja sittemmin olen neulonut automatkat Muumimaailmaan ja takaisin, Vantaalta Ouluun ja sieltä Ruotsin kautta taas Vantaalle. Lisäksi olen heilutellut puikkoja katsoessani Netflixistä nyt parin päivän sisään kokonaisuudessaan uusimmat kaudet sekä Orange is the new blackista, että Anna, A lopussa -sarjasta. Puuh. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että olen neulonut myös noin 10 ruutua jämälankapeittoon ja yhden jouluneulomuksenkin jo, että tota joo....


Mutta ne sukat! Kaivoin varastossa kauan lojuneita yksivärisiä sukkalankoja ja tein muutamat Niina Laitisen pitsisukat. Nämä keltaiset ovat Soulmates -ohjeella Ravelrysta ja lankana on Vuorelman veto.



Alemmat marjapuuron väriset ovat Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjasta (josta olen blogannut täällä) malli "levottomat". Lanka on taito-järjestön Roosa nauha -lankaa.



Perussukkia raitalangasta oli helppo tikuttaa aina, kun tilanne ei vaatinut täydellistä keskittymistä neuleeseen. Sinivihreät ovat Gründl hot socks color -lankaa ja pinkkisiniset ovat Adlibriksen Socki fine (värissä unicorn rainbow). Molemmat ovat fingering-vahvuista, mutta tuo adlibriksen lanka oli kyllä todella ohutta ja se valitettavasti näkyy epätasaisena käsialana. Olisi pitänyt olla vielä ohuemmat puikot, kuin mitä yleensä käytän tässä vahvuudessa. 



Nämä alla olevat sukat ovatkin oikein jämälankasukkien aatelia, sillä olen sujuvasti yhdistänyt näihin Novitan 7 veljestä raitalankaa, uutta täplävärjättyä Napapiiriä ja vielä liukuvärjättyä Pohjolaa. Toimii yllättävän hyvin!



Toinen seiskaveikkasukkapari on myös tavallaan jämää, vaikka Pohjolaa menikin lähes koko kerä (nämä ovat kokoa 42).



Kaikki nämä olisivat näyttäneet elävässä jalassa kuvattuna niin paljon paremmalta, mutta on niin kuuma, että ei vaan pysty. Eikä mun jalkaan näistä kyllä olisi mahtuneetkaan, kuin nuo alimmat ja ne sinivihreät raitasukat. Muut ovat kokoa 38.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rautatiemuseossa Luulajassa

Kävimme tosiaan pienellä Ruotsiroadtripillämme Norrbottens Järnvägsmuseumissa, mikä sijaitsee Luulajassa. Ei tiedetty museon olemassaolosta mitään ennen kuin alettiin googlettaan, mitä siinä Haaparanta-Uumaja -reitin varrella voisi olla pysähtymisen arvoisia paikkoja. Sattuipa siis sopivasti, että rautatiemuseohan se siellä, sillä me rakastamme junia ja rautateitä!


Museossa oli sisätilat, joissa oli pienoisjunia ja esineistöä vitriineissä, kaksi hallia täynnä junia ja lisäksi junia oli vielä ulkonakin. Museojuna-ajeluitakin ilmeisesti järjestetään, mutta ei ollut juuri silloin, kun me siellä kävimme.


Halleissa isoin osa junista oli jonkinlaisia kaivosjunia, ei niinkään matkustajajunia. Osaan ohjaamoista pääsi sisälle ja junien allekin pääsi useammasta kohdasta hallia.


Ihan tiptop junia ja halleja ei oltu laitettu, kaikenlaista romua siellä ajelehti seassa ja junat olivat aika ränsistyneitä. Ainakin jos vertaa Suomen rautatiemuseoon Hyvinkäällä, missä kaikki on niin siistiä, entisöityä ja kiilloitettua. Mitäänhän se ränsistyneisyys ei kyllä haittaa, kivaahan se on, että juniin pääsee sisällekin sen sijaan, että olisivat vain koristeena.







Kaikki esittelytekstit jäivät lukematta, en tiedä olisiko siellä ollutkaan, mutta kuin ruotsiksi. Fiilispohjalta siis kierreltiin ja katseltiin.



