Viime viikolla kun oltiin siirrytty Oulusta minun lapsuuden kotiini, surautin äitini saumurilla itselleni mekon ja jäbälle kaksi t-paitaa ja parantelin lisäksi paperivenetaskupaidan valmiiksi.
Mekon tein sillä aiemmin hehkuttamallani Season looks -lehden hupparikaavalla. En siis tehnyt muita muutoksia kuin leikkasin helmasta pidemmän ja levenevän. Taskujen paikat mittasin sopiviksi. Voi olla että ymmärsin täysin väärin mutta mun mielestä ohjeessa neuvottiin leikkaamaan nuo taskujen palat vääristä kankaista. Tein oman pääni mukaan ja päädyin toivottuun lopputulokseen.
Ja todellakin, tätä varten opettelin lehden ohjeen mukaan huolittelemaan reunoja resorilla. En ole koskaan ennen sitä tehnyt vaan olen ommellut resorin perinteisin menetelmin vain ja sehän tuo tiettyjä rajoitteita. Venymättömissä kankaissa käytän vinonauhaa tosi usein ja olenkin harmitellut että yhyy kun en osaa resorilla. Ärsyttävä asenne! Oikeesti ei pitäisi vinkua sitä ettei osaa vaan että on ollut liian laiska opettelemaan! Nyt osaan ja siitä innostuneena sitten käytin oppimaani myös osassa noista pojan t-paidoista. Jälki on osittain nurjalla puolen aika karseeta mutta yllättävän hyvä kuitenkin ensikertalaiselta. Ja siis ongelmana on myös tuo että vetää rypylle nuo pääntiet yms mutta kai sitä tässä tehdessä kehittyy.
Yritettiin kuvata sitä käytössä hyvin heikolla menestyksellä.
Kangas (Leena Renko: Nestori ja Norppa) on tilattu Pehemiältä, samoin kuin tämä alla oleva saman suunnittelijan Handy men. Tässä siis käytin uutta oppimaani resorireunaa sekä pääntiessä että hihoissa. Ihan sikamahtavaa että jaksoin paneutua ohjeeseen sillä näähän on hetikin enemmän ns kaupasta ostetun näköisiä (joo, tiedän että aika hiton pitkä matka vielä siihen mutta kuitenkin…)
Nestorikangastahan ostin sitten vähän turhankin paljon ja siitä mitä jäi mekostani yli, saadaan jäbälle uus paita joka kesälle kouluikään saakka. Tässä nyt ensimmäinen versio. Yksivärinen keltainen kangas (sama jota oman mekkoni hupun ja taskujen vuorikankaana) on äidin kangasvarastosta. Kikkailin erivärisillä resoreilla kun olin niin innoissani. Pääntien tosin tein siten kuten tein ennen tätä mullistavaa kolmen minuutin pituista ohjeen sisäistämis -tuokiotani, hihoissa sitten taas pääsin pätemään uusilla taidoillani.
Mekon tein sillä aiemmin hehkuttamallani Season looks -lehden hupparikaavalla. En siis tehnyt muita muutoksia kuin leikkasin helmasta pidemmän ja levenevän. Taskujen paikat mittasin sopiviksi. Voi olla että ymmärsin täysin väärin mutta mun mielestä ohjeessa neuvottiin leikkaamaan nuo taskujen palat vääristä kankaista. Tein oman pääni mukaan ja päädyin toivottuun lopputulokseen.
Ja todellakin, tätä varten opettelin lehden ohjeen mukaan huolittelemaan reunoja resorilla. En ole koskaan ennen sitä tehnyt vaan olen ommellut resorin perinteisin menetelmin vain ja sehän tuo tiettyjä rajoitteita. Venymättömissä kankaissa käytän vinonauhaa tosi usein ja olenkin harmitellut että yhyy kun en osaa resorilla. Ärsyttävä asenne! Oikeesti ei pitäisi vinkua sitä ettei osaa vaan että on ollut liian laiska opettelemaan! Nyt osaan ja siitä innostuneena sitten käytin oppimaani myös osassa noista pojan t-paidoista. Jälki on osittain nurjalla puolen aika karseeta mutta yllättävän hyvä kuitenkin ensikertalaiselta. Ja siis ongelmana on myös tuo että vetää rypylle nuo pääntiet yms mutta kai sitä tässä tehdessä kehittyy.
