Sivut

maanantai 1. helmikuuta 2016

Virkattu vaunulokerikko

Katukuvaan (ainakin meilläpäin) on ilmestynyt hurjat määrät vaunulokerikkoja joiden kätevyyteen ihastuin heti! Sitä kun lasten kanssa varsinkin kesällä on niin paljon kaikkea sälää mitkä ei kuitenkaan ole käden ulottuvilla vaikka ne mukamas ovat olevinaan kassissa heti päällimmäisenä. Ja juomapullot falskaa jne. Ja sitten on ne avatut pillimehut ja puolikas omena ja nenäliinat joihin voisi vielä kerran niistää. Kerran unohdin puoliksi juodun play-kaakaon rattaiden kuomun väliin jossa on niin näppärä säilyttää kaikkea, jotka sitten lentelee ympäriinsä kun sen kuomun avaa kun on jo unohtanut että siellä oli hanskat ja unilelu ja ja ja ja. Niin, kerran unohdin puoliksi juodun kaakaopurkin. Kolmantena päivänä se räjähti. Oli muuttunut vaaleanpunaiseksi ja haisi oksennukselle. Tämä tapahtui tietenkin kun olimme kylässä ja mysteerilaatta eteisessä ihmetytti jonkin aikaa kunnes kotimatkalla muistin että eissssssss. Nämä ongelmat on nyt ratkaistu ja meillä on vaunulokerikko! Olihan se toisaalta ihan hauskaa että jos ne hanskat unohtuivat kuomun väliin, sai käyttää termiä: mädännytysosasto. Ne taisivat unohtua mädännytysosastolle. Kuten se kaakao heinäkuussa. Hurmaavaa.



Koska olen tee-se-itse-nainen, en marssinut lastentarvikemyymälään vaunulokerikon perässä vaan kaivoin jälleen kerran kalalangat kaapista ja rupesin hommiin.

Lanka: Suomen langan 18-säikeiset Liina- ja Molla kalalangat (joista violetti saatu valmistajalta)
Koukku: 3 mm

Ja koska on aivan turha itse yrittää ideoida kirjovirkkauskuvioita kun hyllyssä on kolme Molla Millsin Virkkuri-opusta, etsin sopivan niistä ja tämä käyttämäni on Virkkuri 2:sta eli Muotoja ja pintoja -kirjan malli kuutio. Siitä tuli ihan hauska kun kuvio on niin suuri että tässä on vain 1,5 mallikertaa.

Otin mitat kaupallisesta versiosta eli syvyys 8 cm, leveys 40 cm ja korkeus 15 cm. Vain korkeus lopulta oli 15 cm ja muuten tuli vähän pienempi. Ei sillä ettenkö osaisi laskea vaan se nyt menee helposti niin että vaikka hitsi vieköön autocadilla suunnittelisi niin virkkauskäsiala onkin silti lopulta ihan jotain muuta.



Eli, virkkasin kirjovirkkausosuuden pyörönä. 40+40+8+8 cm eli 96 cm. Ei oo niin justiinsa, kunhan on jotain. Ja sitten pyöristin silmukkamäärän sopivaksi valitsemalleni kuviolle ja virkkasin sitä sen n. 15 cm. Sitten virkkasin reunoihin sopivan pohjan josta tuli vähän liian iso mutta ei anneta sen häiritä. Jos pyöreät reunat tuottaa tuskaa, suorakulmainen pohja on varmasti ihan yhtä hyvä. Ja lopuksi virkkasin kaksi väliseinää.

Koska kirjovirkkaus tehtiin vain silmukoiden etureunaan, jäi nurjalle puolelle hyvin matskua joihin ommella välikappaleet kiinni ilman että se näkyy etupuolelle. Tämä oli kyllä hyvin sviddumaista hommaa mutta sain tehtyä. Ompelin muistaakseni väliseinät ensin kiinni pohjaan, sitten pohjan paikoilleen ja lopuksi seinien sivut. Tein tarkoituksella joka lokerosta vähän eri kokoisen.

