Raiteita pitkin

Eli pitkospuita. Kantorinkka pääsi taas tositoimiin kun alkuystävä ehdotti kansallispuistoretkeä. Sitä kansallispuistoa, jossa ei ikinä tule käytyä koska ihan lähellä on paljon hienompikin. Tämä kuitenkin soveltui taaperollekin paremmin sillä reitti oli lyhyempi ja maastoltaan helpompi, tai siis siellä oli juuri uusitut pitkospuut (joiden vuoksi rakennusjätteet olivat vielä keräämättä mutta eipä se meidän erämaaelämystä haitannut).

Huippuhetki oli että minä sain tehdä nuotion ja sain sen jopa syttymään yhdellä tulitikulla. Semisti traumatisoitunut lapsuus- ja nuoruusaikojen partiotaustasta kun joku muu aina pääsi pätemään nuotion bygäämisellä. Siitähän seuraa väistämättä huono nuotioitsetunto ja katkeruus muka parempia partiolaisia kohtaan mutta onneksi tämä vääryys on sittemmin aikuisiällä korjattu. 

Nyt on vielä ihanaa tehdä näitä tällaisia retkiä mutta sitten kun hirvikärpäsaika alkaa, en astu jalallanikaan metsään (kehä kolmosen ulkopuolella) ennen pakkasia. Kerran ulkoilutin porukoilla koiraa ja menin oikeasti vain viisi askelta pellon laidalta metsän puolelle poimiakseni yhden ainoan puolukan ja heti oli hirvikärpänen paidalla. Ei kiitos :D Saatan olla aika pahasti kaupunkilaistunut mutta kyllä sentään muina aikoina viihdyn metsissä ja luonnossa kovasti.