Retkihaaste 2020, osa 1

Vuoden vaihteessa päätin osallistua tänä vuonna Retkihaasteeseen. Se on pyörinyt jo joitain vuosia ja virallisen haastetaulukon löytää mm Facebookista, mutta myös ihan googlettamalla. Itse en niinkään ajatellut tiukasti haastekohdista ottaa stressiä, vaan lähinnä listata, saisiko sen 52 retkeä vuoden aikana tehtyä. Retken käsitehän on jokaisella juuri niin löyhä tai tiukka, kuin itse haluaa. Me retkeillään jonkun verran muutenkin, mutta 52 kertaa vuodessa tuskin.

No, nyt kun maaliskuukin meni jo, lienee hyvä kohta tarkastaa, miten meni tämä ensimmäinen kvartaali vuodesta.

Vuoden ensimmäisen retken tarjosi isäni, kun vei meitä joululomalaisia paistaan makkaraa harrasteporukan kodalle. Se oli oikeasti ihan hurjan kiva juttu, säkkipimeällä ei ole aiemmin tullut lasten kanssa retkeiltyä. Kodassa kerrottiin lapsiystävällisiä "kummitusjuttuja" ja 4-vuotiaskin innostui sepustaan omia versioitaan. Ihan mahtavaa!

Kun oltiin palattu Vantaalle, lähdettiin tsekkaan Kuusijärven ja Sipoonkorven yhdistävä upouusi silta, minkä avajaisia vietettiin viime vuoden lopulla, mutta silloin ei tullut käytyä. Käveltiin sillalle Kuusijärven parkkipaikalta ja hämärähän siinäkin ehti jo tulla, ennen kuin mokoma löydettiin lenkkeilijöiltä tietä kysymällä. Silta on kyllä hieno ja olipa onni onnettomuudessa, että pimeä ehti tulla, sillä se on hienosti valaistu!

Vielä yksi aivan säkkipimeä retki ehdittiin heittään, ennen kuin aurinko alkoi taas voittaan elämässä. Vuosaaressa oli nimittäin lapsille suunnattu heijastinpolku, mikä käytiin kiertämässä. Lapset olivat innoissaan, itseäni kieltämättä pelotti. Oli otsalamput ja taskulamput ja lapsilla heijastinhenkselit ettei hukata heitä, mutta pimeys ja polun vieressä myrskyävä meri olivat melko jänniä. Pimeä metsä mua ei ole koskaan pelottanut, sillä olen asunut puolet elämästäni pimeässä metsässä, mutta se meren pauhu toi jotenkin karmivia fiboja siihen pimeyteen. Polku oli todella upeasti toteutettu ja toivon mukaan se saa jatkoa seuraavina vuosina. Liiaksi asti ei ole hyödynnetty tätä pimeää aikakautta, joten tällaiset jutut ovat todella tervetulleita.

Tammikuussa ehdittiin vielä tekeen retkiä Kotkassakin, jossa vietin viikonloppua lasten kanssa siskoni luona. Hirvittävästi tuuli silloinkin, kuten varmaan joka retkellä tänä vuonna tähän mennessä. Katseltiin myrskyävää merta ja yritettiin jotenkuten saada eväitä syötyä ilman, että tuuli vie roskat ja syväjäädyttää ihmiset.

Onneksi vähän suojaisampiakin rantoja löytyi. Viikonlopun aikana koluttiin ainakin Kuusisaari, Tervaleppälehto, Mansikkalahti ja Katariinan meripuisto.

Helmikuussa tein yhden miniretken yksin ja kävin ennen iltavuoroa syömässä aamupalaa läheisillä kallioilla sen jälkeen, kun olin vienyt lapsen kouluun. Oli aivan ihana hetki.

Lapset innostuivat roskien keräämisestä ja käytiin ostamassa Clasulta Fiskarsin roskanpoimija ja sen kanssa heitettiin roskankeruuretki lähiympäristöön. Myöhemmin ollaan kerätty roskia myös postireissulla ja muuten vaan pihan lähettyvillä. Aivan jäätäviä määriä roskaa löytyy ja ihan joka lähtöön. 

Maaliskuussa ehdittiin muutama retki tekeen ennen kuin koronahommat iskivät päälle. Kuun alussa kävin lasten kanssa Lauttasaaressa ihastelemassa meren tuomia jäähileitä.

Ja käytiin siskoni kanssa Valkmusan kansallispuistossa Pyhtäällä, missä oli muuten tosi ihana parin kilsan pituinen reitti, missä maisemat olivat koko ajan oikeasti hienoja ja pitkospuita oli paljon ja niitä lapset rakastavat, oi kyllä!

Tämän jälkeen ollaankin sitten eristytty ja pysytty tiukasti Vantaalla. Onneksi ulkoilla saa, joten retkiä tupsahtaa listaan kuin itsestään. Lähimetsien lisäksi käytiin pitkästä aikaa Lasten luontopolulla Hämeenkylässä, missä on ihanat Matti Pikkujämsän kuvitukset.

Yritettiin muutenkin ottaa lähiseudun luontokohteet haltuun, mutta Petikko aiheutti meille syvän pettymyksen. Polkujen sijaan oli leveää hiekkatietä ja metsät olivat täynnä isoja roskia, kuten telkkareita, autonrenkaita ja patjoja. Alue on valtavan suuri ja siellä varmasti on kivempiakin paikkoja, mutta ei äkkiseltään löydetty, eikä kyllä ole ihan heti tarvetta lähteä kokeileen uudestaan. Alueen nuotiopaikat jätettiin tsekkaamatta, koska nyt ei ole suositeltua niitä käyttää koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Lähimetsissä ollaan ihailtu kukkasia, joita luonto tosiaan tarjosi jo maaliskuun puolella.

Lisäksi etäkoulupäivien ratoksi ollaan tehty lasten kanssa löytöretkilomakkeita, joita harrastin esikoisen kanssa paljon silloin, kun nuorimmainen oli vasta vatsassa ja sitten vauvana vaunuissa. Toimii edelleen! Ajatuksena siis bongata luonnosta asioita, joita olen piirtänyt paperiin. Ihan tosi helppojahan nämä ovat: kävyt ja kivet, mutta toimii kuitenkin mukavasti innoittajana lähteä sinne metsään.

Ensimmäisellä reissulla ihasteltiin pitkään tikka, jonka nakutus kuului jo kauas nyt, kun lentokoneet eivät mylvi niin kamalasti. Ollaan nähty myös jo ötököitäkin, kevät on meillä täällä jo pitkällä ja se on ihanaa. Yritetään löytää positiivisia asioita tästä kamalasta tilanteesta ja repiä kaikki riemu irti lähimetsistä ja -pusikoista, mitä pystytään. Vähän kun vielä maa kuivuu lisää, niin päästään piknikille, kunhan ei tule ulkonaliikkumiskieltoa.

Mutta joo, korona liikuttaa meitä nyt olosuhteiden pakosta paljon, mutta nuo alkuvuoden retket ainakin ovat osittain sellaisia, mitä ei välttämättä ilman haasteeseen ryhtymistä olisi tullut tehtyä. Yleensä kun tammikuussa ja helmikuussa ei juurikaan olla retkiä tehty. Mutta kun on vaan lähtenyt, vaikka onkin ollut pimeätä ja kylmää ja märkää, niin huomaa, että kyllä se retki on mukavaa silloinkin, kun vaan tosiaan ottaa ja lähtee.