Tällaisissa paikoissa sitä ei vaan voi lakata ihmettelemästä, miten valtavan isoja (vanhat) junat ovat ja että mikä ihme niissä niin kovasti minuakin kiehtoo. Aivan pähkinöinä oltiin koko perhe.

Tsekkaa myös postaus kolmen vuoden takaa Tukholman Spårvägsmuseetista. Sinne pitäisi kyllä päästä uudelleen!

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Pieni Ruotsiroadtrip Haaparannasta Uumajaan (sis. kokemuksia Wasalinesta)

Jokakesäinen sukulointireissu oli taas täällä. Mieheni on tosiaan kotoisin Oulun suunnalta, itse olen Satakunnasta. Tästä syystä kilometrejä auton mittariin kertyy ja vaikka lapsemme sietävät ällistyttävän hyvin pitkiä automatkoja, ei sitä aikuinenkaan kuitenkaan loputtomiin jaksa. Niinpä meillä on ollut tapana mennä Helsingistä Ouluun auto(yö)junalla ja sitten ajaa sieltä takaisin. Nyt VR:n yöjuna-aikataulut ovat olleet jo parin vuoden ajan sellaiset, että joko Oulussa ollaan niin tajuttoman aikaisin aamulla, että siihen aikaan ei voi vielä tehdä mitään tai kenenkään luo kylään mennä tai sitten lähtö Helsingistä on niin myöhään, että jopa meidän ei-koskaan-nukkuvilla lapsilla tekisi tiukkaa ja yöjunan fiilistelyosuus jäisi kokonaan pois, kun pitää samantien alkaa nukkua, ollaan me sitten jouduttu ajaan omalla autolla Ouluun. Se Vantaa-Oulu on vielä suht kiva ajettava, isoista teistä kun on kyse. Mutta rantatie Oulusta etelään onkin sitten ihan omaa luokkaansa ja vaikka joka vuosi haaveillaan, että jäädään välille yöksi, onhan siellä vaikka mitä Kalajoen hiekkasärkistä Powerparkiin, niin nuukuuksillaan ollaan kuitenkin ajettu hyvin lyhyin pysähdyksin. Tällä kertaa tehtiin totaalisesti eri tavalla.

Ajettiin nimittäin Oulun mummilasta ns meidän mummulaan Ruotsin kautta!

Aikaa ja matkaa siinä ei todellakaan säästänyt yhtään, mutta olipa kiva pieni kesäseikkailu, Ruotsi on aina tosi jees ja päästiinpä laivamatkallekin.

Lähdettiin siis ajaan Oulusta kohti Torniota ja Haaparantaa. Olen käynyt Haaparannassa muistaakseni vain kerran aiemmin, noin 15 vuotta sitten asuessani itsekin vielä Oulussa. Silloin eniten odotetuin kohde oli Systembolaget, tällä kertaa se oli Candy World eli valtava karkkikauppa.

Ennen sitä kuitenkin otettiin potretteja rajalla olevalla sydänpenkillä, vaikka lapsia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kun kerta oltiin karkkikauppaa ja sisäleikkipuistoa jo menty lupaan.


Candy Worldissa tosiaan on karkkien (ja limpparien) lisäksi pieni karkkiteemainen, Hoplop-tyylinen sisäleikkipuisto erillisestä maksusta. Vähän jänskätti, että saadaanko lapset pysyyn tarkkaan lasketussa aikataulussamme, mutta siitä ei tullut ongelmaa, koska sisäleikkipuistosta saatiin houkuteltua heidät pois karkkikaupan houkutuksilla ja sama olisi varmasti toiminut toiseen suuntaankin.


Karkkivalikoima oli valtava ja sieltä sai tosiaan noita jättisuklaalevyjä ym, mitä normaalisti on vain tivoleissa onnenpyörien palkintoina. Kansanterveyden onneksi nyt oli tosiaan yli 30 asteen helteet, joten kaikki suklaat olisivat sulaneet autossa ihan mössöksi (kokeilin sitä jo menomatkalla Ouluun kun poikettiin Pandan tehtaanmyymälässä Vaajakoskella), joten ostokset jäivät hyvin maltillisiksi.



