Sivut

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lasten extremerun

Viime kesänä esikoisen juostua Mini Marathon, alettiin etsiin vastaavan tyyppisiä lasten hyvän mielen juoksutapahtumia seuraavaa kesää ajatellen. Saatiin tietää, että Extremerunissa on myös lasten sarjat. Siltä kesältä juoksut oli kuitenkin jo juostu, mutta tänä vuonna osattiin olla kärppänä merkkaamassa tapahtumaa kalenteriin.


Tänä viikonloppuna oli siis Extremerun Vantaalla, lauantaina aikuisille ja sunnuntaina lapsille. Esikoinen juoksi miehen kanssa 5-6 -vuotiaiden sarjassa ja minä ja kuopus sitten alle 4-vuotiaiden sarjassa. Extremejuoksussa on tosiaan juoksun ohella erilaisia esteitä, joten kyseessä oli paljon muutakin, kuin juokseminen. Esteille pääsi kikkaileen jo ennen varsinaisen kisan alkamista, mikä oli tosi jees.


Matka ja esteiden määrä lisääntyivät ikätasottain. Pienten matkassa ei esimerkiksi juostu heti kättelyssä isoa ylämäkeä, kuten esikoisen sarjassa. Lisäksi esikoisen matkan varrella oli lumivuorieste, mitä pienimmille ei ollut.



Aikuiset eivät onneksi saaneet esteistä mennä (ellei lapsi tarvitse siellä apua), sillä tokkopa olisin tuolta putkesta edes mahtunut. Olipa sitten aikaa hengähtää itse sen aikaa, kun lapsi suorittaa estettä, heh. Eipä sillä, jaksoin juoksut paremmin, mitä oletin. Vaikka lapsi juoksi täysillä, oli mulla kuitenkin pidempien jalkojen etu ja en edes hengästynyt kun käsi kädessä löysästi hölkkäilin.



Kaikki saivat mitalin (ja vettä, ruokaa, naposteltavaa ja krääsäkassin). Ehdittiin vielä oman maaliintulomme jälkeen kannustaan esikoista omassa sarjassaan.


Molempien lasten mielestä parasta oli romuautojen yli kiipeäminen, enkä ihmettele.





Alueella oli jonkun verran muutakin aktiviteettia, kuten tämä jo lapsimessuilta tuttu matkailuauton päältä hyppääminen.


Ollaan ilmoitettu lapset myös tämän vuoden mini maratonille, mikä on parin viikon kuluttua Helsingissä. Noinkohan vaan se tuntuu yhtään miltään tämän jälkeen, kun kyseessä on pelkkä juoksu. No, se nyt on jo maksettu, joten tottakai me mennään.

Extremerun on tänä kesänä vielä vaikka ja missä ympäri Suomea, joten menkää ihmeessä lasten kanssa kokeileen, jos ei aikuisten extremeen uskalla tai kunto riitä.

5 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella, kuinka hauskaa tuo lapsista on :) Hyvä, että tuollaisia järjestetään.

    VastaaPoista
  2. Lapsille varmasti ihan oikea elämys!

    VastaaPoista
  3. Lasten versiosta ei oo kokemusta, mutta viime vuonna olin työporukan kuskina/kuvaajana ja olihan se hulvattoman hauskaa kattella kun ne siellä juoksi ja suoritti esteitä.. Ja ennen kaikkea ne asut mitä joillain oli, ihan mahtavia.. Tänä vuonnakin piti lähteä, muttei oma pää antanu nyt myöden lähtee joten menivät pienemmällä porukalla muutenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pikkusisko juoksi sen aikuisten version tänä vuonna. Oli hauskaa ilmeisesti, mutta todella raskas reitti. Nimensä mukainen siis :D

      Poista