Sivut

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lapaset jämälangoista

 Postaus sisältää PR-lahjana saatua lankaa ja ohjetta.

Olen nyt tänä vuonna urakoinut lapasia täysvillaisista jämälangoista, mitkä eivät sovellu sukkiin. Lähinnä olen tehnyt yksivärisä ja raidallisia, mutta nyt on jotain, missä on jotain esiteltävääkin.


Näiden ohje on Tiina Kaarelan Puikkomaisterin lapaskirjasta (kirja saatu kustantajalta silloin kun se ilmestyi jokuinen vuosi sitten). Kirjassa ne ovat kämmekkäät, mutta itse neuloin lapasiksi asti.


Musta ja sininen lanka ovat Tukuwoolin jämää, punainen on Rowan Alley Tweed -langan jämät (alunperin lanka saatu PR-lahjana Prym Consumer Finlandilta).


Kuvio on tosi hieno, värivalinnat nyt sitten ovat kuitenkin ne, mitkä ovat, jämälankapussin sisällön määräämät. Mutta ihanan lämpöiset ainakin!

lauantai 5. syyskuuta 2020

Jämälankapaitaflow

En oikein vieläkään ymmärrä tätä uudistuneen bloggerin sielunmaisemaa ja vähän jänskättää, että missä muodossa ja kuinka paskalaatuisina kuvat tällä kertaa tänne pomppaavat. Mutta no, yritetään nyt jotain kuitenkin.

Kävi nimittäin viime viikon perjantaina niin, että kaadoin lasin viiniä ja näin jämälankalaatikossani paidan. Siinä niitä oli haljun värisiä lankoja ja vähän violettiä ja vaaleanpunaista pilkotti seasta. Ei kai siinä sit, otin puikoille.

Seuraavana perjantaina jo hyvissä ajoin iltapäivällä sain sen valmiiksi. Neuloin sen viikossa, enkä oikein meinaa itsekään uskoa todeksi. 


Langat ovat ohuita sukkalankajämiä ja puikot olivat 3,5 mm. Resoreissa 2,5 mm. Aloitin raglan-hihaisen peruspaidan, jossa etukappale, takakappale ja molemmat hihat eläisivät omaa elämäänsä. Tämä onnistui, kun tein yläosan tasona intarsialla ja sitten vaan ompelin sen viimeisen sauman neulan kanssa kiinni. Osaisin minä pyörönäkin intarsiaa tehdä, mutta en välttämättä saisi käännöskohdasta yhtä siistiä. Ja nurjaa siinäkin joutuisi joka tapauksessa sen joka toisen kerroksen tekemään.


Lankana on ainakin Novitan Venlaa muutamassakin eri sävyssä, Rva Silmusolmun käsinvärjättyjä minejä, itse avokadolla epäonnistuneesti värjäämiäni Dropsin Fabeleita, ihan tehdasvärjättyä Fabelia, Adlibriksen Socki Finea, Hedgehog Fibresia parissakin eri sävyssä, Regian Merino Yak ja Regia Pairfect -jämiä ja Gründl hot socks -lankaa, Puffalaa ja G-uldia. Voi olla jotain muutakin, kuka näitä kaikkia muistaa.


Jämälaatikko olisi tyhjentynyt ihanasti 305 grammalla, mutta jouduin ostaan parisataa grammaa lisää Venlaa, jotta sain helman loppuun saakka raidat meneen siten, että ei näytä siltä, että keskenhän ne loppuivat. Käytin uusia keriä kuitenkin sen verran vähän, että niistä saa vielä sukat tehtyä.


Selkäpuolelle piilotin tottakai niitä tylsimpiä lankoja isoina alueina, koska en joudu itse niitä katseleen.


Tämä oli vasta toinen Fingering-vahvuinen neulepaitani ja onhan se ihanan ohut! Rakastan tätä paitaa aivan valtavan paljon ja tottakai haaveilen jo toisesta jämäraitapaidasta.