Kustannustehokkaista syistä oltiin suunniteltu syövämme lounas Haaparannan Ikeassa, siellä kun koko perhe syö noin 20 eurolla siinä missä about missä tahansa muussa (pois lukien Mäkki ja Hesetyyppiset) ravintolassa lasku hipoo 70 euroa. Ollaan Suomessa kokeneita Ikearuokailijoita, mutta Suomesta tuttu kaksikerroksisten Ikeoiden pohjaratkaisumalli ei pätenytkään täällä, missä koko Ikea oli yhdessä kerroksessa. Saattaa toki olla, että ei hämmennyksen vallassa vain löydetty oikoreittejä, mutta jouduttiin kiertään pitkä tovi huonekaluosastollla ennen ravintolaan pääsyä. No, lihapullat kuitenkin lopulta saatiin, eikä näännytty nälkään Ikeavaelluksen aikana.


Seikkailu sai alkaa! Ajomatkaa Haaparannasta Uumajaan olisi ihan hyvä siivu ja meillä olikin valmiiksi katsottuna meidän perheelle täydellsesti sopiva kohde Luulajassa. Nimittäin Norrbottens Järnvägsmuseum eli junamuseo. Kirjoitan siitä kuitenkin myöhemmin erikseen hakuteknisistä syistä.



Matka jatkui kohti Uumajaa ja vaikka meillä ei museon jälkeen enää kiire mihinkään ollutkaan, ei kuitenkaan pysähdytty enää matkan varrella. Ihailtiin maisemia ja ihmeteltiin, miten kaikki on Ruotsissa niin erilaista, vaikka kuitenkin niin samanlaista.  Uumajassa oltiin yötä kaupungin laidalla olevassa Scandicissa (Scandic Umeå Syd), jossa ei yllätykseksemme ollutkaan ilmastointia. Ei muuten mitään, mutta se tappohelle...


Rakastuttiin paikan käytävämattoihin. Voitte vain kuvitella, millaisia iloloikkia lapset ottivat juostessaan noita teitä ja itse keskityin ihasteleen kuvituksia.


Olisi ollut tietenkin hienoa tutustua Uumajaan kaupunkina, mutta väsy painoi, joten jäätiin hotellille syömään ja mentiin nukkumaan. Tai siis yrittään nukkumista.


Aamupalan jälkeen siirryttiinkin sitten jo ruokakaupan kautta satamaan, josta matkaisimme takaisin Suomeen Wasalinen kyydissä. Automatkustajien piti tietenkin olla check inissä tuntia ennen laivan lähtöä ja tyylillemme uskollisina oltiin vielä huomattavasti ennen sitä, koska pitäähän sitä ottaa huomioon outo kaupunki, outo tilanne ja yleinen stressi ajoissa olemisesta. Niinpä könötettiin hiton kuumassa autossamme edelleen aivan uskomattomassa helteessä aukealla satama-alueella autojonossa (tyhjäkäyttö kielletty eli auton ilmastointia ei voitu hyödyntää). Ei taida hien haju irrota autostamme enää pelkällä tuulettamisella. Ei ole tarkoitus valittaa säästä, vaan kerroin nyt vain kokemuksistamme.



Laivaan päästiin ja voi pojat, että yllätyin positiivisesti. Olen itse lapsuudessani reissanut jonkin verran "Vaasalaivoilla". Silloinen Wasa King ei tietenkään enää ole kuvioissa, mutta Wasa Express toi silti täydellisen korvaavan Vaasalaivafiiliksen. Laiva on rakennettu 80-luvun alussa, mutta nykysillään tällä reitillä ajanut vuodesta 2013. Oletan, että laivaa on silloin myös rempattu (tai vähintäänkin uudelleen sisustettu), sillä ainakin hyttien tekstiilit olivat ihan tätä päivää. Vaikka koko hytti muuten huokui todella vanhaa fiilistä kaikista valokatkaisijoista lähtien, oli ne tekstiilit tosiaan niin freesit ja nykyajan mukaiset, että se teki ilmeen ihan erilaiseksi, kuin esim Helsingistä Tukholmaan reissaavien botskien hyttiverhojen tuoma tunnelma. En olisi ikinä uskonut edes kiinnittävän moiseen huomiota, mutta näemmä kiinnitin kuitenkin, kun asia oli tehty niin hyvin.

