hop hop dapa dapa hop hop hui

Päätin katkaista pitkän neulomattomuuskauden ja neuloa lapselleni kultakalalapaset (ohje Ravelryssa). Olen itse asiassa favettanut tuon ohjeen jo neljä vuotta sitten ja juhannuksen tienoilla muistinkin että totta tosiaan, mullahan on nykyään lapsi joka vielä tykkää ihan hirmuisesti siitä kultakalalaulustakin joten joo, neulonpa sille nuo lapaset!

Ostin lankaa, uudet lyhyemmät puikotkin kun on mukavampi lapselle neuloa niillä kuin täyspitkillä. Otin käsirasvan hollille ja aloin luoda silmukoita. Ikään kuin ennustaen jo jotenkin että pieleen menee, otin vielä kuvankin.

Olen oikeasti neulonut PALJON, mutta silti etenkin tämmöisen piiiiiiitkän "mikään ei onnistu eikä huvita neulomisen suhteen" -kauden jälkeen on vaan hirmu vaikea päästä takaisin onnistumisen fiilikseen. Aloitin tuon pyrstön valehtelematta viisi kertaa uudelleen kun AINA mokasin jotain. Niin yksinkertainen malli, silti jotain aina menee pieleen, aivan käsittämätöntä. Kyllä niin oli hermot koetuksella mutta päätin sitkeästi yrittää vielä kerran. (Kuka on keksinyt että tämä muka olisi rentouttava harrastus? Paskat ole!) Piirsin apuviivat kaavioon ja nekin ensin väärin ja sitten alkoi pikkuhiljaa homma edistyyn.

Tajusin jo aika nopeasti että liian pieni siitä tulee mutta tein kuitenkin kiukulla loppuun vaikkei tämä olisi varmaan mahtunut (kun ei jousta yhtään, liian tiukkaa kirjoneuletta) jäbälle edes 1,3-kiloisena vastasyntyneenäkään. Lisäksi lankojen väreillä ei ehkä sittenkään ollut riittävän suuri kontrasti toisiinsa. 

Jos nyt jotain positiivista kuitenkin keksin niin se on tässä:

Lähipiirissäni on muutamakin nimeltä mainitsematon henkilö jotka ei aina ihan hahmota. Jos neulon esimerkiksi ihan sikahienon sanotaan nyt vaikka oravan, ja kysyn että tajuaako tästä mikä se on niin saatan saada vastaukseksi ihan mitä tahansa pöllön ja keinutuolin väliltä. Jotta en niin pahoittaisi mieltäni, olenkin alkanut kysyyn aina johdattelevasti vaikka tiedän että siten ei saa rehellistä mielipidettä. Tyyliin että tajuaako tästä että tämä on olevinaan orava. Sitten ehkä saan vastaukseksi että joo, nyt kun sanoit niin kyllä, onhan se aivan selkeästi orava. Nyt kysyinkin lapseltani. Näytin vielä keskeneräisenä olevaa lapasta ja kysyin että mikä tämä on. 2-vuotias vilkaisi nopeasti ja sanoi heti KALA. Kyllä!!! Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen. That's my boy!