Ja niin tosiaan, nurjalta puolen näyttää tältä nuo värinvaihdot hihojen ja vartalo-osien välillä.



perjantai 14. elokuuta 2020

Miniloma Vaasassa (ja ympäryskunnissa)

Käytiin reilu viikko sitten Vaasassa, kun oli koko perheen yhteistä kesälomaa sen verran. Vaasa valikoitui aika summanmutikassa. Minulle oli kertynyt Scandic friends -pisteitä sen verran, että jostain saataisiin ilmainen hotelliyö. Vaasassa sattui oleen palkintoyöpaikkoja jäljellä ja se on roikkunut pitkään haavelistallani. Sääli, että oli jo elokuu, sillä esim Laihian Nuukuurenmuseo ei ollut enää auki, yhyy. Mutta paljon oli muutakin mielenkiintoista ja aina on syytä jättää jotain ensi kerran varalle!

STUNDARSIN ULKOILMAMUSEO

Olin taas tehnyt pitkän listan jutuista, mitä siellä voisi tehdä ja nähdä. Ulkoilma/kotiseutumuseoita olisi riittänyt varmaan joka sormelle, joten kävi älytön tuuri, sillä ystäväni oli käynyt juuri muutamaa päivää aiemmin niistä yhdessä ja hehkutti, miten kivasti siellä oli lapsille leikittävää. Tattis! Sinne siis! Kyseessä oli Mustasaaressa oleva Stundarsin ulkoilmamuseo.


Ja kyllä vain, siellä oli kaikkien tyypillisten kalustettujen ulkoilmamuseorakennusten, joita saa vain ihastella köyden takaa, lisäksi tiloja, joissa lapset saivat leikkiä aivan vapaasti. Oli leikkikauppa, leikkinavetta ja leikkikeittiötupa ainakin. Lisäksi ulkona oli leikkijuttuja. Pihassa oli myös kotieläimiä.


Etenkin leikki-ikäinen lapsi viihtyi paremmin kuin hyvin, eikä häntä olisi täältä kovin helpolla pois saanutkaan, mutta isoveli piti huolen siitä, että museoon ei liian pitkäksi aikaa jääty homehtuun.




Ihan hirveästi en ehtinyt paikkaan aikuisnäkökulmasta tutustuun, sillä piti aika paljon juoda tuota leikkikahvetta, mutta tosi iso suositus Stundarsille etenkin siis lasten kanssa.


METEORIA

Matkalla Stundarsista Vaasaan nähtiin kyltti Meteoriasta ja mieleenkiinto heräsi heti. Niinpä tehtiin spontaani käännös ja käytiin katsomassa, että mikä homma.


Kyseessä oli Söderfjärdenin meteoriihi, mikä sijaitsi siis toden totta kraatterissa.


Viihdyttiin ihanan kotikutoisessa vierailukeskuksessa yllättävän pitkään. Aihe oli oikeasti todella mielenkiintoinen ja tämä tuli minulle sivistymättömälle ihmiselle jotenkin aivan puskista.


TROPICLANDIA

Vaasassa yövyttiin Scandic Waskiassa, mikä sijaitsee kylpylä ja vesipuisto Tropiclandian kyljessä. Pulikointi ei kuitenkaan kuulu hotellin hintaan, mutta muutaman euron alennusta sai.

Tropiclandia oli lapsena about parasta, mitä tiesin. Toki osasin odottaa, että tällä iällä kun on jo kaikenlaista nähnyt ja paikka ei ole enää mikään uudenkarhea, mikään ihan älyttömän huikea elämys se ei tulisi oleen. Enää en merihirviöliukumäestä laskenut eikä altaan vieressä ollut enää venettä, jonka aarrearkuun on liimattu vanhoja kolikoita, mutta olihan se nostalgista! Eikä se mikään pöllömpi paikka ole nykymittapuullakaan (toisin kuin paikalleen mädäntyvä tyhjennetty ja hylätty Wasalandia-parka). 

Meillä aikuisilla oli hirveän huono omatunto siitä, että tällä tavalla pandemian aikana johonkin kylpylään mennään, vaikka turvavälit piti ja kloorivedessä lilluttiin ja samaan aikaan muu Suomi lenteli pitkin Turkkeja ja Espanjoita.

Mutta niin siinä kävi, että ostettiin vielä toisellekin päivälle Tropiclandialiput ja kyllä kannatti, lapsi oppi sukeltamaan. Seuraava vaihe on opetella tekeen about sama veden pinnallakin.

