Sivut

tiistai 8. joulukuuta 2020

8

Sain taannoin neuleystävältäni, Langanlumouksen Monalta, hänen itse kehräämäänsä aivan ihanaa lankaa. Hän myy kehräämiään lankojaan, mutta tässä ei nyt ole mistään näkyvyysasiasta kyse, vaan lanka on saatu ihan ihmiseltä ihmiselle, mutta mainittakoon nyt silti, ettei tule sanomista, että lanka on tosiaan saatu.

Neuloin aiemmin syksyllä lapaset myös Monan kehräämästä langasta ja nyt kun yritin etsiä postausta siitä, tajusin, ettei semmoista edes ole. Blogi alkaa oleen rappiolla, myönnän. Mutta tästä langasta tosiaan neuloin lapaset myös, ihan itselleni, koska lanka on niin ihanaa! 

Näistä hattaraunelmista tuli aavistuksen verran suuret, mutta ei onneksi kuitenkaan niin suuret, etteikö niitä voisi käyttää.

Tällaiset ohuet ja pehmoiset lapaset ovat hyviä näihin nykytalviin, kun paksut kirjoneuletumput olisivat aivan liikaa. Tänä vuonna olen pitkästä aikaa neulonut oikein enemmänkin lapasia ja vein niitä ison vinon hyväntekeväisyyteen nyt loppuvuodesta. Ehkä niitä voisi joululahjoiksikin neuloa ainaisten sukkien sijaan, vaikka sitten ensi vuonna.


Mutta nyt jätskiä!

10 kommenttia:

  1. Varmasti ihanaa lankaa! Ja kiva on neulepaitakin sun päällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on kyllä aivan uskomattoman ihanaa! Ja neulepaita myös, tosin se on kivemman näköinen, kuin mitä tuntuinen, pistelee ikävästi.

      Poista
  2. Minä olen neulonut lapasia tänä vuonna lahjaksi sukkien sijaan. :) Kivat lapaset ja ihana neulepaita, olen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lapaset. Vaan mulla on jo käytössä kirjoneuletumput, Maijasta neulotut (Nallen vahvuinen) ja niissä alpakkalapaset alla... Ja asun vain n. 100km pohjoisempana. Mä vaan satun olemaan vähän kylmäkätinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vasta tosiaan ihan ohuet lapaset ja usein ei niitäkään. Mutta kyllä sekin aika talvesta vielä tulee, että laitan useat lapaset päällekkäin :D

      Poista
  4. Onpa ihana jäätelöpurkki. Onkohan hyvää? Ai niin ne, lapaset on kivan väriset.

    VastaaPoista