(Vaihdoin tähän päivännäöllä otetut kuvat mutta silittänyt en vieläkään!)
Koska olen aivan keltanokka päiväkotiin liittyvissä asioissa, en ollut ollenkaan tajunnut etukäteen varautua siihen että siellä on vappujuhlat jonne voi pukeutua. Kun asiasta viimein sain tietää, alkoi tietenkin hillitön stressaaminen puvusta vaikka kesken kaiken vouhottamisen tajusin ettei poika välttämättä edes ole menossa vappuaattona tarhaan! Kuitenkin kun sen ajatus mieleeni välähti, en voinut enää olla toteuttamatta. Tai no, melkein kyllä koska tietenkin kaikilla viime tingassa kauheella tohinalla aloitetuilla projekteilla on tapana mennä jollain tavoin pieleen mutta kun tyypit näki keskeneräisen haalarin, tsempattiin mua kovasti tekeen se valmiiksi. Iltavuoroviikkona on tietenkin älyttömän hankala ommella mitään kun aikaa ei yksinkertaisesti ole (iltakympin jälkeen en huomaavaisuussyistä juurikaan ompele koska tässä kerrostalossa ei tunneta käsitettä "äänieristys"), mutta jollain ihmeen keinolla sain kun sainkin aivan sikanopeassa ajassa nyhjästyä tyhjästä asun!.
Kyseessä on taaperon opiskelijahaalari ja tein sen lakanakankaasta ja tilkuista. Resori ja vetskari ovat uusia mutta ajattelin purkaa ne pois vapun jälkeen ja käyttää uudelleen myöhemmin. Silittämään en ruvennut tähän hätään.
Ensi vuonna sitten jotain mitä lapsi mahdollisesti silloin jo osaa itse toivoa. Nyt mennään vielä aikuishuumorilla! (Joskin sovitusvaiheessa tyyppi tykästyi haalareihinsa niin että oli menossa nukkumaan ne päällän. Ihan on vanhempiensa poika!)