Rattaisiin kiinnitystä varten tilasin lankaideasta 30 mm D-renkaita (ja samalla kasan Zing-sukkapuikkoja, köh) ja ostin Clasulta tommoset hakaset ja cittarista tarranauhaa. Otin tämän kuvan jossa näkyy virkatut osat ja muut tykötarpeet. Jätin kuitenkin tarranauhaviritelmän tekemättä koska sisarusrattaita ostaessamme bongasin Lastentarvike-kaupasta niin halvat kassikoukut (kassikoukut, tirsk!) että unohdin samantien omaräpelteiset tarranauhaviritykset. Aiemmat kassikoukut (hihi hihi, en nyt pääse tästä fingerporilaisesta ajatusmaailmasta yli) mitä olen hankkinut, ovat olleet kalliimpia joten en ajatellut alunperin käyttäväni sellaisia. Lastentarvikkeessa myytiin muuten niitä valmiita vaunulokerikkoja myös.


Mietin jonkin aikaa että miten ne D-koukut kiinnittäisin siten että tulisi siisti ja tajusin lopulta virkata vielä yhden kierroksen ketjusilmukoita lokerikon reunaan siten että virkkaan ne renkaat samalla kiinni.




Tämä oli ensimmäinen kerta kun kirjovirkkasin kolmella langalla. Seuraavan taidan tehdä ihan vain kahdella.

Mutta nyt siis ei muuta kuin tavarat mukaan ja baanalle! Ja mätsätään virkatulla vaunuverholla.




Nimesin suurieleisesti suunnittelumuistikirjaan otsikoksi Hupsistarallaa SS16 ja tämä on siis kyseisen spring/summer-collectionin ensimmäinen drop! :D Pitää olla ajoissa liikenteessä ettei kesä pääse yllättään bloggaajaa!

31 kommenttia:

  1. Tosi hieno! Eikä oo simppeli, hitsi niin kaupasta olisi saanut lopulta helpommin /edullisemmin mutta ei olisi todellakaan yhtä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaupasta olisi saanut helposti ja suht edullisesti ja tosi nättejäkin mutta ei mikään voita itse tekemisen riemua! :D

      Poista
    2. Niinpä! Tämä on uniikki ja upea.

      Poista
  2. Jaahans, että tällaisenkin sitten tarvitsee! ;D Miä oon pudonnut jo ihan jälkeen näistä varusteluhommista, hyvä, että joku pitää ajan tasalla! Vaikuttaa kyllä kätevältä eli ei kai se auta kun pistää siihen jo loputtomalta tuntuvaan ennen vauvan syntymää-todo-listaan tämäkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on nyt nousussa! Ihan kaikkiin kotkotuksiin ei aina jaksa lähteä mukaan mutta nämä lokerikot tuntuvat kyllä todella näppäriltä! Varsinkin nyt sitten kun on kahden lapsen vesipullot oman lisäksi raahattavana kesällä. Äkkiä tällaisen onneksi tekee ;) Varsinkin jos ottaa vähän vähemmillä väreillä sen kuvion.

      Poista
  3. Voi miten hieno! Tällainen pitäisi tehdä pyörän koriin, se kun on lähes yhtä paha kuin vaunusäilytys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisipa tosiaan ihan älyttömän hieno pyöränkorinakin! Hmm...

      Poista
  4. Olin itse laiska ja keräsin liberon koodeilla tuontyyppisen. 😀 mutta tuo sun on kyllä tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei ikinä olla onnistuttu saamaan Liberokoodeilla mitään kovin kivaa! :(

      Poista
  5. Tää on niin hieno! Onnettoman laiskana lankaihmisenä surautin retrokärryihin vahakankaasta lokerikon, pitääkin rientää kuvaamaan se, kun aurinkokin paistaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en malta odottaa kuvaa!!! Mulla tosiaan onnistumisprosentti on suurempi virkaten kuin ommellen :D

      Poista
  6. Näyttää kyl tosi hienolta ja kätevältä! Mä en tiennyt aikaisemmin tarvitsevani vaunulokerikkoa, mut kylhän tuollainen nyt pitää ens kesäksi tehdä! Ja nimenomaan tehdä, ei ostaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiennyt tarvitsevani ennen kuin aloin näkeen näitä muilla. Ihan älyttömän kätevä kapistus!

