Vauvanpeitosta aikuisten peitoksi

Viime vuoden elokuussa esittelin jämälangoista neulomani kansainvälisen neulepodcasthitin, eli the coziest memory blanketin (ohje: the coziest memory). Tein siitä vaunupeittokokoisen ja se on kulkenut rattaiden mukana vuoden päivät. Sillä on peitelty taaperoa päiväunille, mutta myös käytetty istuinalustana jäisillä puistonpenkeillä ja keväisillä hetken mielijohteesta pidetyillä eväsretkillä. Peiton alkuperäinen idea kerätä muistoja jämälankojen muodossa on poikinut ison määrän muistoja ihan peittonakin. Ja tänä syksynä puistelin siitä enimmät havunneulaset, hanhenpaskat ja kuivuneet rusinat ja aloin neuloa siihen täydennystä. Olihan se toki ehtinyt jo hieman nuhjaantua, mutta kuitenkin yllättävän vähän. Siitä tulee joskus isona aikuisten kokoinen torkkupeitto sohvalle. Ja mikäs sen mukavampi muisto ihanien jämälankaneliöiden seassa, kuin aikoinaan taaperon rataspeittona toiminut alakulma!

Alla oleva kuva viime syksyltä.

Malli on kyllä siitä ihana, että peittoa voi jatkaa loputtomiin ilman mitään palojen yhteenompelemista. Siitä vaan poimit reunasta uudet silmukat ja taas mennään.

Yllättävän paljon oli kertynyt uusia jämiä tästä paksuusluokasta vuoden aikana. Ja sainpa minä aivan ihania minivyyhtejä myös Memman puikkoilujen Emmalta neulepodcastmiitissä. Muistoja muistoja, oi että tästä peitosta tulee niiiiiin ihana!

Jokunen vuosi tässä voi kuitenkin vierähtää ennen kuin peitto on valmis. Yhden palan neulomiseen 2,5 mm puikoilla 23 silmukkaa per aloitusreuna, menee rapiat 40 minuuttia. Olisi ehkä ollut parempi olla kellottamatta. Nyt en voi olla ajattelematta, miten paljon tämän eteen on tikutettu ja miten paljon se vaatii aikaa tullakseen joskus valmiiksi. Eipä näitä neulomishommia kyllä kannata muutenkaan kellottaa tai ylipäätään järjellä ajatella.

Unelmien käsityöt, numero 2

Niin kuulkaas kävi, että Kotivinkin tekijöiden uuden kässälehden, Unelmien Käsityöt, tänään ilmestyneessä toisessa numerossa on Bloggajan kotona -palstalla aika tuttu naama!

Aivan mahdottoman hienoa, ei voi muuta sanoa!

Lehdessä on lisäksi kirjoittamani ohje taaperon säärystimiin, joissa on käytetty raidoituksessa rikottua helmineuletta.

En koko juttua tähän kopioi, joten käykää ostamassa lehti, se maksaa vain 5,90 € ja siinä on paljon muutakin kivaa ja juttu myös iki-ihanasta Neulistista Missä neuloimme kerran -blogista. Lehden parasta antia onkin kaikkien käsityöohjeiden lisäksi se, että siinä on myös luettavaa. Ensimmäisestä numerosta bloggasinkin helmikuussa. Harmi, että tämä ilmestyy vain kaksi kertaa vuodessa, mutta onneksi edes silloin!

Taaperon villalegginssit

Neuloin kesällä tyttärelle villalegginssit merinosukkalankajämistä (ja neulefestareiden iltajuhlasta saaduista minivyyhdeistä). Tykkään käyttää lapsilla villahousuja syksyisin ja leudoilla talvikeleillä esim kaupungilla ulkohousuina, mutta nämä menevät toki paljaalle ihollekin välihousuiksi. Yritin löytää sopivaa villalegginssiohjetta fingering-paksuiselle langalle siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaikki olivat baggymallisia ja itse halusin nimenomaan sellaiset, joissa on vastaavanlainen rakenne, kuin ihan ommelluissakin legginsseissä eli eivät pussittaisi, vaan istuisivat hyvin. Sellainen ohje löytyi kyllä paksummalle langalle, mutta sellaista en kaivannut. Eihän se auttanut kuin kehitellä itse. Pakkasin jämänöttöset ja yhdet sopivan kokoiset legginssit kesäloman automatkalle mukaan ja aloin neuloa. Tein ensin nilkkaresorin ja lähdin siitä ylöspäin. Mittailin työn edetessä valmiista leggareista, miten tiheään pitää tehdä lisäyksiä, jotta leveys natsaa ja sitten ne haaralisäykset ja vähennykset. Tein molemmat lahkeet erikseen ja haaramuotoilujen jälkeen otin samoille puikoille, mutta en kuitenkaan neulonut pyörönä, sillä halusin raitojen menevän siten, kuin olisivat erikseen neulotut, joten tein intarsialla etupuolen ja taakse ompelin sauman. Ja sitten toki sieltä haarasta piti ommella pienet pätkät joka suuntaan. Ensin tuntui, että tein vyötäröstä liian korkean, mutta ei se sitten käytössä ollutkaan yhtään liian korkea. Löysähkön kumpparin vuoksi ne kuvissa kuitenkin pussittivat, kun en älynnyt juuri ennen kuvan ottamista nostaa vyötäröä kainaloihin. Hyvät housut niistä tuli, nilkkaresori jäi aavistuksen verran tiukaksi, mutta sekin saattaa kyllä lörpähtää tässä ajan kanssa.

