Aiemmin ompelemani hellepaita pääsi tänään tositoimiin ja se oli juuri hyvän kokoinen! Ei kai tässä auta kuin surauttaa muutama lisää, niin hyvä se on! Itsekin tykkään "lakanakangasvaatteista", ovat tosiaan kuumalla ilmalla mukavan vilpoisia, ja sellainen myös oli minunkin ylläni tänään kun leikkipuistossa kävimme.
Vähän saattaa nyt olla tyttömäisesti puettu mutta kun sattuu oleen kaikki unisexkamat yhtä aikaa päällä niin sitä se teettää. (Housut (KappAhl) kirpparilta ja kengät (Feelmax) niin hyvästä alesta ettei värien kanssa sovi nuukailla. Hattu (ManyMonths) niin hippi ettei kunnon värejä ole). Aurinkolasit, jotka eivät vihreiden sankojen vuoksi mätsänneet, otettiin pois kuvaamisen ajaksi.
Nyt siis vain totisesti toivon etten ole heittänyt pois sitä lappua johon paidan mitat laskin. Vaikka tokihan uusia voi ommella käyttäen tuota ensimmäistä kaavana.
Heh. Mun kummipoika isoveljineen on aina niin värikkäästi puettu, etten edes ajatellut mitään tyttömäisyyttä noita kuvia katsellessa. Opeta vaan poika kaikkiin väreihin, ilman sukupuolisia rajoitteita! :)
VastaaPoistaJuu, meillä on paljon pojalle eri värisiä vaatteita, myös tuota punaista siis ja esim violettiä mitä kait jotkut pitää enempi tyttövärinä. Ja monet vaatteet on tyttöjen osastolta ostettu. En vaan normisti yhdistele tolleen vaan on sitten jotain äijämäisempää mukana myös :D
PoistaToi on ihana paita eikä minusta kyllä yhtään tyttömäinen. Tosin omakin poikani käyttää lähes kaikkia mahdollisia värejä. :) Ja "lakanakankaiset" puuvillavaatteet ovat helteellä ihan loistavia!
VastaaPoistaEi se muuten ehkä olisikaan mutta noiden punaisten housujen kanssa ehkä hitusen. Mut ei häiritsevästi, enhän muuten olisi noin pukenutkaan ;) Puuvillavaatteet helteellä on kyllä pop!
Poista