12

Joulukortit.

Vuosi vuodelta tästä ihanasta joulutervehdysten lähettämisestä tulee aina vaan enemmän angstia. Milloin ei ole päivitettyjä osoitteita ja milloin on ylitetty se viimeinekinn kipuraja postimerkin hinnassa. Viime vuonna melkein jo päätin lopettaa kortit, mutta kun oikeasti en kyllä haluaisi lopettaa, sillä rakastan joulukortteja.

Tosiasia on kuitenkin se, että ne osoitetiedot eivät päivity itsestään, kaikkien uusien lapsien nimiä ei meinaa muistaa varmaksi, mutta ei kehtaa olla luettelematta jokaista erikseen ja kyllä, se postimerkki on jo tosi kallis.

Päätin vähentää radikaalisti lähetettäviä kortteja. Protokollan mukaiset sukulaiskortit on onneksi helppoja, ne osoitteet kun eivät juuri muutu ja jos muuttuu, ne voi tuosta vaan kysyä, eikä tarvitse leikkiä salapoliisia, jotta ei anna vaikutelmaa siitä, että itse oletan saavani kortin myös. Lisäksi muutama ystävä sai korttinsa, jotka ovat sillä tavalla läheisiä ja enemmän tekemisissä, että osoitteet on tiedossa.

Ei-lähetettävät pidimme ennallaan ja perinteinen tonttuilukierros naapurirapuissa suoritettiin tänä vuonnakin.

Angstia nyt vaan lisäsi se, että valitsin kahdesta eri leipomiskuvasta väärin, sillä kortiksi teetettynä se onkin niin tumma ja pimeä, ettei siitä varmasti erotu kertakaikkiaan mitään missään tunnelmavalossa ja mahdollisesti huonoilla silmälaseilla. Ja keskellä kuvaa on punainen valoilmiö ja valkoinen taikinakulho vie liikaa huomiota. Näitä en vaan tajunnut tietokoneen ruudulla, mutta valmiissa kortissa nähtyäni olen niistä nyt kiusallisen tietoinen.

MIKSI valitsin näin? Minulla oli myös valoisampi kuva, mutta jostain hemmetin syystä valitsin tummemman. Ihan niin perfektionisti en kuitenkaan ole, että olisin teettänyt uudet kortit toisesta kuvasta, vaan nyt mentiin näillä.

Ekaluokkalainen on oppinut lukeen ja kirjoittaan, joten hän kirjoitteli hienosti nimiä ja osoitteita sen, mitä jaksoi. Yksi katuosoite nyt vaihtuu lennosta meikäläisen kirjoittamaksi, mutta se on vain hauska ja liikuttava yksityiskohta.