Muistan edelleen järkytyksen, kun lasten saamisen myötä olin ensimmäisen kerran Tukholman risteilyllä ja selvinpäin reissatessa vasta tajusin, miten likaisia, kuluneita ja tuhnuisia laivat yleisilmeeltään ovat. Kokolattiamatot repsottaa ja leikkihuoneet näyttävät siltä, että joka pinnalla vaanii noro ja influenssa. Wasa Expressillä kaikki oli ainakin tällä hetkellä jotenkin tosi siistiä ja puhdasta. Lattiamatot eivät repsottaneet ja leikkipaikka oli tosi siisti. Unohdin jopa juosta koko ajan käsidesipullo kourassa lasten perässä. Laivalla ei nähty ensimmäistäkään humalaista ihmistä. Toki kyseessä oli päivälaiva, mutta esimerkiksi Tallinnaan reissatessa on aivan sama, miten aikaisella laivalla menee, aina siellä joku jo kännissä on. Tunnelma oli siis aivan omaa luokkaansa. Ihmiset olivat siellä siirtymässä paikasta A paikkaan B, eivät hamstraamassa kaljaa. Wikipedia tietää kertoa, että Wasa Expressiin mahtuisi 1500 ihmistä, mutta se on rekisteröity vain 600 matkustajalle. Tämä näkyi ainakin siinä, että istumapaikkoja riitti joka kahvilassa ja kuppilassa ja aurinkokannella. Me oltiin varattu hytti, mutta täällä olisi mahtunut kyllä hilluun yleisissä tiloissakin ilman sitä järjetöntä istumapaikkojen varaamista, mihin esim Tallinnan laivoilla on totuttu.



Matka-aika oli jotain nelisen tuntia. Buffetit oli jo täyteen varattuja siinä vaiheessa, kun omaa reissuamme varattiin, joten aika kului ihan vain pallomeressä leikkiessä, kannella hengaillessa ihanan lämpöisessä merituulessa, ostoksia tehdessä ja hytissä koomatessa.






Diginatiiveilta lapsilta ja nettiaddikteilta aikuisilta iso kiitos myös siitä, että laivalla oli wifi, joka oikeasti myös jopa toimi (jos vertaa niihin Helsinki-Tukholma -laivoihin, joissa ollaan viime vuosina reissattu ja kärsitty valtavista vieroitusoireista, kun wifiä ei ole tai se ei toimi ja kännykässä ei ole kenttää). Täällä ensinnäkin koko matkan ajan toimi mobiilidata joko Ruotsin tai Suomen verkossa ja sen lisäksi laivalla oli wifi, jota sai käyttää puoli tuntia ilmaiseksi tai ostaa kolmella eurolla käyttöoikeuden koko matkan ajaksi. Itse vetelin mobiilidatalla, mutta lasten tableteissa oli se wifi, eikä heidän suustaan kuulunut lainkaan valitusta siitä, että youtube pätkii. 2- ja 6-vuotiaat koekaniinit siis totesivat verkon käyttökelpoiseksi.


Meistä siis tuli ihan Wasalinefaneja.

Vaasassa lapset olivat nukahtaneet jo ennen kuin saatiin auto ajettua laivasta ulos. Parin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin jo mummun lihapatojen äärellä. Väsyneinä ja hikisinä, mutta onnellisina.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tietomaa

Terveisiä suorastaan paahteisesta Oulusta! Oltiin suunniteltu erinäisiä ulkoaktiviteetteja (mm Nallikarissa uiminen) mitä tehtäisiin Oulussa iltaisin, kun päivät treffataan miehen ja lasten lähisukulaisia. Niin nyt kuitenkin kävi, että täällä on niin järkyttävä helle, että ei kertakaikkiaan pystytä oleen ulkona. Eilen oltiin ehkä 10 minuuttia leikkipuistossa ja sekin oli liikaa. Niinpä hakeuduttiin sisätiloihin ja otettiin kohteeksi Tiedekeskus Tietomaa. Kovin viileätä ei sielläkään kyllä ollut ja osa aktiviteeteista oli niin liikunnallisia, että nestehukalta ja hikinääntymiseltä ei sielläkään säästytty, mutta sentään auringonpistokselta ja ihon palamiselta vältyttiin.


