Kävin aamulla messukeskuksessa bloggaajapassilla, lähinnä Lapsimessut kiikarissa vaikkakin toki kiersimme myös kädentaitopuolen todeten jälleen kerran että ne on tosiaan vain valmiiden tavaroiden messut höystettynä korttiaskartelulla eli ei mitään minua kiinnostavaa. Näin niin kuin kärjistettynä. Lapsimessujen puolellahan oli sitten vaikka ja mitä ihania kankaita mutta pystyin hillitsemään itseni enkä ostanut metriäkään kun ei nyt ihan akuutisti ollut tarvetta.
Lapsimessut on kyllä tosi kivat ja varsinkin jos menee ilman lasta ja heti aamuysiltä kun suuret massat eivät ole vielä täyttäneet halleja. Aika vähän jaksoin tarrojen ja karkkien perässä juosta vaan suoritin ostoksia. No okei, Onni-välipalaa kävin hakemassa koska se on niin jees.
Mainion ruudulliset blogihousut ovat kyllä himotuttaneet huolella (vaikka pienin koko onkin vielä vähän liian iso). En vaan ole malttanut ostaa niin kalliita pierucollareita lapselle. Messuilla oli halvemmalla ja sain juuri ja juuri kasaan tarvittavan määrän käteistä. Taktinen veto unohtaa käydä ottopisteellä niin ei sitten niin lähde mopo käsistä kun joka paikassa ei se pankkikortti kelpaa. Housuihin mätsääkin sitten täydellisesti Verson puodin päärynäpaita. Ostin myös uuden Mehujehun koska monesti on ollut tilanne että toinenkin olisi tarpeen.
Outletexpon puolelta hankin pojalle Feelmaxin paljasjalkakengät ja itsellenikin olen jo vuoden päivät moisia haaveillut mutta tuollakin kaikki oli niin rumia. Kävin kotimatkalla urheiluliikkeessä ja aivan uskomatonta mutta totta, siellä oli juuri yhdet ainoat hienot paljasjalkakengät ja juuri minun koossani vaikka yleensä juuri ne on kenkävalikoimista aina loppu. Ja nekin oli puoleen hintaan!!! Aijai, mahtavaa!

Ai kamalaa, onneksi tiistaina on palkkapäivä!
Mulla on nuo samat Merrellin sandaalit. Keltaisena. IHan parhaat <3
VastaaPoistaOi, oispa ollu keltaset! Mutta nuo mustat sopii kyllä sitten joka paikkaan, mulla on liian vähän mustia kenkiä :D
PoistaOotpa tehny löytöjä! Ootko käyttäny aiemmin paljasjalkakenkiä lapselle?
VastaaPoistaEn ole aiemmin käyttänyt, viime kesänä kun hän ei vielä kunnolla kävellyt niin en suuremmin sijoittanut kenkiin ja nyt on sitten talvella ollut talvikengät.
PoistaIhania löytöjä! Toi mehujehu on huikee!! harmi kun ei oo vielä omaa lasta, ja itte tulee harvemmin juotua mehutetrasta!
VastaaPoistaToi mehujehu on kyllä ihan superjuttu! Nyt kun meillä on niitä kaksi, jätettiin toinen autoon että siellä on aina yksi jos tarvitsee. Ei varmaan opi ikinä juomaan ilman sitä mutta väliäkös sillä sitten, eipähän suttaa xD
Poista