Sivut

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Len-kon-kon

Otsikossa lentokone 2-vuotiaan sanavarastolla. Nyt onkin ollut harvinaisen superviikonloppu meillä kun eilisen museojunapäivän jälkeen ampaisimme tänään lentokentän kupeeseen Suomen ilmailumuseon lasten päivään. Vaikka poikamme kovasti lentokoneista pitääkin, ei museo tuottanut ollenkaan samanlaista täpinää ja riemua kuin juniin liittyvät asiat. Näistä kuvista ehkä voikin päätellä että mikä oli hänen mielestään ilmailumuseon parasta antia. Ja niistä sitä riemua sitten revittiinkiin toden teolla. Porrasmuseo olisi kova juttu!










Ilmailumuseo on ollut retkihaavelistallani mutta onneksi huomattiin tämä lasten päivä joka siis on osana Vantaan kaupunkijuhlaa. Sen lisäksi että lapset pääsivät sisään ilmaiseksi, oli museossa pääsy monien sellaisten lentokoneiden ohjaamoihin joihin ei normaalisti pääse. Ja ulkona oli ihanan lentokoneaiheisen leikkipuiston lisäksi mm hälytysajoneuvoja laidasta laitaan esittelyssä, myös erikoisempia tosi isoja (palo)autoja lentokentältä. Ja puolustusvoimiltakin oli jotain (en minä niin itse noista koneista ja autoista ymmärrä mutta lapset ja miehet näyttivät olevan aivan pähkinöinä!), niin ja soppatykki nakkikeittoineen! Ensi vuonna uudestaan!

Se käsityöblogiin liittyvä osuus tulee tässä:

Virkkasin pari viikkoa sitten tämän kesän Novita-lehden ohjeella lentäjälakin josta tuli aivan liian pieni vaikka tein siihen lisäkierroksiakin. Laitettiin nyt kuitenkin ensimmäisen ja viimeisen kerran päähän ihan vaan teeman vuoksi. Lanka: Novita Miami, koukku: 3,5 mm.



13 kommenttia:

  1. Pojat ja niiden koneet ;) Meilläkin lentokoneet ja junat ja kaikki mitkä liikkuu on kyllä niin pop! Mä muuten sanoin pienenä lentokonetta entoenoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä uskomattomia kun ovat niin koneiden perään! Jäbäkin jo ihan vauvana kiinnostui pyörivistä asioista, siitä sitten autoihin jne…

      Entoeno!!! Ihana! :D

      Poista
  2. Aivan ihana tuo alimmainen kuva :D Näyttää, kuin tuo lentokoneen tukijalassa oleva pallukka olisi lapsen päässä antennina. Muutenkin tuo lakki on hassunhauska.

    VastaaPoista
  3. Meidän kaksivuotiaan sanavarastolla lentokone oli kikone! Ei mitään tietoa, miten siitä kikone tuli, mutta tulipahan vaan :D

    VastaaPoista
  4. Porrasmuseo :) Kävin tänään yhden kaksivuotiaan kanssaleikkipuistossa. Hän puhui menevänsä "mäkee, mäkee". Minä luulin tarkoittavan liukumäkeä, mutta tämä vaan taaplasi niitä Launeen kukkuloita ylös alas.

    VastaaPoista
  5. Suloinen tuo lentäjänlakki! Kiva nähdä se toteutettuna, vaikka ei se meilläkään mahtuisi edes vauvan päähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehden kuvan perusteella mä luulin sitä ihan erilaiseksi! Joten tosiaan piti tehdä jotta näkis millanen on :D :D No, liian pieni ainakin.

      Poista