Niinhän se tosiaan taas kerran kävi että myrsky yllätti kun piti lähteä telttaileen Kaunissaareen Elsan ja Kaamoksen kanssa. Mutta kun kerta rinkat oli jo pakattuna niin keksittiin korvaava vaihtoehto Lohjansaaresta, kesämökin pihalle. Tehtiin sinne pieni leirintäalue eikä se juuri hävinnyt kovemmille telttapaikoille. Ja säästyttiin hirvikärpäsiltäkin. Kaunissaaressakaan niitä tuskin olisi ollut mutta Nuuksiossa aivan varmasti.
Meidänhän piti telttailla tänä kesänä useammankin kerran mutta aina kun oli sopiva sauma lähteä, oli joko kaatosade tai helle ja kumpikaan ei niin kiva sää pienten lasten telttareissuihin. Nyt oli siis vain Rauli-myrsky mutta se ei meitä pahasti riepotellut. Sen verran vain häiritsi että ei tosiaan päästy sinne merelle eikä myöskään tuolla Lohjansaaressa veneileen. Retki oli silti oikein hyvä.
Elsalla oli ihan uusi teltta ja on kyllä aika paljon mennyt telttahommatkin eteenpäin meidän ysäriteltasta, joka toki silloin oli uusi ja hieno. Nyt siitä alkaa vetoketju vähän oikutella mutta toivotaan ettei antaisi vielä periksi. Tämäkin nimittäin on laji missä voi hifistellä loputtomiin mutta kun ei kuitenkaan voi tietää miten usein näitä varusteita tulee käyttään, ei vaan kannata laittaa kaikkea vimpan päälle koko perheelle. Mieheni oli siis mukana myös ja hänellä oli vain iso reppu ja on nyt aivan selvää että neljää tavallista makuualustaa ei yhteen rinkkaan kiinnitetä. Tällä kertaa siis lopulta mentiin telttaileen autolla pihaan ja Kaunissaareen oltaisiin otettu lastenrattaat avuksi. Makuupussitkin meillä on sellaiset tavalliset tilaa vievät eikä pojan selkään voi vielä pitkään aikaan kovin suurta lastia laittaa kannettavaksi. No, se pelastaa jo paljon jos kaikilla aikuisilla on rinkat. Ja meillä siis kyllä on toinenkin rinkka mutta olen antanut sen ikuisuuslainaan pikkusiskolleni sillä en varmasti seuraavaan kymmeneen vuoteen pääse minnekään niin pienen (65 l) rinkan kanssa. Nyt se olisi kyllä ollut tarpeen miehelle mutta muistetaan sitten ensi kerralla!
Muutaman euron otsa- ja taskulamppuihin olen kyllä ollut tyytyväinen, turha sitä on parempaan panostaa kun ei mitään yösuunnistusta harrasta. Pienen leditaskulampun sai narustaan kätevästi roikkuun teltan katosta yövaloksi kunnes lapset olivat nukahtaneet. (Ja meillä nukutussessio on aivan yhtä haastava teltassa kuin omassa sängyssäkin eli kaikkea ei raitis ilma pelasta.)
Tämä oli tosiaan lasten toinen telttaretki (edellisestä voi lukea täältä) ja vauva sopeutui tällä kertaa todella hyvin. Itselläkin edelleen hyvä fiilis eli varmasti mennään ensi kesänä taas ja toivon mukaan myös Elsan ja Kaamoksenkin kanssa. Mutta ennen sitä täytyy kyllä neuloa miehelle kunnon villapaita!
Samalla reissulla koluttiin myös aika monta Lohjansaaren nähtävyyttä, niistä sitten erillinen postaus! :)

Ihanaa, kun pääsitte kaikesta huolimatta reissuun :) Voin kuvitella, että yö teltassa keskellä myrskyä on ollut ainutlaatuinen kokemus ^_^
VastaaPoistaMyrsky alkoi jo laantua siinä vaiheessa kun käytiin yöpuulle mutta olihan se ihana kun tuuli puhalsi paljon mutta kuitenkin lämpöisesti.
PoistaHui, onneksi ei myrsky ihan tosissaan riepotellut siellä, kun pystyitte teltassa nukkumaan. Sopivan pienen tuulen kuunteleminen teltassa on vain mukavaa. :)
VastaaPoistaJoo, ei olisi ollut kiva jos puu kaatuu teltan päälle. Alkoi laantua siinä jo iltasella kun käytiin nukkumaan :)
PoistaSuper ihana neuletakki sinulla. Kuvista huokuu aito retkitunnelma :)
VastaaPoistaSe on aika ihana mutta niin iso ja painava että sen roudaamiseen tarvitsee erillisen kassin :D
PoistaTodella kivoja kuvia, kiitos!
VastaaPoista