Sivut

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Tauolle 80-luvulle

Viime kesänä telkkarissa pyöri Ylellä Lomamatka 70-luvulle -ohjelma. En nyt ala tässä avaamaan ohjelman ideaa sen kummemmin mutta siitä tietenkin tuli kipinä että haluaisi itsekin mennä kesäretkelle samaan tyyliin. Idea on vieläkin toteuttamatta tietenkin eikä siitä varmaan mitään tulisikaan kun koko ajan keksii asioita joista nyt ei ainakaan voi luopua, esim lapsen turvaistuimen soisi kyllä olevan tätä päivää. Itse asiassa tänä kesänä kuvaavat Lomamatka 80-luvulle -jaksoja, odotan tietenkin innolla milloin ne pärähtää ruudulle! Sitä odotellessa olen alkanut fiilisteleen oman lapsuuden automatkoja ja myöskin taloudellisista syistä ajattelin että nyt voisi tosiaan, kesä kun on, ottaa omat eväät sen sijaan että maksaisi itsensä kipeäksi ABC:n ruuista.

Niinpä leivoin tuota 80-luvun klassikkoa, mokkapaloja, evääksi. Että melkein perinteiset eväät, ei puutu enää kuin mummun leipoma ruisleipä ja omien marjapuskien punaherukkamehu. No mutta tämä on hyvä alku kuitenkin! Romantisoin tietenkin ajatusta sellaisesta P-paikasta missä on pöytä ja penkit ja sijaitsee vähän isosta tiestä sivussa mutta en tiedä missä olen semmoisia nähnyt sillä meidän reitille niitä ei osunut. Niin ei millään. Tarpeeksi monesta huonosta P-paikasta oltiin jo ajettu ohi ja takapenkiltä alkoi leviään tuoksu joka kertoi että nyt olisi hyvä päästä vaippavarikolle.

Unelmissani siis oltaisiin levitelty eväät puiselle pöydälle, paistateltu päivää luonnon helmassa kaikessa rauhassa mutta totuus oli se että ajettiin sadepilven alla satoja kilometrejä, eväät aseteltiin auton katolle, liikenne pauhasi niin että korvat soi, lapsi meinasi koko ajan karata ja mokkapalat olivat aivan liian överimakeita evääksi ilman sitä ruisleipää (no tietenkin). P-paikka oli bussipysäkin tapainen syvennys tiessä ja täynnä roskia. Tunnelma oli kireä kuin viulunkieli ja asetellessani otsatukkaani, kuulin vain kommenttia että luuletko että joku ottaa susta kuvan. Jep.

Ensi kerralla parempaa suunnittelua evästyspaikan suhteen.







Jaoin instassa ja facessa juhannuskuvaa tasan 10 vuoden takaa sillä ajatuksella että silloinkin oli kylmä ja hengissä selvittiin (että kuuluu ikään kuin asiaan) ja sain lähinnä kommentteja että "katoin eka että siinä on joku partajeesus" ja että "vaatteiden perusteella 30 vuoden takaa". Jep, menkööt samaan kategoriaan otsikon kanssa sitten. Siinä kuitenkin minä juhannuksena 2004.


Hyvää juhannusta ja ABC:n hampurilaisaterioita toivoo Hupsistarallaa!

18 kommenttia:

  1. Tampereelta kun lähtee ajelemaan Seinäjoelle päin, niin ainakin Saarijärvellä (Jalasjärvellä) on pöytiä (tosin siinä on se kahvilakin) ja lähempänä Seinäjokea on myös yksi. Tiedän, koska syötiin jätskit siinä ihan hiljattain. Pehmisauto on parkkeerannut siihen kesäksi. Eli kyllä niitä pöydällisiä P-paikkoja on, harvassa tosin, mutta on kumminkin!

    Mä oon kanssa viime aikoina pakannut eväitä mukaan. Viime kesänä leivoin aina edellisenä iltana pitsaa, tänä vuonna on menty sämpylälinjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin semmonen kutina että Pohjanmaan suunnalla on paremmin niitä.