MERENKURKUN SAARISTO

En ole koskaan päässyt Raippaluodon sillalle, joten se oli haavelistalla aika korkealla. Ihan vaan koska hei, Suomen pisin silta, kuulostaa niin hienolta. Ja olihan se! En ollut tajunnutkaan, miten korkea silta on! Ei se kuvissa niin korkealta näytä. 


Lapsiparoille oli jäänyt jostain sellainen harhakäsitys, että ajettaisiin vain sillan toiseen päähän ja palattaisiin takaisin ja mentäisiin Tropiclandiaan, joten vastustus oli melkoista, kun aloin selittään, että ei kun nyt vietetään koko päivä täällä saaristossa ja illalla sitten uimaan. Juu ei. Mutta yritettiin!


Käytiin tutustumassa sillan kupeessa olevan Maailmanperintöportin näyttelyyn.


Ja sitten ajettiin Svedjehamniin ja siellä sijaitsevaan Saltkaret-näkötorniin.

Tässä vaiheessa tuli toinen kriisi, kun jälkikasvu tajusi, että näkötornin juurelle ei suinkaan päässyt autolla, vaan se sijaitsi luontopolun varrella noin kilometrin päässä. Pakko myöntää, että alkoi lomafiilis oleen hyvin kaukana, jossain paljon kauempana kuin se näkötorni, sillä koko matka kuunneltiin armotonta kitinää. Onneksi tiesin, että torni lopulta hiljentäisi kitinän ja niinhän se teki. Se oli hieno, näköala oli hieno ja takaisin lompsittiin jo kevein askelin ja leppoisin fiiliksin, sillä eivät vielä tienneet, että pitää se lounaskin syödä ennen sinne uimaan menemistä. Lounas muuten syötiin Raippaluodossa (apua, kirjoitin ensin Reposaaressa, onneksi ehdin vaihtaan, ennen kuin kukaan pääsi huomauttaan. Postaus Reposaaresta muuten täällä, jos kiinnostaa, heh heh) vanhaan huoltoasemaan rempatussa pizzeriassa, jossa oli myös pienpanimo. Siitä ei nyt tarkempia speksejä ole antaa, mutta pizza oli hyvää. Ilmeisesti olutkin, jota tosin kuski ei tietenkään paikan päällä nauttinut.


Tornista näkyi upeasti maankohoamisen vaikutukset. Selitin innoissani lapsille, miten joskus vielä tästä pääsee kävellen Ruotsiin, mutta ei vielä meidän elinaikana. Mutta sitten muistin lisätä, että niin tosiaan, mikäli napajäätiköt eivät sula ja täytä merenkurkkua uudelleen. Näin se on. Koronat ja kaikki. Ei ole varmaa mikään muu kuin että juuri nyt ainakin maisema oli todella kaunis.




EDVININPOLKU

En tiedä, tohdinko aloittaa tätäkin kappaletta totuuden mukaisesti. Eli vaikka minä olen totaalisen hurahtanut veistospuistoihin, lapsia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa ja sen kyllä huomaa. Noh. Onneksi Edvininpolku on ikään kuin kuntoilureitin varrella, ei niinkään puisto, vaan pururata, joten käskin veistoksista kiinnostumattoman henkilön ottaa retki ihan vaan kuntoilun kannalta. 


1,3 kilometrin matkalla on muistaakseni jotakuinkin parisataa Edvin Hevonkosken tekemää ITE-taideteosta eli siinä on kyllä patsas poikineen. 


Aiheita oli laidasta laitaan joulupukista Tarja Haloseen.



Mun mielestäni aivan huikea paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen, lapsilta ei kannata mielipidettä tähän kysyä. Muistan toki omasta lapsuudestani tällaisia EVVK-vaiheita. En ehkä niitä omiani, mutta sisarusteni kyllä. Joten pitkää pinnaa, kyllä se siitä sit taas.

