Sivut

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Batiikista meleeratuksi

Taannoin värjäämäni sock blank on nyt tikutettu sukiksi. Batiikkikuvioisesta sileästä neuleesta tupsahti hauskat meleeratun näköiset sukat. Tyhjä sock blank on tosiaan saatu blogiyhteistyön merkeissä käsityöpuoti Silmu ja Solmusta.


Itse neuloin sukat suoraan tuosta kappaleesta, se purkaantui oikein nätisti sitä mukaa, kun neuloin. Toki lanka oli sitten kippuraista ja neulejälki sen myötä epätasaista, mutta valmiissa sukissa sitä ei enää huomaa, kun oli kastellut ja kuivattanut sukat ensin.


Yritettiin kuvata sukkia rappukäytävässä ja todettiin, että ei onnistu käsivaralla. Sama homma aina punaisten neuleiden kanssa. Hain jalustan, mutta joku oli laittanut rappukäytävään sillä välin keinovalon, enkä halunnut kuvata keltaisessa valossa. Odottelin aikani ja samantien kun valo viimein sammui, joku laittoi sen uudelleen päälle. Mitä ihmettä, keskellä päivää! Mulla sitten vähän niin kuin meni hermot siinä ja luovutin. Kauniit sukat ne kuitenkin ovat tärähtäneinäkin.


Lanka: itse värjätty merinosukkalanka
Puikot: 2,5 mm
Ohje: ei ole, mutta idea vinosti menevään resoriin saatu Koukuttajan kootut -podcastista. Itse tein vähän erinäköisen kuin esikuvansa, mutta mainitsin nyt kuitenkin. Muuten ovatkin sitten ihan perussukat ranskalaisella kantapäällä.


Luulen, että mun täytyy kyllä päästä värjään Sock blankkeja enemmänkin, olen tosi paljon etsinyt niistä kuvia instagramista ja pinterestistä ja pakko myöntää, että nämä omani ovat kyllä aika tylsiä! Siihenhän olisi voinut piirtää ja maalata ihan mitä vain. Ja tosi upeita ovat myös sellaiset, joissa valtaosa pinnasta on jätetty valkoiseksi.

Ja toki kun järjellä miettii, niin eihän tässä sock blankissa mitään järkeä ole verrattuna tavalliseen lankakerään, mutta voi pojat, että oli hauskaa! Oli hauska seurata miten kuvio muuttuu toiseksi ja ylipäätään oli hauska tehdä vähän eri tavalla.

10 kommenttia:

  1. Kivan näköiset! Asiasta pippurimyllyyn, mulla jää kyllä huuli pyöreäksi aina, kun joku keskellä kirkasta päivää napsauttaa rappukäytävän valot päälle. Sitä ei edes huomaa, että on päällä! Onko jollain niin pinttynyt aivoihin rappukäytävän valot, että se on vain mekaaninen liike ilman ajatusta? Toisaalta itse en napsauta niitä päälle edes pimeässä paitsi jos oikeasti tarvii nähdä jotain. Sen sekunnin, kun liikun hissin ja oven väliä en tarvitse siihen valoa, ulkoa tulevat heijastukset riittää mainiosti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kans tajua miksi se pitää laittaa silloin kun oikeasti näkisi oikein hyvin ilmankin. Hämärällä ymmärrän, koska hissitön talo, onhan se turvallisuuskysymys, mutta päivällä en. Meillä monesti lapset haluaa kuitenkin laittaa energiansäästösaarnoistani huolimatta.

      Poista
  2. Ihailin näitä sukkia jo Ravelryssa! Kyllä ovat tylsästä kaukana, ihan hurjan kivannäköiset! :)

    VastaaPoista
  3. Herkulliset karkkisukat.

    Kiitos realistisesta kertomuksesta, nyt jätän tämän kokeilematta. Koska inhoan sitä vyyhtien purkaa-keri -sydeemiä, ja siltä ei ilmeisesti välty edes tuom blanckin kanssa, vaikka aluksi toisin luulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei tätä tarvitse keriä lainkaan! Neuloin suoraan tuosta "huivista" nuo sukat :) Kerimiseltä siis säästyy ellei ihan välttämättä halua ensin purkaa ja sitten keriä ja sitten vasta neuloa.

      Poista
  4. Oi onpa kivat sukat! Ja kävinpä googlaamassa tuota sock blankkia, mikä oli mulle ihan uutukainen juttu :) Ihan mielettömiä taideteoksia ihmiset tehneet, itse en monista olisi edes raaskinut neuloa sukkia :D Täytyy pistää testilistalle itsekin tämä tekniikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monet googlaamani ovat kyllä niin älyttömän hienoja, että huh huh! Olisi voinut itsekin ehkä ensin vähän googlettaa ennen kuin alkaa tekeen :D Mutta hienot ne on nämäkin ;)

      Poista
  5. Kivat sukat. Mä törmäsin tuohon tekniikkaan muutama vuosi sitten yhdessä amerikkalaisessa värjäyskirjassa, ja aion kokeilla myös. Olen jo ratkonut kappaleiksi vanhan valkoisen villapaidan ja päässä on valmis suunnitelma miten värjään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin, että pitää ehkä kysyä, paljonko neulekoneen omistava tuttava pyytäisi siitä, että neuloo parit perusfabelkerät sock blankeiksi :D

      Poista