36 tunnin treffit miniroadtripin muodossa ja vinkkejä nähtävyyksien etsimiseen

Tämän postauksen voisi kyllä otsikoida vaikka ja millä tavoin, sillä tähän nyt sisältyy vähän kaikkea!

Mutta lähdetään siitä, että lapset lähtivät tätien kanssa mummulaansa ja minulla ja miehelläni oli lapsivapaa viikonloppu. Edelleenkin ihmettelen tätä elämääni nykyään, kun tuntuu olevan niin kiire koko ajan, että ei ajatustakaan ehdi tuhlaan yhtään millekään työn ja arjen pyörittämisen ulkopuoliselle asialle. Olin haaveillut jostain reissusta siitä asti, kun olen tiennyt lasten olevan tämän ajankohdan sukuloimassa, mutta en ollut ehtinyt laittaan tikkua ristiin asian suhteen.

Minulla oli käyttämättömänä Scandic-hotelliketjun pisteitä sen verran, että niistä riittäisi palkintoyö melkeinpä minne vaan. Mutta kun edellisenä iltana alkaa kohteita etsiin, niin eihän niitä huoneita ihan missä vaan vapaana ole, kun joka paikassa on jos ei puoluekokousta, niin vähintäänkin Heinämessut tai Munamarkkinat. Lopulta vapaa huone ja palkintoyömahdollisuus yhdistyivät Raumalla ja niinpä varattiin se ja pakattiin reput valmiiksi aamua varten.

No niin, sitten päästään siihen osuuteen, miten minä alan rakentaan tän tyyppistä miniroadtrippiä muutaman tunnin varoitusajalla.

- Ensin mietin edes suurin piirtein matkan varrelle osuvat kohteet, joissa olen haaveillut käyväni (päivitän listaa niistä sitä mukaa, kun bongaan jostain jonkun kivan kohteen). Tällä kertaa listalta löytyi Loimaalla sijaitsevat Suomen maatalousmuseo Sarka sekä Alpo Jaakolan patsaspuisto. Asetettiin Loimaa puhelimen reittisovellukseen ja startattiin auto.

- Apukuskin paikalta on hyvä googlettaa matkan aikana. Kuskit ei puhelimia räpellä.

- "Visit se ja se kaupunki" -tyyppiset sivustot on hyviä, mutta kannattaa muistaa, että ne perustuvat useimmiten, (ellei jopa aina?), siihen, että yritykset maksavat näkyvyydestään näillä sivustoilla, joten monta vähemmän markkinointiinsa rahaa käyttävää helmeä jää näistä pois. Siksi perinteinen googletus kaupungin nimellä + nähtävyydet tai museo  tai ravintola tms toimii varmemmin. Toki näiltä visit-sivustoilta saa todella hyvän kokonaiskuvan ja toki useimmat kohteet niistä löytyy.

- Instagram on tosi hyvä! Sieltä kun etsii kaupungin nimellä tai just visit-etuliitteellä tyyliin visitrauma hashtageja, saa heti kattavan kuvakirjaston kauniista ja kuvauksellisista kohteista.

- Kysy somessa paikallisilta tai odota, että he palavat halusta itse kertoa, kun mainitset olevasi huudeilla. Meiltä olisi esimerkiksi Rauman pitsikuosiset puistonpenkit ja roskis jääneet bongaamatta ilman paikallisen vinkkausta.

- Teiden varsilla on tosi hyvin liikennemerkein ja opastein kerrottu kaikesta mahdollisesta reitin varrella olevasta. Eli silmät auki muillakin kuin kuskilla, niin voi kiljaista heti, kun bongaa jotain. Me esimerkiksi poikettiin Köyliössä katsomassa Lalli-patsasta ihan vaan, koska miksipä ei oltaisi käyty. Eli Hannunvaakunoita ja perhosia silmällä pitäen ja lisäksi kaikkia mahdollisia itse tehtyjä kotikutoisia opasteita.

Sitten itse asiaan.

Maatalousmuseo Sarka kiinnosti kovasti ja olin suunnitellut, että mentäisiin lasten kanssa, mutta ehdottomasti tehdään uusi reissu sitten koko perheenä, sillä tämä oli aivan mahtava kohde! En muista, mistä tämän olen bongannut, mutta sen tiedän, että oletin sen olevan huomattavasti pienempi ja kämäisempi. Tämä oli valtava ja hieno ja monipuolinen!

Keskellä peltoa nökötti museon päärakennus ja lisäksi kaksi isoa ulkorakennusta ja vielä rivi vanhoja latoja ja näin kesäaikaan kotieläimiä. Lisäksi oli vielä leikkialue lapsille, mutta kahdenkeskeisillä treffeillä kun oltiin, ei käyty sitä edes vilkaisemassa.