LOPPUKANEETTI

Reissu oli kiva ja oli aivan älyttömän ihana päästä käymään jossakin. Itsekästä, mutta ihanaa. Paljon jäi vielä näkemättä, etenkään keskustassa ei käyty muuta kuin jätskillä ja minä yhdessä museossa ja lapset ja mies sillä välin leikkipuistossa. Vanhassa Vaasassa pyörähdettiin autolla, mutta raunioilla oli remontti, joten sinne ei päästy. Kyllä mä siis voisin uudestaankin tulla. Vaikka siten, että pääsisi sitten näkeen neuletuttujakin! Mutta kiitos uusimpien koronatilastojen, se ei varmaan ihan heti tule tapahtumaan.


torstai 13. elokuuta 2020

Kesän sukat

Heipä hei ja täällä taas! Pahoittelen, että olen jopa unohtanut käydä kommentteja julkaisemassa, mutta niin se aika jonnekin vaan hurahtaa. Kieltämättä olen välillä jopa miettinyt koko blogin päivittämisen järkevyyttä, kun tässä nyt taas näiden sukkien kanssa huomaa, jotenkin on tuntunut turhalta tehdä postausta yhdestä sukkaparista, niin on sit pitänyt kerryttää koko sarja ennen esittelyä. Vaikka eihän siihen mitään oikeaa järkevää syytä ole, vaan ihan hyvin olisi voinut erikseenkin esitellä.

Ja mitä ihmettä nyt taas, blogger on jotenkin uudistunut ja en saa näitä kuvia saman kokoiseksi, kuin aiemmin ja mobiilissa kaikki neliökuvat on venytetty pitkiksi. Miksi aina pitää uudistaa huonommaksi, en tajua?

Joka tapauksessa, tässä nyt sukkasarja, mikä oli Sari Nordlundin kesäsukkayhteisneulonta. Hän julkaisi sukkaohjeen toukokuun, kesäkuun, heinäkuun ja elokuun alussa siten, että elokuun sukissa käytettiin kolmen edeltävä kuukauden sukkien jämät. Ja kuten kuvasta näkyy, tein ne kaikki.

Toukokuun sukat kantavat nimeä Poet ja niissä on sama kuvio, kuin Sarin suunnitelemassa Poet-paidassakin. Ohje oli vain yhtä kokoa, mutta halusin nämä ehdottomasti itselleni, joten isojalkaisena valitsin sitten paksumman langan ja puikot. Käytin näissä Markus Company 6-ply -lankaa ja kolmosen puikkoja. Ovat ihanat!


Kesäkuun sukat olivat nimeltään Dolores ja ai että näiden neulominen tökki niin pahasti, että tein todella nolon lyhyet varret. Nämä siis aloitettiin kärjestä.Todella kaunis malli se kyllä on, joten kannatti värkätä. Näissä on lankana Adlibri Socki fine ja tein 2,5 mm pyöröillä loopaten.



Heinäkuun sukat ovat nimeltään Fleuriste ja niissä on sama kuvio, kuin Sarin suunnittelemassa saman nimisessä paidassa. Näiden kaavio näytti kans sen verran heprealta, että olin jo jättää leikin kesken, mutta onneksi aloitin kuitenkin, sillä ei ollutkaan ihan niin paha, kuin oletin. Lankana Novita Venla ja nää kans loopattu yhtä aikaa kärjestä.



Elokuun sukat ovat nimeltään Venus ja ne tosiaan tehtiin aiempien sukkien jämistä. No, koska tein toukouun sukat paksummalla langalla, ostin näihin saman väristä ohutta sukkalankaa. Onneksi löysin 50 gramman kerässä. Gründl Hot Socks -lankaa. Näistä tuli kyllä tosi tosi hienot!


Joo, nyt ne ovat tosiaan kaikki valmiina ja vähän jopa haikea fiilis tuli, vaikka toisaalta nyt voin taas paremmin jatkaa mun 52 x villasukat-projektiani. 

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Kesäpäivä kulttuurin merkeissä Hämptonissa

Mentiin lauantaina kesäretkelle Hämeenlinnaan. Vettä satoi, mutta onneksi se ei haittaa meitä, eikä millään tavoin heikentänyt retkemme laatua. Ykköskohteina oli tällä kertaa Kantolan muraali ja Kortteli2. Samalla käytiin toki linnassa ja vähän muuallakin.

