Sivut

maanantai 17. marraskuuta 2014

Nuuksio

Heitetäänpä tähän kaiken kässämessupostaustulvan väliin kuvia viime viikkoiselta Nuuksion retkeltä (ja jatketaan sitten taas messujutuilla). Käytiin päiväretkellä siellä siskojeni kanssa (ensimmäinen kerta meille kaikille) ja täytyy kyllä sanoa että tällaisen reissun ja näiden kuvien myötä en ihan oikeasti jaksa yhtään ihmisten narinaa marraskuun ankeudesta ja pimeydestä. Tuolla luonnon helmassa ei marraskuun puolessa välissä päivännäöllä kyllä voinut yhtään ajatella että olisi inhottavaa kun on märkää ja kylmää ja pimeätä. Ei ollut. Sammal ja havupuut ovat vihreäitä aina ja nyt ei ollut kiusana hyttyset eikä hirvikärpäset. Mikä parhain ajankohta siis metsäretkelle.










Käveltiin tuo sininen ympyräreitti ja tuo pari kilometriä bussipysäkille. Lapsikin tosiaan käveli siis 6 kilometriä vaikka maasto oli paikoin aika haastavaa (paljon isoja kiviä ja puunjuuria jne). Viime kesän parasta kirppislöytöä, kantorinkkaa, käytettiin noin 2 minuutin pituiseen mikrolepoon, se tuntuu riittävän taaperolle ja taas mennään!



Eikä unta tarvinnut kauaa odotella kun bussiin päästiin.

2 kommenttia:

  1. Siellä on oikein mukavan näköistä. Kyllä tuollaisessa puistossa kelpaa kuljeskella.

    VastaaPoista