Niin kivaa kun olisikin jakaa tässä samassa yhteydessä ohje näihin omasta mielestäni juuri oikeanlaisiin villaleggareihin, mutta en nyt kyllä lainkaan muista, minne ne muistiinpanot silloin heinäkuussa kirjasin, heh. Ja ehkä haluaisin neuloa vielä toiset vähän parannellummat versiot. Saas nähdä, että ehdinkö koskaan.

Tyttären pipo on myös uusi ja itse ommeltu. Nuppu Print Companyn Sydäntalvi-trikoosta.

Paras syntymäpäivälahja itselleni: box of socks eli laatikollinen itse neulomiani villasukkia

Olenkin tässä pitkin vuotta kertonut neulovani itselleni syntymäpäivälahjaksi laatikollista sukkia. Box of socks -idea on alunperin jostain ulkomaalaisen neulepodcastin knit-alongista, mutta itse neuloin oman laatikolliseni ihan vain itse itsekseni.

Nyt siis on semmoinen tilanne, että syntymäpäiväni on aivan nurkan takana, enkä ehdi enempää sukkia laatikkoon ennen sitä neuloa, eikä tästä kyllä meinaa kansi kiinni mahtua enää muutenkaan. Joten eiköhän avata laatikko ja käydään vielä läpi, mitä tulikaan neulottua. 

Sukkia oli laatikossa yhteensä kymmenen paria. Yhdet paksut, yhdet keskipaksut ja loput ohuita.

Kuulostaa paljolta, mutta viime vuosina en ole käyttänyt juurikaan mitään muita sukkia, kuin villaisia (tai sitten ollut paljain varpain), joten kyllähän niitä tarvitaan. Lisäksi osa vanhoista sukista on jo niin kulahtaneita, että vaihdan ne mielelläni jo uusiin. Rikki en villasukkiani ole tähän päivään mennessä saanut, mutta huonon näköisiksi osa on mennyt muuten vain. Ja osa toki jäänyt tässä vuosien varrella pieneksikin, jalka kun on molempien raskauksien myötä kasvanut. Eli sukkavaraston uusiminen oli myös ihan tarvelähtöinenkin juttu.

Kertauksen vuoksi kuvat joka sukkaparista omista blogipostauksistaan:

Perussukat / Create with Adlibris Socki (saatu blogin kautta) / 3,5 mm

Vanilla is the New Black / Lanitium ex machina Basic Merino Sock / 2,5 mm

Monkey / Hjertegarn Sock 4 / 3 mm

Perussukat / itse värjätty sukkalankku (pohja saatu blogin kautta) / 2,5 mm

Raitasukat / Kässäkerho pom pom BFL sock ja Sukka-Puffa säihky / 2,5 mm

Perussukat / itse värjätty Gjestal Maija / 3 mm

Perussukat / La Fée Fil / 2,75 mm

Hermione's everyday socks / Drops Fabel / 2,5 mm

Jämälankasukat / 2,5 mm

Perussukat / Handun sukkalankku / 2,5 mm

Aikomuksena oli neuloa vielä jämälankasukat vihreistä ja sinisistä jämistä, mutta niitä en nyt ehtinyt tähän laatikkoon. Onneksi itselleen voi neuloa sukkia toki synttärin jälkeenkin. Pari päivää pitää vielä odotella, ennen kuin voin vetäistä sukat tästä laatikosta jalkaani, mutta sitten lähtee!