Leikkuupuimurisimulaattori oli ihan parasta, lypsyjakkarat ihania, tarinat mukaansatempaavia, esineistö tietenkin kuin Koiramäen kirjoista potenssiin 10 ja konehallin perältä löytyi vielä tekolehmä, jonka utareisiin sai kytkeä lypsykonetta hännän piiskatessa naamaa.

Maanviljelijän tytär ja meijerialalla aikansa pyörinyt ihminen, eli minä, oli niin sanotusti liekeissä, mutta samalla laiskahkona ja mukavuudenhaluisena ihmisenä ihan hiton tyytyväinen siihen, että on syntynyt 80-luvulla, eikä ole joutunut pyörittään maataloa esim 60-luvulla. Tai edes 2000-luvulla.

Maatalalousmuseo teki vaikutuksen, mutta niin teki myös Alpo Jaakolan patsaspuisto. Ai että minä rakastan tällaisia vähän kreisejä yhden ihmisen suurella intohimolla ja työllä rakennettuja paikkoja jossain korvessa. Okei, tämä oli kyllä aika ison tien varrella eli ei lainkaan korvessa, mutta kuitenkin, vailla sen suurempaa valtakunnallista hypetystä.

Sammaloituneet patsaat olivat kertakaikkiaan vaikuttavia. Ja tottakai kiehtovia. Taiteilijan itsensä sekä hänen vaimonsa haudat ovat myös täällä.

Suosittelen ehdottomasti poikkeemaan, jos ohi ajelette ja kannattaa kyllä lähteä kauempaakin. Pääsymaksun sai kuitattua museokortilla.

Raumalle päästyämme käytiin vielä Rauman taidemuseossa, mikä jäi edellisellä Raumareissulla käymättä, vaikka kaikenmaailman muita museoita kyllä rampattiin läpi silloin. Tämä oli valitettavasti vähän antikliimaksi, mutta ei se mitään. Vanha Rauma itsessään on kyllä aivan epätodellisen ihana paikka. 

Ja kaikkien söpöjen talojen lisäksi vielä pitsit niin läsnä. I H A N A paikka!

Raumalla tosiaan käveltiin ympäriinsä, syötiin (ja juotiin), käveltiin lisää ympäriinsä ja yövyttiin. Ja käveltiin vähän vielä lisää ympäriinsä.

Kotimatkaksi valittiin eri reitti, sillä oltiin hotellissa googletettu tosiaan Uudenkaupungin automuseo ja päätettiin käydä katsomassa. Itse en autoista niin välitä, mutta Saabit on nostalgisia ja söpöjä, joten viihdyin kyllä. Tämä ei ole museokorttikohde, joten sitä ei löydy museokorttikohteiden listoilta. Maksuksi kävi vain käteinen, onneksi mies on sen verran fiksu, että pitää hätävarakaksikymppistä aina mukana, itsellä tää tapa on vielä harjoittelun asteella (kuten esim viime viikonlopun Ommel-tapahtumassa kärsin tästä, kun OP:n pankkikortit lakkas toimimasta just, kun olin vetänyt ostohousut jalkaan ja päässyt paikalle).

Uudessakaupungissa käytiin myös keskustassa vähän kävelemässä, aikaa kun oli.

Autossa sitten vielä googlettiin seuraavaa kohdetta väliltä Turku-Vantaa ja löydettiin elektroniikkamuseo Salosta (ja taidemuseo, jossa käytiin myös, mutta siitä ei juurikaan jäänyt todisteita). 

Rakastan niitä hetkiä, kun tajuaa jotain, mitä ei ole ennen tullut edes ajatelleeksi. Tällä kertaa elektroniikkamuseon osoite Salorantie ja paikkakuntana Salo sai aikaan aivoissani muutaman piuhan yhdistymisen ja tajusin ensimmäistä kertaa ikinä, vaikka meillä oli koko lapsuuteni ajan Saloran televisio, miten Salora liittyy Saloon! Ihan mahtava tunne!

Museo oli aivan tupaten täynnä radioita, televisioita, puhelimia, tietokoneita ja kaikkea mahdollista. Lattiasta kattoon hyllyriviä toisensa perään. Mun sydäntä lämmittää aina tätä suuruusluokkaa oleva omistautuminen jollekin asialle ja täällä tosiaan oli hyvin kattavat kokoelmat.

Museossa oli joitain videopelejä pelattavaksi, mutta muutoin idea perustui juurikin näille kokoelmille, joten ainakaan pienet lapset eivät välttämättä täällä kovin hyvin viihdy, riippuu toki henkilöstä. Mutta aikuisille suosittelen!

Salon museoiden ja hätäisen syömisen jälkeen maltettiin jo paahtaa suoraan kotiin ja yhteen ääneen ihmetellä, miten paljon ehtii tehdä 36 tunnissa kun vaan laittaa tuulemaan ja lähtee sieltä kotoa.

Tuntuu, kuin oltaisiin oltu viikko lomalla.