Se taisi olla syksy 2009 kun kässäblogeissa oli palatossubuumi. Silloin niiden kanssa tuskastelin ja muistaakseni toisenkin kerran yritin mutta kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta nämä ovat aina aiheuttaneet yllättävän suurta päänvaivaa.
Nyt kun viisi vuotta on kulunut, ajattelin että voisi olla taas palatossujen aika, ne kun oikeasti olisivat tosi kivat ja ihanan mummot. Onneksi löysin tällä kertaa ohjeen johon oli kirjoitettu minne mikäkin pala tulee valmiissa tossussa sijoittumaan. Silti onnistuin saamaan kaksi samanväristä palaa vierekkäin. Mutta symmetrisyydessä onnistuin kuitenkin. Tuossakin ohjeessa muuten puhutaan irrallisista paloista mutta tällä kertaa tajusin heti neuloa palat pötköksi ja poimia reunoista silmukat noita ulokkeita varten niin pääsee paljon helpommalla.
Vähän liian isot niistä saattoi tulla (jalkani ei ole standardikokoa ja suurensin mittoja vähän liikaa) mutta nämä ovat kuitenkin eniten onnistuneimmat yritykset tästä mallista joten aion käyttää näitä suurella rakkaudella!
Olen saanut pikkulapsena tällaiset lahjaksi ja tykästyin niihin ihan hulluna ja halusin ne jalassa nukkumaan. Yöllä villa oli kuitenkin ruvennut kutittaan ja pisteleen ja olin kuulemma alkanut huutaan että tulkaa ottaan nämä kamalat villat pois!!! Ehkä tästä traumasta johtuen olenkin itse neulonut lapselle vain merinovillasta kaiken villaisen mikä koskettaa edes vähän suoraan ihoa :D
Langat: Novita 7 veljestä jämiä
Puikot: 3,5 mm
Mun mummu teki mulle tuollaiset kans joskus! Niissä oli ihan hirveä väriyhdistelmä, just sellanen mummotyylinen. :D
VastaaPoistaMummoväriyhdistelmät rules! Näistä mun tossuista tulikin vähän liian oikeasti hyvän väriset :D
PoistaKivanväriset! Mulla on puikoilla palatossut huopasen jämistä. Joskus aiemmin olen tehnyt kolmet huovutetut palatossut. Hmm... Ehtisiköhän sitä vielä tehdä jouluksi palatosut seiska veikasta..
VastaaPoistaNo hyvin ehtii vielä! Mä neuloin ton toisen tossun puoliksi autossa säkkipimeässä! Aina oikein -neuletta, aivot narikkaan!
PoistaOi voi kun osais neuloa. Jos ei muuta varten niin isoäidin neliöitä ja palatossusia! :)
VastaaPoistaNo palatossuja varten ei tarvitse osata muuta kuin oikeaa neuletta eikä mitään kavennuksia tai lisäyksiä, tän oppii kuka vaan! :)
PoistaMulla löytyy tätini tekemiä useammat ja muistan kyllä itse yrittäneeni tuskailla noiden palojen kanssa myös. Tykkään kyllä että ovat hyvinkin käytännöllisiä ja kestäviä:)
VastaaPoistaMä kun näitä viimeksi tein, jouduin leikkaan ja taitteleen paperista mallin että miten noi yhdistetään xD
PoistaTämä on sellanen pakko kokeilla joskus :)
VastaaPoistaNo todellakin! :) :)
PoistaNiin nostalgiset. Taisi olla minulla neulontarintaman koulukässätyö nro 2 ala-asteella.
VastaaPoistaKlassikko! :) Me ei tosin tehty tällasia koulussa, höh.
PoistaMä olen saanut tällaiset tossut yhdeltä kaveriltani, joka neuloo paljon. Kivan väriset tossut teit!
VastaaPoistaNäistä tuli kyllä hienon väriset! :)
Poistanuo on niin makeet tossukat - jopa sellaiset jotka itsekin saisin aikaiseksi :)
VastaaPoistaVähän tylsä näitä oli kyllä neuloa kun pelkkää suoraa aina oikein .-neuletta mutta tosi kivat näistä tulee :)
PoistaOlin ihan unohtanut, että meillä oli kaikilla tällaiset kotona 80-luvulla! :) Tykkäsin.
VastaaPoistaNo niin, nyt sitten 2014-versiot puikoille! :)
PoistaHei, mä tein noita 90-luvun alussa! Mun ohjeessa ne tehtiin tosiaan pötköön ja sit toiseen palaan ja toiseksi viimeiseen palaan tehtiin kumpaankin yks pala viereen vastakkaisille puolille. Noi oli huippuhelpot tehdä :)
VastaaPoistaJoissain ohjeissa tosiaan kehotetaan tekeen erillisiä paloja, ihan hulluutta! :D
PoistaVoi kun on kivat tossut! Nama minakin varmasti osaisin tehda.. :)
VastaaPoistaNämä ei kyllä neulomisen suhteen juurikaan taitoa vaadi :)
PoistaMulla liittyy yhdet pahimpia ala-asteen kässätraumoja palatossuihin, kun yritin tehdä sellaiset rakkaalle ystävälleni joululahjaksi. Niistä tuli liian isot jopa hänen isälleen, ja kohteliaasti hän sitten käytti niitä pipoina, joskaan ei muistaakseni julkisesti eikä kovin pitkään.
VastaaPoista:D :D :D Eikä, ihana tarina! Haha, pipo, käyhän se niinkin :)
PoistaSiistii jälkee, jälleen kerran :) Ja ihanan värisetki viel! Tuo ohje pitää kyl tulostaa, ku itellää on myös ollu ajatuksissa tehä palatossut, mut ne on sit jääny kuiteki tekemättä. Tuos on kyl hyvä ku on kirjotettu et mikä kohta kustaki palasta tulee :) Kiitti vinkistä!
VastaaPoistaKiitos :) Joo tuo ohje oli ihan paras kun oli kirjoitettu nuo kohdat. Auttoi huomattavan paljon hahmottamisessa :D
PoistaSä et siis välittäny noista ohjeen suuntanuolista? Tuskin vaikuttaa käyttöön? Herkkuvärit ja upeet tossukat!!!
VastaaPoistaEn välittänyt niistä kun tää aina oikein neulos joustaa kuitenkin vähän joka suuntaan.
PoistaIhanat värit ja ihanat ovat kaikinpuolin! Mä en ole ikinä moisia tehnyt - pakkohan se ois koklata! :)
VastaaPoista