      Oi kun kuulostaa hyvältä teidän eväät! Mä alan nyt petraamaan tässä asiassa! Ja pysähtyä voi toki muuallekin kuin P-paikalle :)

      Poista
  2. Ainakin Tampereen lähiseuduilla on ainakin tosi nihkeesti kunnon P-paikkoja. :(
    Mäkin oon monesti haikailluit sellaisen kunnon pysähdyspaikan perään, mutta ilmeisesti se on joku S-ryhmän juoni, ettei oo kunnon P-paikkoja niin on pakko pysähtyä apsille.

    Hauskaa juhannusta :)

    VastaaPoista
  3. Terhi lähe mun kaa Kasari-näyttelyyn Hotelli- ja ravintolamuseoon!!

    VastaaPoista
  4. Me kun lähdettiin autoilemaan niin eväät oli mukana. Mutta täytyy myöntää että en muista missä ollaan eväät syöty. Äiti sanoi aina että me haluttiin syödä eväät jo ennen kuin päästiin valtatielle (2 km päässä kotoa).

    Ja on niitä pöydällisiä P-paikkoja ainakin vielä vt 67 varrella, osalla kun on pehmiskioskeja niin oikein hyviä. Vessat lienee häipyneet kaikista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ainakin jokavuotisella Särkänniemi-reissulla syötiin eväät siinä Särkänniemen parkkipaikalla.

      Mutta joo, ainakin Helsingistä Ouluun ajaessa on semmonen kiva pöydällinen P-paikka järven rannalla jopa.

      Poista
  5. Niin ja siis eiköhän se tunnelma aikuisilla ollut juuri sellainen kireä silloin 80-luvulla :) me lapset ei vaan huomattu.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin oli aina eväät, kun reissattiin koko perheen kera. Jopa Keskisellä syötiin sämpylät kaupan pihassa ennen kuin hyökättiin tavarahelvettiin. Nykyään porukat käy kuulemma kahvilla siellä kahvilassa, melkosta tuhlaamista! Ennen poikaa me harrastettiin eväitä pitkillä reissuilla, mutta nyt on kuitenkin pakko saada poikakin juoksenteleen, päästä vessaan, vaihtaa vaippa jne., joten huoltsikka (Seinäjoen Prisma itseasiassa) on kätevä ratkaisu. Ollaan toki vaihdettu vaippaa takapenkillä, joka takapenkillä sylissä, hätätilanteissa, mutta on se vessa kuitenkin kivempi. Ehkä sitten taas P-paikkaeväitä, kun poika on isompi, eikä juokse autojen alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse asiassa inhoan yleisiä vessoja niin paljon että heti sään salliessa vaihdan vaipat mieluummin ulkona. Ja toki on tullut vaihdettua autossakin jos on tilanne että normitauon lisäksi pitää vaihtaa ilman sitä jaloitteluosiota.

      Seinäjoen Prisma on meilläkin aika vakio silloin jos ajetaan Oulusta mummulaan.

      Poista
  7. Se 2-tie, ihan eri meno ABC-asemien suhteen kuin kolmosella! Pöydällisistä p-paikoista en kyllä tiedä, mutta jossain Huittisten kohdilla oli ihan törkeän hieno uimahyppytorni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että me pysytään tiukasti kolmostiellä kuitenkin :D tosin mietittiin just että oisko Ikaalisten kautta ajettaessa paremmat P-paikat kuin Lavian.

      Poista
  8. Hei, 3-moottoritien varressa on Nurmijärven kohdalla Roosa-niminen kahvila. Viimeksi poiketessa just mietin, kuinka sen lähellä olevat evästyspöydät huokuu lapsuuden perheretkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Harmi vaan että Nurmijärvi on ihan liian lähellä taukopaikaksi jos Vantaalta lähtee ajeleen ja ajomatkaa yli 300 km yhden pysähdyksen taktiikalla.

      Poista
  9. Se sarja oli aivan mahtava! Tykkäsin kovasti. :)

    Harmi kun nykyään pöydät ja penkit on monilta levikkeiltä poistettu. :/

    VastaaPoista