Viime hetken lahjaidea: rusettipanta

Mennään tänään juhliin 2-vuotiasta pikkuneitiä ja eilen kävin paikallisessa lelukaupassa ja marketissa etsimässä sopivaa lahjaa, mutta en kertakaikkiaan löytänyt MITÄÄN kivaa sellaisesta hintaluokasta, mikä olisi sopiva kaverisynttäreille. Olin jo menemässä kirjakaupan suuntaan kunnes keksin, että voisinhan mä äkkiä jotain neuloakin. Vaikka tosi söpöt villasukat! No, sitten oma 2-vuotias pikkuneitimme sairastui ja ilta meni taas vaihteeksi päivystyksessä. Kun viimein sain lasten mentyä nukkumaan puikot käteeni puoli yhdeltätoista illalla, tajusin, että en mitenkään ehdi neuloa enää mitään tosi söpöjä sukkia. Joo ei.

Usein ärsyttää se, miten ihmiset, jotka eivät itse paljoa, jos ollenkaan, neulo, kuvittelevat, että tämmöinen neuleharrastaja tekee tosi nopeasti mitä vaan. Ei, se itse neulomisliike ei välttämättä tapahdu yhtään sen nopeammin, kuin harvoin neulovaltakaan. Me vaan ollaan sen verran pimeitä, että ollaan valmiita uhraan neulomiselle ehkä vähän liiankin paljon aikaa vuorokaudesta, koska se on niin kivaa. Tällä kertaa sorruin kuitenkin itsekin luuleen, että äkkiäkös minä nyt yhden rusettipannan neulon. Max kahden tunnin homma (hah!). Ainut tähän projektiin soveltuva lanka, jonka varastoistani löysin, oli tietenkin fingering-paksuista (Drops baby merino), eikä mitään itsestään neuloutuvaa megapaksua höttöä. Ja aina oikein -neule on hidastempoista, vaikka se venyykin mahdottomasti. Siinä vaiheessa kun olin neulonut sen "max kaksi tuntia", en ollut vielä edes puolivälissä. Oli pakko mennä nukkuun.

Aamulla jatkoin projektia, enkä ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että ehdin saada pannan valmiiksi ennen kuin pitää jo lähteä synttäreille. Valmista kuitenkin onneksi lopulta tuli.

Jäi vielä tunti aikaa ennen synttäreille lähtöä! Tosin tämä mallina toiminut oma 2-vuotiaamme jää toki kotiin sairastaan isin kanssa.

Tällaisen pannan ohje löytyy ainakin Naurava Nappi -blogista. Itse sovelsin ajan puutteen vuoksi ja tein rusetin yksinkertaisena, mutta kaksinkertaisella langalla sen sijaan, että olisin neulonut siitä kaksinkertaisen kappaleen yksinkertaisella langalla. Muuten taisin tehdä samalla tavalla, mitä nyt vaan silmukkamäärät olivat eriäviä käsialaerojen vuoksi.

Puikkomaisterin pipokirja

Kirja saatu kustantajalta (Moreeni)

Nyt jo perinteeksi muodostunut joka syksyinen Puikkomaisterin (Tiina Kaarela) uusi kirja on taas täällä. Viime vuonna ihailtiin lapaskirjaa, sitä edellisenä sukkakirjaa ja nyt pukkaa pipoa. Perinteeksi on näemmä muodostunut myös se, että mun arvostelukappaleeni hävisi postissa (tai ehkä palautuu lähettäjälle, tiedäpä sitä sitten). Tämä kävi siis myös sen Virkkuri 4:n kanssa, vaikka eri kustantamoista kyse. Yhteisenä tekijänä vain tittidii, Posti. Mutta joo, nyt vihdoin ja viimein olen kirjan saanut hyppysiini ja eihän sitä taaskaan voi muuta todeta, kuin vau! Tiesin jo kokemuksesta (ja kansikuvasta), että omaperäistä, upeeta settiä on luvassa ja pettyä ei tarvinnut.

Minusta taitaa olla kuoriutunut iän myötä vähän tylsimys, koska valitsin kuviin niitä kaikista vähiten räväköitä malleja. Kirjasta löytyy siis myös hillittyä. Alkuteksteissä Puikkomaisteri mainitsee, että hänellä on ollut vaikeuksia saada pipoista oikean kokoisia, niinpä hän suunntteli osaan pipoista aloituksen siten, että ensin neulotaan poikittain pipon suu ja siitä sitten jatketaan ylöspäin. Mahtavaa! Sillä minulla on juurikin sama ongelma. Aion ehdottomasti kokeilla jotain tällä tyylillä tehtyä pipoa. Todennäköisesti tätä alapuolella olevassa kuvassa näkyvää Veeraa, mikä on nimetty neulesuunnittelija Veera Välimäen mukaan.

