Olen huomannut että käsityöblogipiireissä on alkanut tupsahteleen suorastaan klassikko-ohjeella eli juhannusruusumaton mallilla tehtyjä tiskirättejä. Miten hienoa! Meilläkin tuo kyseinen matto on keittiössä joten pitihän sille saada kaveriksi muutama riepu. Monivärisen tein matto-ohjeella lopussa hieman soveltaen kun olisi muuten tullut aivan jättisuuri mutta yksiväristä varten olin jo älynnyt googlettaa että joku oli jo laskenut ja muokannut tiskirätille ihan oman ohjeensa. Tästä tulee kyllä mukavan kookas, monesti tiskirättiohjeilla tulee kamalan pieniä. Ja oikeasti nyt vasta tajusin senkin että miksi niin on. Kun ilmeisesti Amerikassa ja muualla ne oikeesti käyttää näitä nimensä mukaisesti TISKAAMISEEN mutta kun meillä täällä kotosuomessa on semmoinen innovaatio kuin tiskiHARJA niin nämähän on pöydän pyyhkimistä ja muuta siivoilua varten eli on hyvä olla isompi kuin vessapaperinpala. Ainakin meidän sottaamismäärällä.
Lanka on todennäköisesti Hjertegarnin blend bamboota (jämiä), 3,5 mm koukulla virkattu.
Suloisia tiskirättejä ja ihania hyötypurkkeja! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMä olen aina ihmetellyt tuota tiskirätti nimeä, koska ei kai kukaan enää tiskaa rätillä. Nimimerkillä lapsena rätillä tiskannut. Mä sanon sitä mieluummin pöytärätiksi.
VastaaPoistaNo joo, se nimi on kyllä kieltämättä hieman harhaanjohtava :D
PoistaHaa! Olenkin ihan unohtanut Mummi&minän! Täytyyki kesäksi ostaa jotain testiin, ennen olen vain ipanan mummia tuollaisella lahjonut. :)
VastaaPoistaToi lakritsipommi-käsisaippua on ihan paras! Kun se lakun haju jää käsiin niin auttaa mukavasti karkinhimoon :D
PoistaEhdottoman välttämätöntä keittiön tekstiilien synkronointia! Komeat rätit, kyllä kelpaa sotkuja siivota. Munkin pitäis rättihommiin ruveta, meidän sotkuilla kun on saatu reikiä aikaan entisiin rätteihin...!
VastaaPoistaMeillä on kans vanhat rätit jo aika reikäisiä.
PoistaAh, ihastuttavia rättejä! Ja matto! Mistä suosittelet ostamaan lankoja / mistä saa edullisimpia?
VastaaPoistaLankamaailmassa on aika edullisia peruslankoja.
PoistaIhanan värikkäitä tiskirättejä! :)
VastaaPoistaVärikästä olla pitää! :)
PoistaAivan ihania rättejä! Pitäis taas uusia muutama ja siirtää vanhempia autonpesuräteiksi.
VastaaPoistaSain muuten lahjaksi entiseltä naapurilta aivan ihanan, se on jostain kovempikierteisestä ohuesta puuvillasta tehty valtavan iso (löysästi kudottu) suorakaide, kuivaa nopeasti ja sillä lähtee kuivaneet kaurapuurot pöydästä. Aivan mahtava!