Meillä oli vielä tuoreessa muistissa Heureka Vantaalla, kun kävimme siellä toukokuussa Kehäratareilimme yhteydessä. Jonkun verran oli samoja juttuja, mutta ei kuitenkaan liikaa. Ja kyllähän sitä fakiirin pedillä kelpaa köllötellä useammankin kerran, ei sillä. Väkisinkin tuli kuitenkin vertailtua ja ennakkoasenteenihan tietenkin oli, että tottakai Heureka on se isoin ja paras Suomessa. Pakko kuitenkin myöntää, vaikka vantaalainen olenkin, mutta sentään entinen oululainen, että taisin tykätä Tietomaasta aavistuksen verran enemmän. Näissä vertailuissahan tottakai vaikuttaa ihan älyttömän paljon se, millaiset vaihtuvat näyttelyt sattuu oleen vierailun aikana ja tällä kertaa Tietomaa taisi vetää vähän pidemmän korren, sillä Heurekan vaihtuvat näyttelyt olivat tänä keväänä vähän tylsiä lapsille (tosin ulkoalueesta kyllä plussaa Heurekan suuntaan).


Meillä oli tosi kivaa Tietomaassa toki siitäkin syystä, että oltiin siellä kolme viimeistä tuntia ennen sulkemista ja ulkona tosiaan (liiankin) hieno ilma, joten ihmiset varmaan mieluummin meni sinne Nallikariin kuin tiedekeskukseen. Näin ollen meidän ei tarvinnut jonotella päästäksemme kokeileen juttuja, vaan kaikkeen sai mennä tappelematta vuoroista muuta kuin oman perheen kesken.



Aluksi tuntui, että oli taas kerran virhe lähteä yhtään minnekään kun lapset vaan huusivat ja kitisivät ja juoksivat paikasta toiseen keskittymättä yhtään mihinkään kahta sekuntia pidempään. Siinä vaiheessa olisikin ollut helppo luovuttaa, mutta onneksi kokemusta näistä tilanteista on jo kertynyt ja kun sitkeästi vain yritettiin, niin lapset lopulta malttoivat tosi hyvin, kun vaan ensin olivat saaneet kauhean metelin kanssa "juosten kusta" tiedekeskuksen kertaalleen läpi. Uusi kierros uusilla hermoilla ja lapset malttoivat jopa kokeilla, miten varovasti ja hiljaa pystyivät hiipiin radan pelästyttämättä virtuaalisia nukkuvia eläimiä.

Taikahiekkalaatikolla vähän harmitti, kun lapioita oli vain yksi, mutta maan muovaaminen onnistui käsinkin ja rakennettiin hienoja vuoristoja, saaria ja jokiuomia.


Saatoin kiljahtaa riemusta päästessäni tekeen yksinkertaisia sähkökytkentöjä. Ylimmän kerroksen jutut olivat muutenkin tosi hauskoja. Oli mäkihyppysimulaattori, ahterilla pumpattavaa koripalloa, tanssimattoa ja ihan kaikkea mahdollista, missä hiki virtasi kun oma hyvin harvoin esiin nouseva kilpailuvietti nosti päätään ja piti päästä aina parempiin suorituksiin.



Musiikkihommat olivat kivoja myös. Sopivan kivoja niin taaperoikäiselle kuin aikuisillekin. Ei nimittäin ollut meidän 2-vuotias suinkaan perheen ainoa, joka halusi lyödä rumpua mahdollisimman monta kertaa 10 sekunnin aikana.


Meillä oli kyllä hurjan hauskaa ja helposti olisi vierähtänyt enemmänkin aikaa. Nytkin jäi leffa katsomatta ja muutama simulaattori vielä kokeilematta.