(Vaihdoin tähän päivännäöllä otetut kuvat mutta silittänyt en vieläkään!)
Koska olen aivan keltanokka päiväkotiin liittyvissä asioissa, en ollut ollenkaan tajunnut etukäteen varautua siihen että siellä on vappujuhlat jonne voi pukeutua. Kun asiasta viimein sain tietää, alkoi tietenkin hillitön stressaaminen puvusta vaikka kesken kaiken vouhottamisen tajusin ettei poika välttämättä edes ole menossa vappuaattona tarhaan! Kuitenkin kun sen ajatus mieleeni välähti, en voinut enää olla toteuttamatta. Tai no, melkein kyllä koska tietenkin kaikilla viime tingassa kauheella tohinalla aloitetuilla projekteilla on tapana mennä jollain tavoin pieleen mutta kun tyypit näki keskeneräisen haalarin, tsempattiin mua kovasti tekeen se valmiiksi. Iltavuoroviikkona on tietenkin älyttömän hankala ommella mitään kun aikaa ei yksinkertaisesti ole (iltakympin jälkeen en huomaavaisuussyistä juurikaan ompele koska tässä kerrostalossa ei tunneta käsitettä "äänieristys"), mutta jollain ihmeen keinolla sain kun sainkin aivan sikanopeassa ajassa nyhjästyä tyhjästä asun!.
Kyseessä on taaperon opiskelijahaalari ja tein sen lakanakankaasta ja tilkuista. Resori ja vetskari ovat uusia mutta ajattelin purkaa ne pois vapun jälkeen ja käyttää uudelleen myöhemmin. Silittämään en ruvennut tähän hätään.
Koska olen aivan keltanokka päiväkotiin liittyvissä asioissa, en ollut ollenkaan tajunnut etukäteen varautua siihen että siellä on vappujuhlat jonne voi pukeutua. Kun asiasta viimein sain tietää, alkoi tietenkin hillitön stressaaminen puvusta vaikka kesken kaiken vouhottamisen tajusin ettei poika välttämättä edes ole menossa vappuaattona tarhaan! Kuitenkin kun sen ajatus mieleeni välähti, en voinut enää olla toteuttamatta. Tai no, melkein kyllä koska tietenkin kaikilla viime tingassa kauheella tohinalla aloitetuilla projekteilla on tapana mennä jollain tavoin pieleen mutta kun tyypit näki keskeneräisen haalarin, tsempattiin mua kovasti tekeen se valmiiksi. Iltavuoroviikkona on tietenkin älyttömän hankala ommella mitään kun aikaa ei yksinkertaisesti ole (iltakympin jälkeen en huomaavaisuussyistä juurikaan ompele koska tässä kerrostalossa ei tunneta käsitettä "äänieristys"), mutta jollain ihmeen keinolla sain kun sainkin aivan sikanopeassa ajassa nyhjästyä tyhjästä asun!.
Ensi vuonna sitten jotain mitä lapsi mahdollisesti silloin jo osaa itse toivoa. Nyt mennään vielä aikuishuumorilla! (Joskin sovitusvaiheessa tyyppi tykästyi haalareihinsa niin että oli menossa nukkumaan ne päällän. Ihan on vanhempiensa poika!)
Voi apuva miten ihana :'D
VastaaPoistaNo eikö olekin! :)
PoistaIhan mielettömän hieno idea! Miten sulla noita loistavia ideoita riittääkin!! :-)
VastaaPoistaKiitos! Tää vaan tupsahti jostain!!!
PoistaMIELETÖN!!!!! :) Ihan huippu, kyllä sinä kaikkea keksit! Mukavaa vappua sinulle ja perheellesi!
VastaaPoistaKiitos! Ja kiitos samoin! :)
PoistaSuper päheet!! Mistä mä äkkiä tekaisisin mun 7kk vanhalle tytölle samanlaiset?! Sulta tulee kyllä parhaimmat ideat.
VastaaPoistaTee jostain yöhaalarista vaikka!
PoistaIhan huikee idis ja taatusti ainutlaatuinen :)
VastaaPoistaMinustakin huikee! :)
PoistaItse olen haaveillut, että joku vuosi tekisin lapsilleni vappuasut. Nooh, meikäläisen ompelutaidoilla ei sellaista varmaan koskaan valmistu. Tänäkin vuonna tyydyttiin valmiisiin supersankareihin, joita saa lelukaupoista. ;) Pääasia kai kuitenkin, että lapset ovat aivan innoissaan, kun saavat maskit ja valmiit lihakset puvun mukana. :D :D
VastaaPoistaJoo, lapsen riemuhan se pääasia on! :) Kyllä mäkin sitten ostan lelukaupan tekomuskelipuvun kun alkaa semmoiseen kiinnostustaan osoittaa :)
Poista:D Varmaan sadannen kerran, mutta mistä nää oikein keksit näin huiput ideat!? Ihan mahtava!
VastaaPoistaSe vaan tupsahti jostain kun angstasin että minkä puvun mä keksin! :D
PoistaNää on huikeet!
VastaaPoistaNiin on, kiitos! :)
PoistaOnpa hauska idea!