Pakko mainita, että pipojen lisäksi inspiraatiota tarjoavat myös mallien vaatteet! En löytänyt tästä alapuolen kuvasta tarkempia tietoja tuosta paidasta, mutta keltaisen kankaan tunnistin heti, olen sitä himoinnut itsekin, mutta pelännyt miten se sopisi esimerkiksi mekon kokoisena asiana minulle, mutta hei, voi ommella vaikka vain pelkät hihansuut! Pikkuisen meni nyt sivuraiteille tämä neulekirjan esittely...

Mallien vaatteista oli kyllä kerrottu yleisesti ottaen paljon ja hyvin. Meiju knits on lainannut kuvauksiin villapaitoja ja -takkeja.

Epäsymmetrisen Paula-pipon (kuva alla) haluaisin myös neuloa, sillä sen tarina on hulvaton ja voisin hyvin kuvitella, että niin kävisi myös minulle. Pipo on nimittäin saanut alkunsa siitä, että Tiina oli kyllästynyt jonkin huivin neulomiseen heti alkumetreillä ja sen ympärysmitta oli ollut juuri sopiva pipoksi, joten hän oli tehnyt siitä pipon. Sitä käyttäessä oli kyselty ohjetta, joten sellainen tuli nyt kirjaan. Aivan mahtavaa!

Kirjan tekstejä ja tarinoita on mukava lukea, tykkään, että on muutakin, kuin pelkät ohjeet. Ja tässäkään ei siis tosiaan perussilmukoita kerrata, vaan oletetaan, että semmoiset jo osaa, kun tähän opukseen tarttuu. Haastetta löytyy, mutta onneksi myös jokunen vähän simppelimmän oloinen. Vaikka enhän minä mikään pelkuri ole, kai sitä ohjeen kanssa pystyy ihan mihin vaan!

Taidan pari iltaa vielä ihan vain selailla, ihailla ja lukea ja sitten vasta alkaa vakavasti harkitseen pipon puikoille ottamista.

Talomuseo Glims

Tihkusateista päivää vietimme tänään Espoossa. Se onkin aina eksoottista, sillä jostain syystä tuo naapurikaupunki on paikka, jossa harvoin tulee käytyä. Itse asiassa kävin kyllä Espoossa viimeksi viikko sitten taaperon kanssa keskellä yötä, Jorvin sairaalan lasten päivystyksessä. Siitä muistuikin mieleeni Jorvin vieressä oleva Talomuseo Glims ja nyt sitten päätimme käydä siellä.

Glimsiä on moni meille suositellutkin, mutta jostain syystä nyt vasta saatiin tartuttua vihjeeseen. Talomuseo on nimenä kyllä aika hämäävä, kuvittelin, että siellä olisi taloja ja asuntoja eri vuosikymmeniltä (vähän kuin Helsingin Työväenasuntomuseossa, josta bloggasin vuosi sitten), mutta se olikin enemmän kotiseutumuseotyyppinen, eli periaatteessa vain yksi asuinrakennus ja sitten piha täynnä riihiä, aittoja, navettoja, talleja yms.

Koiramäestä ja Eemeleistä tutut esineet ja jutut eivät lapsia enää juurikaan hätkäyttäneet, nyt kun ollaan lyhyen ajan sisällä ihmetelty vastaavaa esineistöä niin Ähtärin kotieläintilalla, kuin Suomen kansallismuseon vintillä. Näistä molemmissa välineitä sai myös kokeilla, täällä Glimsissä pääosin ei saanut. Jyviä sai myllätä ja lehmän kelloja kilkutella, mutta suurin osa tavaroista oli vain katseltavissa, ei koskettavissa. 5-vuotiaan museokriitikon mielestä siis ihan Scheisse museo. Itse tykkäsin kyllä. Olin kyllä aika yllättynyt lapsen kommentista, sillä ollaan me ennenkin käyty museoissa, joissa ei ole ollut käytännössä mitään toiminnallista esillä, mutta lapsi on ollut silti aivan innoissaan. Tässä saattoi nyt vähän painaa pettymys siitä, että poika luuli pääsevänsä taas Lelumuseoon, Espoosta kun oli kyse.

En ole varma, että olisiko täällä ollut kesällä enemmänkin eläimiä, laitumia kun oli alueella sen verran paljon. Nyt kuitenkin bongattiin vain kanoja ja kukko. Mutta niissäkin riitti kyllä katseltavaa.

Alueen kahvilasta ostettiin retkipullat.

Me vingutimme museokorttejamme, mutta normaalitapauksessa aikuisten lippu on 4 euroa ja alaikäiset ilmaiseksi. Itse voisin ehdottomasti mennä toistekin (varsinkin, jos siellä on joskus enemmänkin kotieläimiä), mutta esikoista joutunee hetken suostutteleen.