Yritettiin kuvata sitä käytössä hyvin heikolla menestyksellä.
Kangas (Leena Renko: Nestori ja Norppa) on tilattu Pehemiältä, samoin kuin tämä alla oleva saman suunnittelijan Handy men. Tässä siis käytin uutta oppimaani resorireunaa sekä pääntiessä että hihoissa. Ihan sikamahtavaa että jaksoin paneutua ohjeeseen sillä näähän on hetikin enemmän ns kaupasta ostetun näköisiä (joo, tiedän että aika hiton pitkä matka vielä siihen mutta kuitenkin…)
Ja sitten tosiaan korjailin sitä aiemmin ompelemaani paperivenetaskupaitaa mikä on tehty mun vanhasta paidasta (ja valkoisesta lakanakankaasta). Ja nyt sekin on käyttökelpoinen. In action -kuvia tulee sitten joskus kesällä.
Tähän varmaan kuuluisi kirjoittaa että nyt saa kesä tulla!
Eikä siinä vielä kaikki, pitihän jäbälle ommella myös pipo. Tästä puuttuu vielä tupsu koska en tähän hätään löytänyt sopivaa kangasta. Hyvä syy sitten tulla taas esitteleen uudelleen myöhemmin, heh.
Helmat ompelin tietenkin näin.
Toi Handy Men on ihan hulvaton! Pakko melkein nauraa, kun sitä kattoo!
VastaaPoistaSe on aivan mahtava kangas!!!
PoistaHyvältä näyttää! Laskitko resorin pituuden pääntietä varten kertomalla pääntien 0.75:llä? Kokeile seuraavalla kerralla kerrointa 0,8 tai jopa 0,85 niin ei vedä kurttuun!
VastaaPoistakäytin kertoimena 0,8. Ens kerralla ehkä sitten 0,85!
PoistaNestori ja norppa -huppari näyttää tosi kivalta!
VastaaPoistaSe on kyllä kiva :)
PoistaHienot on uudet kuteet ja hauskat kuosit! Tuli hirveä hinku tehdä jotain turkoosista ja keltaisesta, kun on niin ihanat ja raikkaat yhdessä. :)
VastaaPoistaSiinä on kyllä mahtava väripari! Jäbän huone on niillä väreillä ja tykkään ihan vaan istua siellä kun on niin kivat värit :D
PoistaUIuiuiuiuiui!!! Siul on miun mekko!!! AIVAN ihana!!! (pyyhkii kuolaa näppäimiltä ;) )
VastaaPoistaTaito se on tuo vaatteen ompelu, yksi niistä taidoista joka miulta puuttuu. Nuo kankaat on kyllä hulvattoman hauskoja :)
Kiitos kivasta blogista ja kaunista kevään odotusta!
Onneksi se taito on opeteltavissa!!! :)
PoistaKiitos!
Toi työmieskangas on niiiin ihana, erityisesti rintakarvat! Tein siitä pitkähihaisen serkkupojalle, pitäiskin laittaa blogiin. Mä oon yrittäny opetella tuota resorihommaa, mutta ei vaan suju... Ehkä vielä joskus :)
VastaaPoistaJoo, noi rintakarvat ja kaikki :D :D Kannattaa harjoitella niin eiköhän se lähde sujumaan, munkin pitää harjoitella vielä paljon!
PoistaToi venepaita on superkiva. Sun pitäis tehdä siitä ohje tänne.
VastaaPoistaOn se ajatuksena kyllä ollut kunhan ehtisi.
Poista