Hui, neljä yötä kestäneen Ruotsin reissun jälkeen ja tiukan iltavuorosta aamuvuoroon -juoksemisen (ite säädin koska halusin olla lomasuorittaja ja nyt pelkään että silmänaluseni ovat lopullisesti pilalla mutta eiköhän tämä tästä taas) jälkeen onkin ehtinyt jo tulla joulukuu! Nyt tohinalla joulukalenterit ja systeemit ajantasalle, täältä tullaan joulu!
Punaista, vaaleansinistä ja valkoista, ripaus harmaata sekä keltainen pillihimmeli. Harmittaa kun tuo pari vuotta sitten neulomani joulukalenteri minilapasista ei sovi väriteemaan jonka keksin vasta vuotta myöhemmin. Onneksi voi neuloa osan uudestaan jos alkaa kamalan paljon häiritseen. Tosiaan, jos sattuisi oleen liikaa aikaa. Nyt just sitä ei ole joten näillä mennään. Lapsi opettelee sopivasti parhaillaan tunnistamaan numeroita, joulukalenterihommista tulee varmasti oleen siinäkin hommassa paljon iloa :) Lukuja itsessään on osannut luetella jo pitkään (kohta opetan derivoinnin!).
Ihanalta näyttää!
VastaaPoistaNiin minustakin, kiitos :)
PoistaTeillä on kyllä kivan näköinen joulu, hieman erilainen kuin perinteinen. Nuo sinun sisustusratkaisut ilahduttavat silmää kovasti, varsinkin nuo pöydänjalkojen sukat. Pupu Tupuna -tyyny on ihana!
VastaaPoistaPöydänjalkojen sukat on kyllä suuri ylpeyteni aihe :D Ja Pupu Tupuna on ihana sekin :)
PoistaMinäkään en saa silmiäni irti noista pöydänjaloista. Ja mikä toi tähtikynttilä on? HIENO!
VastaaPoistaTähtikynttilä on Stockmannilta :)
PoistaKivan näköstä! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaLumisade vois alkaa jouluttaan minuakin....
VastaaPoistaMä en osaa kaivata, harvoinpa sitä ennen joulua on ollutkaan :)
PoistaAivan mahtavia juttuja, tykkaan erityisesti variteemasta, jouluinen mutta ei niin perinteinen. Raikas! Ja noi minilapaset, ma en kesta, ihania!
VastaaPoistaJoo tuo väriteema lähti tuosta viime vuoden Blossa-glögipullosta, punainen ja vaaleansininen, täydelliset jouluvärit!
PoistaOmpas ihanan näköstä :) Pillihimmeli on kyl hauska sana, just tajusin :'D Ja voi tuo Pupu Tupuna-tyyny on kyl aaaaaaaivan ihana! <3
VastaaPoistaPupu Tupuna -tyynyliina on Metsolasta, ihan huippu kyllä!
PoistaKauniit nuo kalenterilapaset, ei riittäisi oma kärsivällisyys kuvioihin.
VastaaPoistaYleissivistyksenikin kasvoi, oli ihan pakko googlailla Pupu Tupunaa, kun muistelin sitä lapsena lukeneeni, enkä ihan tyttö enää. Oli se mahdollista, jos -72 ilmestyi ensimmäinen.
Upeinta on nuo pöydänjalkojen sukat, voisikin koittaa joskus tehdä tuoleihin, ihan sattunaisia ralliruutusukkia :)
Olihan noista lapasista aikoinaan melkoinen tikuttaminen mutta kannatti tehdä, sen verran kivat on :)
PoistaTykkään! Perinteisiä juttuja, vaan tyyli on mukavan freshhhhh :D Ja supersöpö tuo Pupu Tupuna tyyny!
VastaaPoistaJuu, onhan tää aika perinteinen mutta silti jotenkin toden tosiaan, raikkaampi :D Pupu Tupuna tyynyliina on Metsolasta, oon ostanut sieltä yhtä sun toista Pupu Tupunaa koska itse niin tykkään niistä, lasta en ole vielä saanut innostettua niihin kirjoihin.
PoistaOi miten ihana kalenteri! <3
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHurjan jouluista! Ihanaa ;)
VastaaPoistaNiin on :) Kiitos :)
PoistaKiitos :) Ja tyyny on kyllä ihana, se on Metsolasta, heillä on muunkinlaisia Pupu Tupuna -joulutyynyliinoja.
VastaaPoistaIhana kalenteri mutta sydämeni vei nuo jouluiset pöydänjalat. Mahtavat! Tämä idea pelasti taas päiväni...
VastaaPoistaNe on kieltämättä minunkin silmäteräni :)
PoistaToi tumppu kalenteri ja noi pöydän jalat on kyllä super ihanat !
VastaaPoistaNiin on!!! :)
PoistaMistä oi mistä olet löytänyt tuon joulukalenterikynttilän? Nim. Kaikki kaupat kiertänyt
VastaaPoistaTuo on Ruotsista ihan vaan ruokakaupasta. Suomessa oon nähnyt Stockmannilla ja Granitissa mutta tuo Ruotsista tuomani on hienompi (koska punainen teksti!)
Poista