Todella pitkään on ollut haaveissa neuloa läppärille suojapussi vaikka niin kauan kun sitä kannan läppärirepussa niin eihän semmoista edes tarvitse. Kuitenkin tarve tuntui suurelta ja otin puikot käteen. Langaksi valikoitui Novitan Kaisla joka osottautui ihan kauheaksi neuloa. Ja muutenkin homma tökki jostain syystä todella pahasti ja onhan sekin fakta että mitä paksumpi lanka, sitä rumemmalta kirjoneule omaan silmääni näyttää.
Mallikerta on Kudin & Teekuppi -blogista ja se on kyllä hieno.
Napin olen joskus vuosia vuosia sitten ostanut jostain myyjäisistä eikä se ole löytänyt paikkaansa ja tällä ikää se tuntuisikin lähinnä tosi nololta. Tähän se nyt kuitenkin sopi.
Nyt kun tämä pakkopullalta tuntuva neule on saatu päätökseen, on olo todella vapautunut. Ei muuta kuin uutta työtä puikolle!
Mallikerta on Kudin & Teekuppi -blogista ja se on kyllä hieno.
Napin olen joskus vuosia vuosia sitten ostanut jostain myyjäisistä eikä se ole löytänyt paikkaansa ja tällä ikää se tuntuisikin lähinnä tosi nololta. Tähän se nyt kuitenkin sopi.
Voi miten nätti tuli ja herkulliset värit, ei näytä yhtään kyllä perinteiseltä pakkopullaneulonnan tulokselta :D Itsekin olen niitä nimittäin muutamat jutut tehnyt ja niistä se epämielekkyys kyllä löyhkäsi kilometrien päähän. Olin vain niin iloinen että sain ne valmiiksi ja pois to do-listalta :D kyllä sitä itselleen joskus osaakin kehitellä päänvaivaa omista harrastuksista, höh.
VastaaPoista- Eppu
Joo, kyllä sitä tosiaan miettii että miksi edes tehdä loppuun jos on niin vastenmielistä mutta se on niin hieno fiilis kun saa sen pakkopullan tehtyä! Verrattuna siis siihen että lojuisi keskeneräisenä kaapissa. Purkaahan ei tietenkään voi :D
PoistaMulla on vaiheessa vähän samat hommat. Läppäripussukan virkkaus :) Mutta hieno on!
VastaaPoistaHieno tuosta kyllä tuli vaikka olikin tylsää neulottavaa :)
PoistaTosi kiva ja hienosti toteutettu pussukka! Mä olen suunnitellut tekeväni samantyylisen pädille, jostain syystä homma on vaan jäänyt suunnitteluasteelle. Mutta ehkä nyt reipastun. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Ja tsemppiä pädipussukan tekemiseen! :)
Poista