Kun lasten serkku muutti morsiamensa kanssa Raumalle ja sittemmin ilmoitti save the date -hääpäivän, odotin malttamattomana virallista kutsua että ovathan häät Raumalla, ovathan! Sillä olen niiiiiiiin halunnut mennä sinne reissulle mutta kun ei ole varsinaisesti ollut mitään asiaa niin ei ole tullut lähdettyä kun on kaikkea muutakin aina. Ja kuulkaas kyllä! Häät olivat Raumalla.
Ja niin me pakattiin taas kerran auto, ostettiin kahdella eurolla alelaarista pojalle hattu ja lähdettiin matkaan.
Perjantaina oltiin paikalla vasta iltaselta, lauantai meni häissä ja sunnuntaina vähän joka paikka tuntui olevan suljettuna joten (onneksi) pikkuputiikkeihin ei tullut asiaa. Vähän kyllä jäi sellainen fiilis että pitsihommat olivat kuitenkin todella perinteisellä tasolla. En nähnyt vilaustakaan mistään edes etäisesti modernista pitsiasiasta. Mutta se tuli kyllä selväksi että totta tosiaan nyplätty pitsi on se juttu tuolla mutta sen toki tiesin entuudestaan.
Viikonloppu oli aivan ihana! Vanha Rauma oli paljon hienompi kuin muistinkaan (olen lapsena kerran käynyt pitsiviikoilla) ja siis ennen kaikkea aivan valtavasti suurempi kuin oletin. Se oli suoraan kuin sadusta!
Samassa hotellissa yöpyi muitakin miehen ja lasten sukulaisia joten se vielä lisäsi jälleennäkemisen riemua. Ja itse häät olivat tietenkin ihanat myös. Ja extramainintana että meille muualta päin Suomea oleville sukulaisille (no siis itsehän toki olen Satakunnasta, köh köh, mutta en verisukua) oli morsiamen isän toimesta kävelykulke vihkimisen jälkeen Pyhän ristin kirkolta juhlapaikalle vanhan kaupungin läpi sisältäen siis esittelyä paikoista. Olin varautunut hardcore Rauman murteeseen mutta ihan normaalisti puhuivat!
Sunnuntaina vietettiin vielä jokunen tunti kaupungilla, leikkipuistoissa ja museoissa. Merimuseossa oli jotain lapsillekin, Vanha Raatihuone ja Marela olivat sen suhteen vähän tyhjiä arpoja mutta museokortin kanssa ei haitannut mitään.
Perjantaina oltiin paikalla vasta iltaselta, lauantai meni häissä ja sunnuntaina vähän joka paikka tuntui olevan suljettuna joten (onneksi) pikkuputiikkeihin ei tullut asiaa. Vähän kyllä jäi sellainen fiilis että pitsihommat olivat kuitenkin todella perinteisellä tasolla. En nähnyt vilaustakaan mistään edes etäisesti modernista pitsiasiasta. Mutta se tuli kyllä selväksi että totta tosiaan nyplätty pitsi on se juttu tuolla mutta sen toki tiesin entuudestaan.
Huh huh että nyt tulee paljon kuvia. Mutta jos yksi vielä edes?
Ja vähän pitsiä.
Nyplääjäpatsaassa luki: "Siins saa hikkoill ennengo siin leipäs ansatte eik stää kaikk taulpääp pyst tekemänkkä". Arvostan! Mutta hei, haluan kässäbloggaajien nypläysreissun Raumalle. Kuka haluis kurssittaa? ;) Olisi huikeeta!
Ihana postaus, olisin katsellut enemmänkin kuvia. On niin paljon paikkoja joissa olisi kiva vierailla, mutta kaikkialle ei vaan ehdi. Hyvä korvike on kuitenkin lukea omakohtainen reissupostaus (esim. Rauman kaupungin matkailusivusto on varmasti oikein hyvä, mutta se ei ole yhtään sama asia). Kiitos siis taas, olen teidän ansiosta "käynyt" jo vaikka missä.
VastaaPoistaterv. knittineer
Ole hyvä, tykkään tehdä reissupostauksia sillä tykkään itsekin muiden blogeissa sellaisista :) Hyvät kohteet jakoon mahdollisimman monille :)
PoistaMulla oli kutsu samoihin häihin, mutta valitettavasti en päässyt paikalle. Vanhaan Raumaan on kyllä pakko päästä vielä joskus tutustumaan, morsian on sitä sen verran hehkuttanut! :D Oletko muuten kuullut nyplääjä Tarmo Thorströmistä? Hänellä on ainakin melko moderni ote nypläämiseen.
VastaaPoistaNo jopas! :D Kannattaa ehdottomasti joskus käydä, huikean hieno paikka! Olen kuullut mutta en sen kummemmin perehtynyt hänen töihin, ehkä pitääkin googlettaa :)
PoistaKiitos kivoista kuvista! Me kävelimme toista tuntia lauantaiaamuna noissa kortteleissa, mutta kuvasin kännykällä lähinnä hienoja ikkunanpokia (en aio todellakaan edes yrittää moisten rakentamista pienessä enkä isossa koossa). Pitsiviikoille pitää jonain vuonna päästä ja olisi kyllä kiva olla nypläyksen opissakin.
VastaaPoistaSiellä oli kyllä komeita ikkunoita!
PoistaToisaalta hyvä, että perinteet elää... Toisaalta vois kehittyäkin :D Vaunujen bambi-verho on ylisöpö. Ootko ite kehitellyt mallin vai onko valmis?
