Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

maanantai 30. joulukuuta 2013

12 / 2013

Hanskat

Jäbän jumpsuitista jäi sopivasti jämäpaloja että sain itselleni karhuhanskat! Kaava on tuolta, mutta sitä ei ole siellä enää ilmaiseksi saatavilla. Melko vastaavia kaavoja löytyy kyllä nopealla googlauksella muualtakin, esimerkiksi täältä. Ja näitä Murun kankaista tehtyjä hanskoja myydään ihan valmiinakin. Ainakin nyt ennen joulua näin Vanhan joulumarkkinoilla kun Murun kojulta kävin kangasta ostamassa.

Hanskoissa on fleecevuori.

Nämä on jo pesty ennen kuvaamista (enkä sitten enää silittänyt uudelleen) koska ensimmäisellä kuvausreissulla alkoi sataan vettä ja hanskoihin tuli pisaroita. Toisella yrityksellä liukastuin koko kylän ainoaan jäiseen jalanmentävään kohtaan ja vedin mutaisen tien kyntöpelloksi hanskoillani. Sain kun sainkin nämä kuitenkin blogiin vielä tämän vuoden puolelle! Great success! Nyt onkin kaikki matsku koossa joulukuun koostetta varten ja jonkinlaista vuosikoostettakin ajatellen! Tai onhan tässä vielä aikaa tehdä vaikka mitä ennen kuin vuosi vaihtuu ;)

Ai että, nää on kyllä lämpöiset ja ihanat hanskat!


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Sen lisäksi että tuntui ettei jouluna ehdi neuloa niin ehtinyt juurikaan netissäkään hengaan mikä on todella outoa sillä yleensä mikään asia ei ole niin pyhä ettenkö ehtisi päivittään blogia jos asiaa on. Nukkunut olen kyllä paljon ja hyödyntänyt sukulaisten läsnäoloa sillä tajusin juuri etten koko viikkona herännyt laittaan pojalle aamupalaa, vaan jätin härskisti muiden huoleksi.

Joulu vietettiin kotikotona perheen kesken ja kyllähän siinä tohinaa on kun 8 aikuista, 2 koiraa ja yksi taapero vipeltää! Itse olin niin innoissani avaamassa jäbän lahjoja ja muutenkin tohkeissani etten muistanut ottaa ollenkaan kuvia lahjojen avaus -tilanteesta joten suuri osa näistä on siskoni ottamia, kiitos hänelle!










Aika joulutunnelmissa olen edelleenkin, ei ole mikään kiire aloittaa arkea. Töiden aloitus ja päiväkoti, ahdistaa jo ajatuskin. Joten ei muuta kuin tiptap vielä vähän aikaa...