Sivut

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ergonomisempien virkkuukoukkujen täydennystä

Joulun aikaan, kuten perinteisiini kuuluu (pääsiäisen ja juhannuksen lisäksi), kävin Lankatalo Tapion kaupassa hamstraamassa lankaa. Toisin kuin eräässä nimeltämainitsemattomassa Helsingin lankakaupassa (joka jälleenmyy Dropsia), on aina hyllyt tyhjänä niiltä osin mitä olisi tarvinnut, täällä en ole koskaan törmännyt käsitteeseen "ei ole". Sen lisäksi että toisin kuin Helsingin lankakaupoissa, täältä saa saman katon alta Dropsin lisäksi myös Gjestalin Jannea ja Maijaa jotka ovat myöskin lempparilistallani. Ja kolmantena erittäin pätevänä syynä on myös kaupan aivan valtava koko ja valikoima joten heräteostoksiltakaan ei oikein pysty välttyyn.

Olin siis täydentämässä lankavarastojani ja kassan vieressä näin jotain mikä sai leukani putoaan. Dropsin ergovartisia virkkuukoukkuja noin 2 euroa kappaleelta. Siitä mitä hemmettiä oikeesti? Olen suunnitellut vaihtavani kaikki virkkuukoukut noihin parempivartisiin koska ne ohuet jotka painavat kokonumeron peukalonahkaani, ovat vaan niin perseestä. Mutta koukkuja on pitänyt ostaa tosiaan pikkuhiljaa ja säästeliäästi koska ne maksaa NOIN KYMPIN KAPPALE! En muistanut siltä istumalta ihan tarkalleen minkä kokoiset (helkkari kymmenen euron) koukut mulla oli entuudestaan joten ostin tällä kertaa vain kolme, joista olin varma että puuttuu. Mutta voin kertoa että asiaan palataan vielä.



Vaikka tulihan näistäkin aika kattava kokoelma jo.



Vanhat koukut joutaakin sitten kirppissäkkiin. Tosiaan nuo tavalliset koukut kalvaa sormeni verille ja muoviset glitterkoukut napsuvat poikki semmosta tahtia että ne ei selkeästikään ole ihan mun voimille tarkoitettuja.


Pitäisi varmaan puikkoihinkin paneutua mutta tuo maljakollinen värikkäitä asioita on vaan niin ilo silmälle että ehkä pidän kokoelmani.

26 kommenttia:

  1. Voi miten makeita - minulle kyllä kelpais nuo vanhatkin :) Myytkö :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy yksi 10 mm jättää itelleni kun siitä ei ole ergoversiota vielä mutta loput saat kyllä (edullisesti), laita s.postia, osoite on tuossa sivupalkissa :)

      Poista
  2. Ohhoh, onpa edullisia! Ja nuohan on lähes samanlaisia, ku ne toisen merkin vastaavat. Niitä toisia ostin kesällä(?) setin ja parit irtokoukut, mutta ne oli alessakin kalliimpia, ku nuo sun löytämät Dropsit :D

    Tuonne Lankatalolle kun pääsis joskus käymään.. Lankavassa (ent. Kauhavan kangasaitta) oon kaks kertaa käyny ja sekin on jo kokemus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja näissä oli musta vielä kivempi sellainen pikkuisen nahkea pinta verrattuna niihin toisiin kalliisiin. Tosin en mä näillä mitään suurempaa ole vielä virkannut, kokeillut vaan.

      Mä taas en ole käynyt Lankavassa, tuo Tapsan kauppa on niin paljon lähempänä tukikohtaamme :D

      Poista
  3. Hauska värit niin koukuissa kuin puikoissakin! Ai, sulla on linnunpönttö seinällä, hauska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on linnunpöntöksi naamioitu sähkökaappi, sopii lintumetsätapettiin paremmin niin :)

      Poista
  4. Hyviä löytöjä ja vieläpä kauniita koukkuja :) Sinulla näkyy olevan useanlaisia ergonomisia koukkuja, onko niissä eroja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo hammasharjan muotoinen on tietty vähän erilainen käteen kuin nuo muut mutta kaikista oon kyllä tykännyt (tosin noita uusia Dropsin koukkuja en ole ehtinyt vielä kovin paljoa käyttään).

      Poista
  5. Kyllä mun vaan täytyy valjastaa joku ajamaan mut tuonne asap :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. On :) Mukavaa kun kauneus ja käytettävyys samassa koukussa.

      Poista
  7. Jestas, miten noin halpoja koukut voivat olla?
    Itselläni on myös ergonomiset koukut (Clover ja Knitpro) ja tykkään ergonomisista koukuista.
    Täytyy kertoa muille tuosta edullisesta koukusta.

    VastaaPoista
  8. Onpa tosiaan nättejä koukkuja ja puikkoja! Pitääkin itsekin tutustua noihin koukkuihin, kun minullakin on se ongelma, että virkkaamisen jälkeen peukusta löytyy koukun kokonumero ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on todella inhottavaa kun se kokonumero syöpyy peukaloon :D

      Poista
  9. Tiesitkö että clover merkillä on myös ergonominen koko 10?
    Mutta se on kyllä kalliimmasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan niitä, on varmaan tuolla Dropsillakin mutta en ostanut kaikki kokoja kerralla kun en varmaksi muistanut mitä mulla oli jo kotona valmiiksi.

      Poista
  10. En tiedä saanko näin linkata mutta menköön
    ;-)

    https://m.facebook.com/clovervirknalar/photos/a.478308092296507.1073741827.478301078963875/583923111735004/?type=1&source=49

    VastaaPoista
  11. Luin blogisi alusta alkaen ja sain vallan mahottomasti ideoita ja hyvän mielen, oot paras!:) (mut mitä mä nyt luen!?)

    VastaaPoista
  12. Mäkin oon saanu jo useemman noista glitterkoukuista katki. Eivät taida olla käyttöä varten. Tosin mä saan taivutettua sukkapuikotkin mutkalle ihan vaan peruskäytössä, joten ehkä tekijässäkin on vikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin taivuttelen puikkoja mutkalle, puiset ja muoviset katki asti, kuten nuo koukutkin.

      Poista
  13. Mistä ergonomisista virkkuukoukuista pidät eniten? Minulla on pelkästään "perinteisiä", teräksisiä ja glittermuovisia Addin koukkuja. Tahtoisin hankkia hyvät virkkuukoukut, mutta en tiedä, mihin kannattaisi sijoittaa, kun niin monenlaista on tarjolla.
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei ole kyllä mikään noussut erityisesti suosikiksi, tykkään käyttää näitä kaikkia!

      Poista