VastaaPoistaMinusta pääasia että menetelmä säilyy sukupolvilta toisille mutta luulisi, vaikka en tosiaan koskaan ole nyplännyt, että sillä saisi aikaan muunkin näköistä pitsiä. Onhan se toisaalta varmaan aika pienen piiri juttu tuo nypläys verrattuna muihin käsityöjuttuihin.
PoistaBambi kuviona on jostain ristipistomallista jonka olen löytänyt netistä. Tein siitä peilikuvan viereen ja lisäsin sydämet. Muuten tuo vaunuverho on siis ihan omasta hatusta.
Ja vaunuverhon virallinen blogipostaus löytyy siis viime vuoden kesäkuulta, tästä näin.
PoistaVanhana porilaisena on kyllä pakko sanoa, että Vanha Rauma on yksi lempikohteistani. Montakohan kertaa olen käynyt.
VastaaPoistaPitsiä on nyplännyt äitini ja siskoni harrastaa edelleen. Mutta nopeillakin se on vaan niin hidasta.
Hidasta se varmasti on, nyplääminen.
PoistaOon wnb-nyplääjä (tyyny ja nypylät on jo, mutta lupasin itselleni etten rupea suuremmin opettelemaan ennen kuin on tutkintotodistus kourassa. Sitä odotellessa...) ja viime vuonna kävin pitsiviikoilla. Vanha Rauma on aivan i h a n a mutta petyin kanssa siihen pitsin perinteisyyteen ja siihen, kuinka vähän sitä kuitenkin oli sitten esillä. Tosin Jatan Aitan (nypläystarvikkeita myyvä verkkokauppa) pop-upin myyjä osasi kertoa, että nyplääjät käyvät ilmeisesti viikoilla enemmänkin heti alkuviikosta kun itse olin paikalla lauantaina. Ehkä meni vaan ohi? Kuitenkin, tuntui siltä että tuosta pitsistä voitaisi ottaa enemmänkin tuolla irti, eikä pitää kynsin hampain kiinni nimenomaan Rauman pitsistä. Toki se on tärkeää, mutta varsinkaan ummikolle ei oikein avaudu sen hienous, joten voisi pitsiä ja nypläystä brändätä Raumaan enemmänkin. Huom, mutu!
VastaaPoistaMun on ehkä pakko päästä käymään pitsiviikolla! Toivottavasti jo ensi kesänä :) Ja joo, luulisi että pitsiä voisi tosiaan tuoda uusilla tavoilla esiin. Vaikka en tosiaan aiheeseen juurikaan ole perehtynyt niin tuntuu silti että pikkusen voisi uudistaakin, vanhan rinnalla toki.
PoistaOlipa kivaa, kun olit tehnyt jutun kotikaupungistani. Käsityöihmisen kannattaa ehdottomasti tulla silloin pitsiviikolla, koska tarjonta on paljon monipuolisempaa (musiikkia ja esityksiä)ja kaupat ovat auki joka päivä. Lisäksi sillä viikolla on ns. Mustan Pitsin YÖ. Pitsiviikolla lapsille on ihan omiakin tapahtumia ja Vanhassa Raumassa on esim. pihoilla ihania kirpputoreja. Elokuussa täällä on myös Bluesin ystäville Rauma Blues tapahtuma ja elokuvanälkäisille Rauma Blue Sea Film Festival (olikohan se tuon niminen...
VastaaPoistaOli kiva kuulla, että viihdyitte täällä ja toivotaan, että tulet tänne uudestaankin...
Pitsiviikko on nyt kyllä haavelistalla! :)
PoistaOnpa ihania taloja ja niin tyylikäs pieni herra!
VastaaPoistaTuo hattu teki kyllä paljon! :D Ja nuo talot, niin ihania. Tuntuu ihan uskomattomalta että niissä tosiaan asuu joku!
PoistaOotko kattonu Tarmo Thorströmin alias Herra Pitsin aikaansaannoksia? Siinä on mun uus pitsi-idoli, nypläysuraa vasta aloittelen, mutta homma uppoaa just mun matemaattiseen logiikkaani :)
VastaaPoistaJuu, nyt googlasin kun tuli tän postauksen myötä puheeksi. Hienolta näytti! :)
PoistaRauman Nyplääjiltä kannattaa kysyä, jos voisivat auttaa mahdollisen nypläysreissun järjestämisessä: http://www.nyplaajat.net/johtokunta/
VastaaPoistaPitsiviikoilla olleessa Nyplääjien näyttelyssä oli kivoja, vähän modernimpia nypläyksiä näytillä - vaikka sillä perinteisellä tyylillä nekin oli nyplätty, mutta materiaalit (värit, hopea/teräslangat, villalangat jne.) ja nyplätylle pitsille keksityt uudet käyttökohteet sen perinteisen pöytäliinan tilalle antoivat toivoa tulevasta ;).
Nypläysoppia ja järjestelyapuja voi kysyä myös kaupungin kulttuuripalveluilta: http://www.rauma.fi/koe-kaupunki/kulttuuri/tapahtumat/pitsiviikko/pitsiviikon-yhteystiedot
Voisi kuvitella, että kiinnostusta voisi olla jotain järjestääkin - saahan sillä tavoin mukavasti näkyvyyttä somessa :).
Kiitos paljon vinkeistä! :)
Poista