Tai voi olla että itse ostin tämän joulupukin maksukortilla Tukholmasta mutta joka tapauksessa, aattona kuorin käärepapereista Fine Little Day -kirjan. Tajusin jossain vaiheessa kun ensi kertaa kuulin tämän kirjan ilmestyneen että ei helkkari, en ole pariin vuoteen tainnut lukea kyseistä blogia! Ja nyt vasta kirjasta kuvia ottaessani tajusin että miksi tuo ihana ruotsalaisblogi jäi pitkäksi aikaa lukematta. Se kun google reader lopetettiin. Siinä meni ihan kaikki ulkomaalaiset blogit seurannasta koska en saanut heti aikaiseksi liittyä mihinkään vaihtoehtoiseen blogien luku -palveluun (kotimaiset seuraan Blogilistalta koska olen jämähtänyt siihen vuodelta 2005 tms ja olen vähän kalkkis). Nyt täytynee ehdottomasti ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain tai muistaa sitten muuten vaan lukea esim Fine Little Dayta.
Joka tapauksessa, kirja on nyt ja se on kovin inspiroiva. Ei ole ehkä jäänyt epäselväksi että rakastan inspiskirjoja. Ja jos joskus itse tekisin kirjan, se olisi mieluiten nimeomaan inspiskirja koska kokonaisia ohjeita on tosi tympeä kirjoittaa ja itse soveltaen nyt vaan yleensä tulee muutenkin parempia. Toki poikkeuksiakin on (eli todellakin tarvitsen tarkkoja ohjeita sellaisiin asioihin joista en edes tiedä miten alottaisi saatika jatkaisi mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitin).
Näyttääpä mielenkiintoiselta! Pitää etsiä jostain tutkittavaksi. Oma joululahja, kun on vielä hankinnassa..
VastaaPoistaTämä on just tällainen ihana mitä on kiva selailla :)
PoistaSulla on ollut NIIN hyvä pukki! Minä suunnistan nyt verkkokaupoille, tuo on saatava.
VastaaPoistaNiin on! Hyvä pukki kun tuo mitä ite valkkaa ;D Ja oli muutkin hyviä, ei sillä! :D
PoistaOih mikä kirja!
VastaaPoistaEhdit ensin :) siis kertomaan tästä ihanasta kirjasta täällä :)) olen ihan haltioissani lukenut sitä :)) kaunis - niin kaunis:)
VastaaPoistaSe on kyllä kovin kaunis!
PoistaGoogle readerin loppuminen oli kyllä katastrofi. nyt käytän lukemiseen Feedlya. Suosittelen lämpimästi kaikille. Se toimii hyvin myös puhelimella.
VastaaPoistaMulle on suositeltu tuota paljon mutta jotenkin ei vaan ole saanut aikaiseksi ottaa käyttöön :P
PoistaOi, oi, sinulla on tämä ihana kirja! Olen itse seurannut Fine Little Dayn postauksia Instagramissa muutamia viikkoja ja tuo kirja on hankintalistoilla. Pitääkin tämän inspiroivan postauksesi myötä lähteä sitä verkosta etsimään saman tien. Oikein hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaMäkin klikkasin nyt FLD:n seurantaan instagramissa, jee! :)
PoistaNäyttää tosi kauniilta, luulen että tykkäisin.
VastaaPoista:)
Poista