Sivut

torstai 14. heinäkuuta 2016

tee-se-itse muistivihko

Viikonloppuna neulefestarit eikä sopivaa muistikirjaa mukaan otettavaksi? Ehkä osallistut kurssille jossa haluat kirjoittaa jotain ylös, ehkä vain haluat vanhanaikaisesti paperille tärkeät kellonajat ja viralliset hashtagit tai haluat kirjoittaa muistiin mitä kaikkea teit ja ketä näit ja mikä se ihana lanka oli ettei sitten tarvitse nolona unohtaa kaikkea tärkeää kun alat innoissasi raportoimaan reissusta (mä!). Tai ehkä vain haluat Stephen Westin nimmarin.

Ei hätää, vielä ehtii!

Ota A4-paperi ja kaikkea teemaan liittyvää silppua, esimerkiksi lankakerien vyötteitä. Ja kyllä, nämä kaikki löytyivät kässäpussien pohjilta, en ole erikseen säästänyt.


Katso ettei vauva syö liimaa.


Liimaa vyötteet paperiin ja leikkaa reunan yli tursuavat pois.


Laita kansi painon alle siliämään siksi aikaa kun etsit vihkoa varten sivuja. Katso ettei vauva syö saksia.


Etsi sopivaa sivumateriaalia, esimerkiksi tulostettuja neuleohjeita joita et enää tarvitse, lankakauppojen tilausvahvistuksia, ruutupaperia, jotain värikästä sekaan ja ehkä olet saattanut opiskella fysiikkaa yliopistossa silloin kun työselostukset kirjoitettiin vielä KÄSIN ja käppyrät piirrettiin millimetripaperille. Laita muutama 15 vuotta hillottu millimetripaperi myös, ei tiedä vaikka tarvitsisi.


Kun kannen liimaukset ovat kuivuneet, päällystä se kontaktimuovilla.


Nyt laita kansi kuvapuoli alaspäin pöydälle ja järjestele muut paperit päälle. Taita koko nippu kahtia. Älä missään nimessä taita kantta tai sivuja yksinään vaan koko nippu kerrallaan.


Aseta koko komeus tyynyn päälle ja pistele taitokseen reikiä tasaisin välein parsinneulalla. Saatat tarvita jotain sormenpäätä vahvempaa jolla työnnät neulaa, varsinkin jos tuli otettua sitä paperia vähän enemmänkin.


Ompele rei'istä. Reikä- ja ompeluvaiheen voi korvata ompelukoneella (pisimmällä mahdollisella piston pituudella) jos et ole juuri pari päivää sitten mahdollisesti hajottanut saumuriasi liian paksulla materiaalikerroksella ja haluat nyt säästää ompelukoneesi samalta kohtalolta.


Ihaile valmista muistivihkoa.



Let's festival!

50 kommenttia:

  1. Todella hieno vihko! :) Harmi kun minulla kaapit pursuaa kaiken maailman vihkoja, kun ostin niitä joskus lukioaikana ison nipun tarjouksesta kilohinnalla, muuten askartelisin tällaisia alkavia opintojakin varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vanhat vihkot tuntuu jo on tylsiltä, niin voihan niihin tehdä vaan uudet kannet tällä tylillä (päällystämällä vanhat). Nimim. täällä sama ongelma.

      Poista
    2. Joo! Päällystää ja koristella voi aina! Parempaahan se tavisvihkomateriaali on käyttääkin kuin yksipuoliset tulosteet :)

      Poista
  2. Aivan mahtava! Ihailen luovuuttasi! Heti tekis mieli apinoida, joko just samalla lailla tai japanilaista kirjansidontaa käyttäen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen nuorempana harrastuksen tiimoilta vääntänyt satoja tällaisia (tosin ei neuleaiheella). Tosin silloin käytin nitojaa (avaa nitojan suoraksi ja nitoo tyynyä vasten ja lopuksi kääntää niittien päät keskiaukeamalla tasaiseksi), nyt meillä ei ollut ehjää nitojaa.

      Poista
  3. Aivan ihana idea! :) Käsityö- ja kierrätysintoilijan unelma!

    VastaaPoista
  4. Niin hieno! Taidan tulla käväsemään neulefestareilla, vaikken ehkä neulojaksi itseäni koe, mutta kun kerran kotikaupungissa jotain kässäjuttuja tapahtuu! Jos tässä alottelis jonkun työn niin, että vois ainakin leikkiä neulovansa :D

    VastaaPoista
  5. Hieno ja taiten tehty! Nauti festareista, ja toivottavasti raportoit meillekin, jotka eivät sinne pääse... Kyynel :D

    VastaaPoista
  6. tästähän tuli melkein valmis monisteslami :D

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Venäjää ja super lukee tuossa :-)

      Poista
    2. Olga haluaa kertoa, että Super!!!

      Poista
    3. Kommentissa näyttää lukevan "super" ja kommentoijan nimi on Olga. Joskus tuli opeteltua vähän, ja kirjaimet on vielä muistissa.
      Mari K.

