Hyvää äitienpäivää mulle ja muille mutseille (varsinkin omalleni)!!!
Tämä on minulle neljäs äitienpäivä ja sain neljännen muumikulhon. Äititeemaisia ei enää oikein löytynyt kun Mymmelin äiti, Vilijonka ja Muumimamma on jo aiempina vuosina hommattu. Nyt oli luonteva siirtyä sesonkikulhoihin (ainakin tämä uusin on hieno, lapsikin on ihan liekeissä koska siinä on tunnelin kuva). Pelkäsin etukäteen että raskaushormonimyrskyissäni saan vaan kauhean kiukuttelun aikaiseksi mutta itkin pahimmat pois jo perjantaina kun tajusin ettei päiväkodissa oltu askarreltu äitienpäiväkorttia tai -lahjaa ollenkaan. Tänä aamuna olikin sitten jo seesteinen mieli ja vain liikutuksen kyyneleet kostuttivat silmäkulmia kun lapsi touhusi innoissaan isin kanssa aamupalaa mulle sänkyyn, koko ajan isoon ääneen spoilaten ja vielä aukaisi mun paketinkin ennen kuin ehdin kissaa sanoa (mutta tiesin kyllä mitä siellä on). Samalla toinen lapsi potkii vatsassa, halusi kai hänkin osallistua juhla-aamuun.
Tästä onkin nyt hyvä jatkaa sunnuntaipäivää tavallisissa merkeissä :)

Onnea sinulle ja muille äideille! Kivat kuvat postauksessa.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaToi on kyllä hyvä perinne toi muumikulho joka vuosi! Mä oon saanut kirjan kahtenä äitienpäivänä. Ja tänäkin vuonna ilmeisesti, mutta mies on vähä myöhässä. ;)
VastaaPoistaMä aloin ite ostaan noita kulhoja :D
PoistaKappas! :D Oon kyllä blogias seurannut jo vuodesta 09 (apua..? :D), mutta enpäs muistanut. :D Mä en ite ole "joutunut" ostamaan lahjaa itselleni, mutta laitoin miehen lapun kanssa kirjakauppaan että haluan tämän, enkä sitten mitään muuta. :D Ja tänä vuonna laitoin miehelle linkin nettikirjakauppaan. ;)
PoistaEn tiedä oonko maininnut siitä :D
PoistaOnnea vaan kaikille äideille :) Saanko ihan uteliaisuuttani kysyä, miksi päiväkodissa ei oltu askarreltu mitään, on nimittäin ensimmäinen kerta, kun vastaavasta kuulen :o
VastaaPoistaMä en tiedä yhtään että mikä on syynä mutta niin kauan kun selitystä ei tule, oletan että kyseessä on laiskuus. Aion kyllä laittaa palautetta, sen verran raskaasti asian hormonipäissään otin :D
PoistaOnnittelut äitiydestä! Onpa hieman tylsä päiväkoti, kun ei ensiksi juhlita vappua, kun sitä "ehtii vielä myöhemminkin" eikä sitten myöskään viitsitä askarrella edes yksinkertaisia kortteja. Outoa...
VastaaPoistaNo niin on kyllä. Kai ne aattelee että ehtiipä noita äitienpäiviäkin myöhemmin juhliin :(
Poistakirjotin äsken vihasen tekstin sun pojan päikkäriä kohtaan mut se katos johonkin... ihme meininkiä siinä ryhmässä, tiedätkö tekikö muut ryhmät lahjat kuitenkin ? anna ihmeessä palautetta koska ihan pskaa tollanen ja kyl se kuuluu päiväkotimaailmaan et tehään äiskä- ja iskäpäivälahjat !!! mun työpaikalla tehtiin äideille kahvikupit (siis ikeasta valmiit ostettu) jotka maalattiin kynsilakkavedellä :D hienoja tuli, karseet hajut vaan käytävillä (eikä saa laittaa kuppeja pesukoneeseen).
VastaaPoistaEn tiedä tekikö muut ryhmät. Mä nyt laitoin sähköpostia jäbän loma-ajoista ja laitoin loppuun että "ps. äitienpäiväkortti olisi ollut kiva", en uskalla sen pahemmin avautua koska oon nössö. Mutta hitto että ärsyttää!!!
Poista