VastaaPoistaKiits! :)
PoistaVielä päähän ylioppilaslakki. =D
VastaaPoistaMun piti tehdä jokin tupsulakki tuohon kaveriksi (ei tosin mitään semmosta mikä jäljittelisi jotain oikeata) mutta en ehtinyt. Ylioppilaslakki on niin pyhä ettei semmosta sovi pitää ennen kuin on oikeesti ylioppinut :)
PoistaMahtava idea :D Odottelinkin mitä keksit :)
VastaaPoistaKiits! Mä en tosiaan etukäteen yhtään osannut varautua tähän pukuhommaan :D
PoistaIhan järjettömän hauska! Täällä koulun tietokoneluokassa kikattelen itsekseni! Mahtava ajatus ja toteutus! Mistä sulla noita ideoita riittää!
VastaaPoistaTää on kyllä hauska :D Ei varmaan lasten mielestä mut noh… xD
PoistaPäheet! (Ihanaa, että joku muukin käyttää sanaa pähee) Ja ihanan piristävä idea!
VastaaPoistaJoo, päheet! :) Kiitos!
PoistaHuippu idea! Valkolakki päähän ja menoksi ;)
VastaaPoistaSe tietää kuulemma huonoa onnea jos ylioppilaslakin laittaa päähän ennen virallisia tuloksia siitä että on päässyt kirjoituksista läpi joten ei oteta riskiä! Mäkään en aikoinaan ottanut! ;D
PoistaAivan mielettömän hieno!
VastaaPoistaHuikkeen ihana haalari, päihittää miun haalarin pois tiekseen :D
VastaaPoistaHyvää vappua Hupsistarallaahan!
Kiitos! Ja kiitos! Hyvää vappua sinnekin!
PoistaEi vitsit miten hauska! Iski tähän insinöörin ihan kympilla! Huippuhauskaa vappua teille! :D
VastaaPoista-piia
Harmi että siitä tuli sen verran pieni ettei mahtunut ulkohaalarin päälle, oisi ollut cool tuolla ulkona oikeiden haalarityyppien seassa!
PoistaTää on niin mahtava, todellakin ( todellakin todellakin) huikee idis! Ja mä kiellän sua ratkomasta resoreita pois :D
VastaaPoistaVoi olla etten maltakaan! Päiväkodissa oli kaikkien ryhmien tädit käyneet ihastelemassa tätä "pikkuteekkaria" ja halusivat kuviakin :D
PoistaOi miten hauska! Meidän pojalla on yksi body, jossa on tuollainen samanlainen akkuidea. :D Se jaksaa naurattaa, jätkä kun on melko energinen.
VastaaPoistaMä olen kans nähnyt bodyn jossa ton tyyppinen kuva ja siitä sen tuohon keksinkin. Meillä on kans melkonen energiapommi tuo poika :)
PoistaTämä on kyllä erihieno, vaikken oo haalariväkeä muutoin. Mutta tällaista haalaria mäkin suosisin!
VastaaPoistaMä olin aikoinaan niin henkeen ja vereen haalari-ihminen että ehkä yritin tän projektin myötä elää vielä palasen entistä elämää xD
PoistaEi nyt voi taas muuta sanoa kun: AIVAN LOISTAVA :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMahtava
VastaaPoistaHauska idea! Ei ehkä muille lapsille aukea mutta lasten vanhemmille ainakin ja vappupiknikillä tää taitais olla hitti. :D
VastaaPoistaJoo ei varmasti aukea lapsille mutta onneksi noin pienien lasten kanssa ei ole ihan niin justiinsa :) Ensi vuonna sitten jotain lapsien ymmärrettävissä olevaa :D Kaikki aikuiset ovat kyllä olleet tästä tohkeissaan!
PoistaAivan mahtava idea, kun itsekin olen aikoinaan ollut viimeisen asti haalari-ihmisiä. Hyvää vappua! :)
VastaaPoistaAivan huikee idis! Kyllä sulla nyt välähti oikein parhaimmalla mahdollisella tavalla!
VastaaPoistaKiitos! :)
Poistaaivan huikea! piti palata katsomaan vielä uudestaan ja näyttää teekkarimiehellekin että mille oon hihitellyt itsekseni koko vappuillan :)
VastaaPoistaHihi, ihana :D
PoistaTää haalari on superhieno! Ja mua huvittaa eniten nuo akkumerkit, toisella virtaa ihan kunnolla ja toisella pahasti punasella :D Tuli tässä vaan mieleeni, että minähän tein silloin aikoinaan tän tenavan isille kerrastosta teräsmiesasun. Silloin ei vielä eletty nettiaikaa, joten s-logo kopioitiin lehden kuvasta ja muistaakseni toteutin huovasta leikkaamalla osat. Teiltä varmaan löytyy joku kuva jostain... Hauskaa vappua!
VastaaPoistaAi se on sun tekemä? :) Oon kyllä nähnyt siitä kuvan, on hieno!!!
Poista:D aivan loistava idea!!
VastaaPoistaKiits!
PoistaHarvoin kommentoin mihinkään... Mutta nyt on niiiiiiin mageet releet tehty pienelle miehelle, että pakko on kehaista! Wau. Wappu sujui varmasti hilpeästi hienossa haalarissa!
VastaaPoistaHehe, kiitos! :) Kyllä on haalareita paljon kehuttu! :)
PoistaKyllä, ihan sairaan hyvä idea!! Aivan loistava suorastaan :D
VastaaPoistaMahtava idea ja toteutus!
VastaaPoista