Kantolan muraalista ei voi puhua ilman, että päässä soi jostain menneisyydestä tuttu mainoslaulu "Kantolan uunissa paistuu". Mutta joo, siellä siis on upea, valtava, älyttömän hieno, hillitty, kaunis ja koskettava muraali. Viljasiilojen kylkeen tämän teoksen on muutama vuosi sitten maalannut austraalialainen Guido van Helten. Ja se on siitä asti kutkuttanut, että pitäisi nähdä livenä. Nyt on nähty ja kyllä kannatti tulla katsoon sitä ihan paikan päälle, on niin upea.


Linnassa oli koronaepidemian vuoksi toiminallisuudet pois kuvioista, mutta sen sijaan oli tarjolla bingoa ja se oli kyllä tosi kiva! En minä mitään opastettuja kierroksia jaksa, etenkään lasten kanssa, mutta bingon ansiosta tuli nähtyä yhtä sun toista, mikä muuten olisi saattanut jäädä sen kummemmin huomioimatta.




Linnassa käytiin myös viime kesänä, mutta linnan vieressä oleva Vankilamuseo oli meille ihan uusi kohde.


Ihan oikea vanha vankila oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen paikka ja museo oli todella hienolla tavalla ihan pirun ahdistava. Vaikka vankilatoiminta on päättynyt siellä jo 90-luvulla, paikka haisi silti aika tymäkästi vanhalta tupakalta. Kusenkeltaiset seinät vahvistivat aistikokemusta paikasta, jonne ei kyllä todellakaan toivoisi koskaan päätyvän.


Sellien ovissa olevien lukkojen määrä oli pysäyttävä näky lasten mielestä ja paikka herätti paljon mielenkiintoista keskustelua heidän kanssaan muutenkin.


Lasten kanssa pörrätessä ei tietenkään ihan täysin pystynyt kaikkeen keskittyyn, joten monet tekstit jäi lukematta. Niin esittelytekstit kuin seinätöhrytkin.


Vankilan jälkeen käytiin vielä Militaria-museossa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Yritin lähinnä viihdyttää hyvin nälkäisiä lapsia sen aikaa, että mies saisi edes jotenkuten kierrettyä valtavan ison museon läpi.

Ruuan jälkeen olikin aika eniten odottamalleni kohteelle eli keskustan autioituneeseen kauppakeskukseen (Kauppakeskus Linna) tehtyyn taidenäyttelyyn (galleria? Mikä termi tähän sopisi, en tiedä), kortteli2. Ei ehditty sinne keväällä, mutta koronan myötä onneksi tuli sen verran jatkoaikaa, että ehdimme nyt.


Konseptina tämä ilahduttaa minua aivan valtavasti! Sisäänpääsy oli ilmainen ja tila oli valtava ja täynnä todella upeita juttuja. Lapsetkin viihtyivät täällä aivan älyttömän hyvin.




Etenkin valtava aidon näköinen junateos veti lapsia puoleensa.




Kahdessa kerroksessa riitti todella paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa. Menkää ihmeessä, jos suinkaan sopii aikatauluihin ja tilanteisiin. En tiedä, miten pitkään tämä tuolla on, mutta ainakin elokuun loppuun näytti osa näyttelyistä olevan. Tuleeko sen jälkeen sitten jotain, sitä en tiedä.


Mutta tämä on ehdottomasti yksi tän vuoden parhaista taide-elämyksistä, vaikka alkuvuodesta oli jo vaikka mitä Helsingin museoissa, mistä olin aivan liekeissä.


Kun kerta oltiin autolla liikenteessä, halusin käydä samaan putkeen vielä katsomassa Naivistit Iittalassa -näyttely Iittalassa. Siellä oli muutama kiva juttu, mutta kokonaisuutena ei niin kiva, kuin oletin. Ei se mitään.



Päätettiin Hämeenlinnareissu vielä piipahdukseen Aulangolla. Halusin näyttää paikan miehelle ja lapsille, koska he eivät olleet koskaan käyneet siellä.


Torniin ei menty väenpaljouden vuoksi, mutta hyvältä se kansallismaisema näytti alempaakin.


Ja vielä alempaa.


Ai että, oli kyllä mukava retki. Ja miten paljon ehdittiinkään, lähdettiin kotoa yhdeksältä ja takaisin oltiin viideltä.