Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Lasten kaupunki on auki taas

Melko ensimmäisiä retkipostauksia blogissani oli Lasten kaupunki muutama vuosi sitten. Hyvin pian sen jälkeen se meni remonttiin ja aukesi vasta tänä keväänä uudelleen. Jostain syystä kuvittelin että siellä olisi jotain uutta mutta hyvin pitkälti samanlainen se oli kuin ennenkin, mitä nyt  pieni junarata oli ainakin meidän pojan riemuksi tullut lisäksi.

Lasten kaupunki on siis Senaatintorin laidalla Helsingin kaupunginmuseon yhteydessä oleva ilmainen mahtava leikkipaikka jossa toki leikin ohessa on mahdollisuus tutustua menneeseen.

Mun aivan ehdoton lemppari siellä on Mummola, eli 70-luvun jutuilla sisustettu kerrostaloasunto jossa tosiaan kaikella saa leikkiä. Jääkaappi oli täynnä leikkiruokaa ja astiakaapista löytyi retroa retron perään. Pienen pienestä mustavalkotelkkarista tuli 70-luvun ohjelmaa, mm suosikkini Villahousupakko. Ja en siis ole tosiaan 70-lukua elänyt eikä minulla ole tämmöisestä kerrotalomummolasta mitään kokemusta mutta silti se tuntuu niin kovin tutulta. Vauvallekin löytyi retroleluja ja viikonloppuisin paikalla on kuulemma museomummokin, tai -vaari.









Mummolan lisäksi myös vanha tuttu kansakoulu oli paikoillaan. Täällä ei vielä leikkiä irronnut mutta ehkä muutaman vuoden päästä!


Leikittävää tosiaan riittää, kun on laivaa, kauppaa ja teatteria, nukkekoteja ja vaikka mitä. Lasten kaupungin puolella oli omat vessat sekä myös kaunis tila jossa sai syödä omia eväitään (oli myös mikrouuni!) Ja tämä kaikki ilmaiseksi.




Kierrettiin samalla kertaa myös vähän sitä uutta Helsingin Kaupunginmuseon puolta joka nykyään on siis samassa yhteydessä Lasten Kaupungin kanssa. Paljoa ei ehditty ennen väsykiukkua mutta sen verran kuitenkin Helsingin Valitut Palat -näyttelyä että sain huomata senkin olevan tosi kiva paikka! Oli toiminnallinen sillä tavalla että lapsetkin viihtyvät.


Monet ehkä menevät tänne karkuun sadepäivää mutta me kalkkilaivan kapteenit taas käytiin hakemassa suojaa paahteelta. 

7 kommenttia:

  1. Oho, onpas upea paikka, ei ole meillä täällä tuommosta , ei.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Ihana Mummola :) Toi mieleen Tukholman Nordiska museet jossa on vähän vastaava kerrostaloasunto, mutta 50-60-luvulta, siinä tosin ei saa leikkiä mutta sen vieressä on Lekstugan-niminen leikkialue (museon sisällä siis) jossa wanhanajan kauppa, koti, lehmä, hevonen + vaunut jne. tosi mieluinen, tosin paras keskellä arkipäivää kun ei ole paljon muita, suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Täytyy muistaa joskus kun Tukholmassa käy.

      Poista
  3. Ei yhtään liity postaukseesi, mutta tarvitsisin apua vaatteiden värjäykseen liittyen. Löysin kivan mallisen Zizzin puuvillatakin kirpparilta, mutta likainen beige ei värinä yhtään miellytä. Edullisen hinnan takia nappasin sen kotiin, kun hoksasin, että senhän voisi värjätä! Haaveena auringonkukan keltainen/sinapinkeltainen... Tajusin vasta kaupanhyllyllä, että eihän se taida mennäkään ihan niin helposti: jos ostan auringonkukan keltaista värjäysainetta, saan jotain muuta, koska pohjaväri on beige.
    Pitkän johdannon jälkeen kysymys: osaisitko, Norsis, tai joku lukijoista antaa vinkin, miten pääsisin haluamaani lopputulokseen tai aikakin sinnepäin? Onko kokemusta beigen värjäämisestä? Tuhannet kiitokset avusta!
    (Niin, ja tiedetään, tikkilangat ei värjäydy - se olkoon sen ajan murhe! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä valitettavasti osaa yhtään sanoa :( Itse olen värjännyt vaaleaa beigeä ja lopputulos oli tosi kiva, mutta väri oli kirkas vihreä, en tiedä miten sitten keltaisen kanssa kun on kuitenkin vaaleampi. Mutta voihan sitä kokeilla kuitenkin, jos aika vaalea beige niin kyllä siitä varmaan sinapinkeltaisen ainakin saa, kovin kirkasta keltaista tuskin.

      Poista
  4. Itsekin olen museohulluna käynyt kyseisessä museossa, muistaakseni se oli ennen nimeltään Sederholmin talo. Ja tykkäsin myöskin tuosta 70- lukulaisesta mummolasta kun se niin kovasti muistutti omaa äidinpuoleista mummolaani Sörnäisissä, silloin kun mummi ja pappa siis elossa olivat.

    Siitä tulikin mieleeni, että minkähänlaisia meidän sukupolvestamme tulee mummolaiässä? Omilla mummoillamme oli mahonkikaapeissa riisiposliiniastioita, ja meillä tulee olemaan jeesariteipillä kyhättyjä IKEA- kaappeja joissa on Gundam Wing- figuureita XD

    VastaaPoista