      Poista
    4. Joo mä katoinkin jo itse google translatella.

      Poista
  8. Ooo, saako Molla-kalalankaa nyt pienemmissä erissä? Ne isot rullat on olleet vähän liian isoja, varsinkin kun pelkään että kuitenkin kyllästyn ohuen lankaan ja sitä siitä lähes koko rulla käyttämättä. Ja jos vielä haluaisi virkata usealla värillä niin tulee vähän liian kallliiksi :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida saada. Olen ostanut tuon pari vuotta sitten Tampereen messuilta jossa Suomen lanka myi pikkukerinä Mollaa. Lieneekö ollut siis joku testierä koska en ole sen koommin nähnyt. Mutta ehdottomasti olisi kiva jos olisi pikkukerinä sitä sillä tosiaan, isot ovat aika massiivisia ja kalliita.

      Poista
  9. Ihan loistava tapa hyödyntää kaikkea mitä kaappien kätköissä nyt sattuukin olemaan. Ainakin noita vyötteitä löytyy. Ja lankaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vihkoista tulee sopivan kokoisia, ne paksut muistikirjat ovat ihania mutta jää helposti täyttämättä loppuun asti.

      Poista
  10. Hauska postaus: "Katso ettei vauva syö saksia/liimaa." Pätevä pikkuapulainen sulla. Muistivihkosta tuli kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pikkuapureita kyllä ilmestyy heti paikalle kun on paperia/liimaa/sakset esillä :D

      Poista
  11. Uulalaa! Olet kyllä niin mahtava idea- ja toteutusnikkari että oksat pois! Olen ajatellut kehittää muksuille kielioppivihon, johon kootaan kaikki alakoulussa opittavat kielioppisäännöt (on sitten mistä tarkistaa, ettei tarvii kitistä). JA KYLLÄ. Syksy aloitetaan OMIEN vihkojen teko näillä ohjeilla. Pitää kokeilla itse lähiviikkoina. Olet huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tehnyt näitä satoja (tosin ei neulonta-aiheisia) entisen harrastuksen tiimoilta joten olen niin hämmentynyt tästä "suosiosta" :D :D :D Mutta joo, itse voi tehdä :)

      Ja kiitos! :) :)

      Poista
  12. Ai joo tosiaan voishan nuo sivut näppärästi neulata itsekin :) oon aina ottanut paperi nippuina ompelukoneen alle ja ommellut ne yhteen :D Hitaampaa, mut ainaki tikki tuo sen edun, et vihosta voi myös repästä yksittäisiä sivuja pois ilman et koko vihon nidonta hajoaa :) pitääpä ens kerran kokeilla käsin tekemistä myös et miten se onnistuis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans tehnyt ompelukoneellakin mutta hyvin sujuu käsinkin :)

      Poista
  13. Sattuipa hauskasti, katsoin juuri tänään Etsy.com- nettikaupasta hakusanalla "junk journal"; kyseisissä muistikirjoissa on sama idea kuin tässäkin :3

    VastaaPoista
  14. Hahaa, tein nuoruusvuosinani lukuisia päiväkirjoja itselleni kierrätysmatskuista kutakuinkin tuohon tyyliin. Niihin tuli vaan yleensä useampi paperinippu samojen pahvikansien väliin, ja ihan nitojalla ne niput niittasin. Tuo käsin ommeltu on toki eri tyylikäs.

    Mun sisäinen hippini taitaa olla jo niin kuollut ja kuopattu että syksyllä alkaviin opintoihin en taida kuitenkaan tsi-vihkoja väsätä. Vaikka... kuka tietää! Ehkä johonkin tarkoitukseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mä opiskelin, ei aina välttämättä ollut varaa uuteen luentolehtiöön niin dyykkasin luokan/luentosalin paperinkeräyslaatikosta yksipuolisia tulosteita ja kirjoittelin niihin. Vihoksi asti ei tarvinnut nitoa sillä olin kansionaisia :D

      Poista
  15. Hauska ja kiva! Jäin ihmettelemään, että onko siinä vihkossa noin puolet sivuista sellaisia, joihin ei ole tarkoitustakaan kirjoitella mitään (mm. Ne tilausvahvistuksen)? Vai kirjoitatko päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on makuasia ja riippuu siitä paljonko on tekstiä. En minä tekstikohtien päälle kirjoita mutta voihan niihin reunoihin piirrellä tai liimata lappuja päälle. Ei se ole niin olennaista :D

      Poista
  16. Aivan ihana! Vähän harmittaa etten itse ehtinyt Jyväskylään mut onneksi voi fiilistellä muiden blogeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilistelyä blogeissa tulee oleen varmaan ihan kyllästymiseen saakka :D

      Poista
  17. Ihana ^_^ Ja vauva <3 <3 Hyviä festejä!

    VastaaPoista
  18. Wau, tulipa siitä hieno! Ja pakkohan jotain tuollaista on itsekin tehdä jossain vaiheessa, idea muistiin ;)

    VastaaPoista