Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Myyr Yorkin asema

Meillä täällä Vantaalla on tänä vuonna aika huippuja matkustamiseen liittyviä juttuja! Elokuussa avataan idän ja lännen yhdistävä Kehärata joka kai helsinkiläisille ja muulle maailmalle tarkoittaa lähinnä sitä että junalla pääsee lentokentälle mutta paikallisille paljon muutakin. Tammikuussa avattiin Tikkurilan uusi matkakeskus, Dixi, joka on toki hieno ja steriili ja bussiterminaali on tosi jees uutuus mutta eilen vietettiin vielä hienompia avajaisia Länsi-Vantaalla. Ei päästy virallisiin avajaisiin kakkukahveille mutta heti tänään oli riennettävä ihmettelemään! Nimittäin Myyrmäen juna-aseman uutta ilmettä! Taustatietona sen verran että Myrtsin asema on ollut aivan järkyttävän ankea ja kamala. Just sellainen ettei haluaisi itse pidellä ovenkahvaa vaan yrittää aina juosta toisen avaamasta ovesta sisään ja ulos. Kusi ja tupakka haisi ja seinät oli kuluneet ja ankeat, rumia tägejä siellä täällä ja asemalla pitivät majaa paikalliset densot (no, tästä tuskin voi imperfektissä puhua) ja ovien lasit olivat rikki vähän väliä. Nyt remontin jälkeen toistaiseksi kusen haju loisti poissaolollaan ja seinien maalaukset ovat kuulemma jopa Suomen merkittävin julkiseen rakennukseen toteutettu katutaidekohde. Tikkurilan uusi asema on ehkä joo hieno mutta Myyrmäen upeat maalaukset voittaa sen kyllä 6-0. Aika paljon saa päälle töhriä ja tägätä ennen kuin tuosta oikeasti tulee aivan kamalan ruma. Ja ehkä pienen virtsan tuulahduksenkin kestää kun on niin söpöt kuvat. Rullaportaat tänne tuli nyt myös uutuutena. Niille oli valmiina tyhjät paikat asemalla jo ennenkin mutta toimivat lähinnä yleisenä roskiksena jonne kukaan ei yltänyt siivoaan.

















Onneksi edelleen laitureilta pääsee pois myös ulkokautta sitten jos (kun) asemarakennus taantuu entiseen "loistoonsa". Mutta siihen asti, kannattaa käydä katsomassa!

21 kommenttia:

  1. On kyllä superhieno asema nyt! Ihanaa grafiikkaa. Ja aivan varmasti sun jalat punakuvioisissa leggingseissä tuolla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan mielettömän hieno! Jostain syystä mä samastuin noihin legginssijalkoihin :D Ihailin niitä jo ikkunan takaa silloin kun assa ei ollut vielä avattu. Ne täytyy olla mun jalat! :D

      Poista
  2. Toi piano on kyllä ensimmäinen ilkivallan kohde... :D Mut hienoa että ainakin hetkellisesti parannetaan paikallisten jokapäiväistä elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sille pianolle tuskin on ennustettu kovin pitkää ikää tuossa :D

      Poista
  3. Ihanaa, että on tuollaisia paikkoja, kuten nyt myrtsin asema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mytsissä on nyt viime aikoina kunnostauduttu toden teolla noiden katumaalauksien suhteen, tosi monet alikulkutunnelit ovat saaneet upeat maalaukset pintaansa ja lisää suunnittelevat! Ja on graffitiseiniä minne kuka vaan voi mennä maalaileen jne. Ja kesäisin valtavia puistokirppiksiä!!!

      Poista
  4. Se on niin hieno! Voisivat tulla ton meidänkin aseman maalaamaan!

    Slle on muuten PARASTA JUST NYT haaste mun blogissa. Ihan vain hormonitoimintaasi miettien alleviivaan, että PARASTA, ei pahinta ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois tehdä tosiaan ihan hyvää miettiä nyt mikä on PARASTA eikä tosiaan pahinta ;D Joten otan haasteen vastaan!

      Poista
  5. Aivan superhienoja graffiteja! Ei tollasten päälle kehtaa ees töhrii. Tulee mieleen Studio Ghiblin Hayao Miyazakin piirrustukset joistain noista! Huippua.

    VastaaPoista
  6. Kyllä noita seiniä kelpaa katsella. Hieno idea!

    VastaaPoista
  7. Oho, ollaanko me melkein naapureita! :D T: Myrtsiläinen. Pitää ehkä itsekin uskaltautua asemalle sisälle, yleensä en sinne eksy, kun tulen eri suunnasta aina asemalle. :) Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kannattaa mennä asemarakennuksen kautta, on sen verran hieno! :)

      Poista
  8. I-H-A-N-A ja toiovottavasti on vielä kuosissaan, kun tulen seuraavan kerran Suomeen. Tää on nähtävä paikan päällä!

    VastaaPoista
  9. Hah, eikää... Aloin lukea postausta ja tuossa sanan "kehärata" kohdalla ääni pään sisällä alkoi kuulostaa just siltä mainoksen tuomasenbuske (?) -ääneltä. Pääsin tuosta eroon vasta ihan tekstin lopussa. :D

    /Suvi

    VastaaPoista
  10. Siis voi juku! Ei meinaa edes tunnistaa samaksi asemaksi, jonka läpi kävelin muutamia vuosia sitten opiskellessani Myyrmäessä. Toi oli sillon niiin ankea paikka ja nyt näyttää tolta, vau! :)

    VastaaPoista
  11. Ei vitsi, ehdin vasta nyt lukea tän postauksen ja filistellä näitä kuvia, ihan sairaan hieno ja niin söpöjä maalauksia!!

    VastaaPoista