Aika juoksee ja niin on lokakuu jo yli puolivälin ennen kuin sain aikaiseksi koostaa Retkihaasteen kolmannen neljänneksen retket. Eli heinäkuun alusta syyskuun loppuun.
Vuoden ekan neljänneksen kooste löytyy täältä.
Ja toisen täältä.
Heinäkuu pyörähti käyntiin retkellä Helsingin Pitkäkoskelle ja Haltialan aarnimetsään. Kivasti on aika jo kullannut muistot, koska muistelisin, että täällä oli jotain haastavaa kitinää ilmassa, mutta en enää tarkemmin, että mitä. Sen kuitenkin muistan, että lapset rauhoittuvat ihanasti upean aarnimetsän pitkospuilla ja "puupolkukin" innosti.
Seuraava retki suuntautui Kotkaan, Rankin saareen ja siitä onkin
oma erillinen postauksensa olemassa, joten laitetaan nyt vain muutama fiiliskuva.
Heinäkuun puolivälissä käytiin Klaukkalassa ihmettelemässä Uudenmaan korkeinta vesiputousta Kuhakoskessa.
En tiedä, johtuiko se vain koronasta eli kun ei kovin kummoisempiinkaan paikkoihin ollut menemistä vai mistä, mutta minä olin aivan todella vaikuttunut tästä. Putous oli paljon paljon paljon korkeampi, kuin oletin, eikä se missään kuvassa näy kokonaan, koska se jatkui sen verran pitkälle.
Kosken tuoksu on minusta yksi parhaista luonnon tuoksuista ja täällä sitä tosiaan riitti nuuhkittavaksi. Ihana. Lapset eivät arvostaneet niin yhtään, joten vähän piti hätäisesti yrittää fiilistellä ja sulkea korviaan valituksilta.
Seuraava retki oli melko pikainen visiitti Aulangolla Hämeenlinnan reissun yhteydessä.
Torniin ei menty koronaa hankkimaan, mutta ulkoportaat mentiin alas ja sitten toki takaisin ylös. Hikoilin ihan joka paikasta, mistä ihminen voi hikoilla.
Heinäkuun lopulla käytiin yksi ilta Espoossa Villa Elfvikin luontopolulla, mikä oli tosi kiva, mutta myös tosi lyhyt. Olisi ehdottomasti pitänyt käydä täällä silloin, kun lapset olivat taaperoiässä. Toki ihana oli nytkin ja tottakai sitä voisi retkeä pidentää kävelemällä vaikka minne asti, mutta nyt tehtiin vain pikainen visiitti.
Elokuussa päästiin käymään lapsuuden kodissani ja käytiin retkellä Huidankeitaalla, mikä on about ainoa luontonähtävyys Honkajoella, enkä ole eläissäni aiemmin siellä käynyt. Kerran yritettiin, mutta oli liikaa lunta.
Reitti lintutornille oli tylsä ja vähän jopa raivostuttavaa pitkässä heinikossa rämpimistä, mutta lintutorni ja sieltä avautuvat maisemat olivat kyllä upeat.
Oishan sitä tosiaan voinut joskus aiemminkin käydä.
Seuraavana päivänä kävin tyttären kanssa mustikassa, jotta saatiin leivottua piirakka. Siitä ei tainnut olla yhtään kuvamuodossa olevaa materiaalia.
Matka jatkui Vaasaan ja käytiin Merenkurkun saaristossa Saltkaretin näköalatornissa ihailemassa maan kohoamista. Ihana reissu!
Mielellään olisin kiertänyt alueella olevan luontopolun, mutta siinä nyt oli sitten vähän kaikkea pientä kriisiä perheen pienemmillä, niin eipä paljoa kierrelty. Jotenkin tämän vuoden teema nyt näissä retkissä, mutta ei se mitään, nyt on näin.
Lapset raahattiin paluumatkalla puoliväkisin myös Kurikan Jyllinkoskelle, missä kierrettiin jonkinlainen reitti.
Mutta tiedättekös, saatiin me tälle neljännekselle myös retki, mistä lapset olivat aivan törkeän innoissaan. No nimittäin yön yli -retki!!! Tänä kesänä se suuntautui jälleen Tammelaan, mutta nyt ei ruuhkaisen kansallispuiston puolelle, vaan Ruostejärven virkistysalueelle, missä pätee normaalit jokahenkilön oikeudet eli teltan saa pystyttää minne vaan. Pystytettiin se yhden reitillä olevan laavun yhteyteen ja saatiin olla siinä aivan rauhassa koko viikonloppu ihan vain keskenämme ohikulkijoita lukuun ottamatta.
Siinä oli kirkasvetinen järvi, jossa uida ja nuotiopaikka, jota ei tosin voitu käyttää metsäpalovaroituksen vuoksi. Saatiin aivan ihana leiri pystyyn telttoinemme ja riippumattoinemme. Aivan parhautta.
Iltakävelyllä etsittiin tosi kivoja geokätköjä.
Yöllä joutsenet uiskentelivat järvellä ja ai että, mikä idylli! No, ihan lähellä meni joku isompi autotie ja se vähän meinasi aluksi häiritä, mutta äkkiäkös sitä vantaalaiset liikenteen ääniin tottuu, joten ei liiaksi haitannut.
Tällä reissulla meni 15 litraa juomavettä, sillä oli kuuma! Onneksi parkkipaikka oli suht lähellä, niin ei tarvinnut ihan mahdottomasti roudata.
Itämeripäivänä syyskuussa osallistuttiin vantaalaiseen haasteeseen lähettää Vantaanjokea pitkin Itämerelle jäälaivoja. Meidän maitopurkkimöhkäleille etsittiin tovi sopivaa laskupaikkaa ja sinne menivät.
Muutama pikkiriikkinen retki oli myös, mutta niistä ei juurikaan sen kummempaa sanottavaa. Lokakuu on pyörähtänyt retkien kannalta hyvin käyntiin, mutta niistä sitten lisää loppuvuodesta.