      Poista
  7. Tyttärellä tänään ensimmäisen äitiysloman ensimmäinen päivä, eikä ehkä ole tuollaista huomannut kohta tarvitsevansa. Taidan tehdä ylläriksi. Kiitos ideasta ja ohjeesta. Ja joka kerta kun luen blogiasi, muistan sen söpön nyytin joka nukkui pöydällä Tampereen messuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee varmasti ihana ylläri! :) Ei esikoistaan odottavana välttämättä tosiaan kaikista tämmösistä tiedä, minä en ainakaan silloin tiennyt enkä oikein edes osannut etsiä tietoa ja katsella sillä silmällä muiden varusteita. Ja meillä on tosiaan aika paljon ollut ongelmaan kaiken pikkusälän säilyttämisen suhteen kun kaikkea ei voi sinne vaunujen alle (yleensä ihan täpötäynnä olevaan) tavarakoriinkaan laittaa. Sitten on tungettu kuomun väliin :D

      Hih, enää kovin kauaa ei voi enää pöydälle laskea nukkuun tuota vauvelia :)

      Poista
  8. Du är fantastisk påhittig och duktig allt du företar dig. Grattis! Tuulikki fr STHLM

    VastaaPoista
  9. Tuntuu, että toistan itseäni täällä sun blogissa, mutta wau, taas! :D

    VastaaPoista
  10. Luin otsikosta vanulokerikko. Aloin lukea tekstiä, edelleen näin vanulokerikko. Ihmettelin, mitä vaunuja ne ihmiset nykyisin katukuvassa kuljettelee ... :) ja sit mä hokasin: vaunulokerikko! Hieno on!
    Hepulin täällä myös mielikuvaani tekstisi pohjalta oikein Suomen mestaruus koukuista...

    VastaaPoista
  11. Tää on hieno! Koko viime kesän kaipailin jotain vastaavaa, johon saa kädestä ylimääräiset jutut eikä tarvitsisi koko ajan olla kyykkimässä alakoriin. Täytyykin painaa tämä mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä hieno keksintö. Sitä on aina niin kauheesti kaikkea sälää mitkä täytyy jonnekin laskea.

      Poista
  12. On muuten Ihan Älyttömämän Hieno! Pakko varmaan virkata itsekin tuollainen vaikka lahjaksi jollekin (ja laittaa siihen kassikoukut, thsih thsih). Minähän luin koko ajan, että vanulokerikko (pehmustettu systeemi ison kassin sisälle), ja lopussa ihmettelin että eikö siihen vanua tulekaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaunulokerikko ilman vanua! :D Ja kassikoukut, ehdottomasti, hihi!

      Poista
  13. Kylläpä on magee. Itsellä tavallinen musta kaupasta ostettu. Toi kyllä peittoo kaupan versiot. Uskaltaiskohan ittekin kokeilla tollasta kuviovirkkausta. Aina oon vaan raidallisii virkkauksia tehny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla kuviovirkkausta! Mulla kesti jonkun aikaa ennen kuin aloin saamaan edes vähän tasaista, niin herkästi paistaa se toinen väri rumasti sieltä välistä. Mutta nyt tulee jo ihan suht jees jälkeä!

      Poista
  14. Kiva kuvio tuossa lokerikossa ja näppäränä näköinen muutenkin. Jotenkin niin sun näköinen :)

    VastaaPoista
  15. Kirjovirkkaus pitää laitaa ehdottomasti opeteltavien asioiden listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Ite olin siinä ensin tosi tosi huono mutta on ollut ilo huomata kehittyvänsä! Vaikka tää kolmella värillä virkkaaminen olikin aika HC.

      Poista