Mulla on jonkun verran kertynyt ylijäämävarastoa neulomuksistani. Lähinnä, jos olen halunnut osallistua välttämättä joihinkin yhteisneulontoihin (kuten joulukalenterisukkia) jotka ei sellaisenaan omaan nelikakkoseeni mahdu tai jos olen saanut jotain lankaa testattavaksi, eikä itselleni ole ollut sukan tarvetta. Olen kuitenkin jostain syystä huono antaan sukkia lahjaksi. Pelkään, että ovat väärää kokoa tai saajan mielestä rumia ja että niitä syystä tai toisesta ei käytetä, jolloin työ on ollut turha. Myös siis siitä syystä, jos jonkun mielestä sukkia ei raaski käyttää. Kyllä kuulkaa raaskii, ei ole mitään järkeä tehdä käyttötavaraa, mikä ei päädy käyttöön.
No, sitten reilu vuosi sitten saatiin töissä tietää ikävä uutinen, mikä kävisi toteen parin vuoden sisään. Aloin neuloa sukkia varastoon enemmänkin, sillä halusin neuloa jokaikiselle työkaverille sukat, koska he ovat niin ihania ja täyttä timanttia ja mulle tulee ihan helvetinmoinen ikävä ihan jokaista. Haaveilin, että sukkia olisi niin valtava läjä, että jokainen voisi valita itselleen ilman, että pitää ottaa ne, mitkä randomilla saa. Aikaa piti olla reilusti, joten tein sukkaparin silloin ja toisen tällöin. Sittemmin aikataulu heitti häränpyllyä ja pelkäsin, että en ehdikään saada sukkakuormaa valmiiksi jolloin mulle jäisi käteen ikävästi parikymmentä sukkaparia. Piti laittaa puikot heilumaan ihan tosissaan. Suurin osa on ihan perussukkaa, joita kaikkia en ole jaksanut välttämättä somessa sen kummemmin esitellä. Aika räikeän värisiähän nämä enimmäkseen ovat, mutta niin olen minäkin.
Löysin työpaikalta sopivasti tyhjillään olevan kaapin ja vein ensimmäisen kuorman sukkia sinne, sillä en ehdi odottaan enää parempaa hetkeä, jokunen kun poistuu jo kesälomien myötä keskuudestamme. En muistanut kaikessa hötäkässä ottaa kuvia koko komeudesta, vaan sitten, kun osa sukkapareista oli jo lähtenyt uusiin koteihinsa. Ja lisää neulon minkä vaan suinkin ehdin. Onneksi on lomalla pitkiä automatkoja ja ne neulefestaritkin tulossa.
Neulojan mieli on kummallinen. Sillä en poikkeuksia lukuun ottamatta mielelläni tee tilauksesta yhtään mitään. Se on pakkopullaa ja epäinspiroivaa ja siten vastenmielistä. Mutta sitten pyytämättä ja yllättäen, ihan omasta tahdosta vailla sen kummempaa gloriaa, kuin tietenkin itsekäs ajatus siitä, että mua ei unohdeta niin kauan kuin sukat ovat käytössä tai lojuvat käyttämättöminä, saatan neuloa ihan vaan huvikseni yhden tehtaan koko henkilökunnalle sukat.
Ja haluan itkien roikkua pois lähtevien ihmisten takkien liepeissä tehtaan portilla, koska mulla tulee niin kamala ikävä. Sniif.
Mutta tosiaan, paskamaiseen tilanteeseen tarvitaan tottakai jotain pehmeää ja lämmintä. Ja varpaat on syytä pysyä lämpiminä kunkin valitsemallaan uudella tiellä. Henkiset tukisukat. Ja vähän fyysisetkin, sillä tunnetusti neulon tönkkösuolattuja sukkia.